Mitä ovat lahkojen pastorit ja muu lahkon loisporukka?

Seuraavaassa dokumentissa perusteellisesti pureudutaan siihen minkä tyyppisiä ihmisiä lahkojen pastorikunta ja muu lahkon loisporukka on ja minkälaisiksi muuttuvat ne ihmiset, jotka kerran viikossa käyvät kuuntelemassa loistensa saarnoja ja puheita:

https://areena.yle.fi/1-50350339
1363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ohjelma ei ole katsottavissa ulkomailla. PItää hankkia vpn

Äänestä

Airut- äpärien puheet, ne on tienlaidasta isättömien huutelua, vailla elämää.
Niissä ei ole iankaikkisen elämän sanomaa, siis ovat pystyyn kuolleitten höpinää.

Minua tuollaisena airueena keljuttaisi olla ilman Isää.
Kun on ilman Isää- on kuriton, ailahteleva, päämäärätön penikka. Mutta, itsepä on valinnut isättömänä vaelluksen, että voi kurittomana elää.
Siksi äpärällä ei ole perintöön johtavaa oikeutta elämässä. Synnin palkka on äpärän kohtalona kuolema.

Sinne jäi- tienposkeen, koska ei taipunut elämässään isän rakkaudellisen ohjauksen ja kurituksen alle. Ei ollut kotia, ei ole perhettä, ei mitään, vaan sianrualla elävä kerjäläinen.

Äänestä

Aloittaja voi dokkarista pitää pallon hallussaan ja miettiä sitä, miksi maailma on tällainen ja tuo ohjelma juuri puhuukin siitä.
Eli isättöminä äpärinä ihminen on paha ajassa.
He eivät ota vaaria neuvoista, eikä ohjeista, mikä olisi Elämän Jumalanlain kautta elämässä paratiisimaisen päämäärätitetoinen elämä.
Vaan äpäryys on sitä, että MINÄ, MINÄ maailmassa otan pyssyn siunaan ja ammun veljeä päähän, tapan sen, koska vielä uhrikin oli vastoin sitä omaa hedelmää, jolla olisin palvonut. Sitähän se on, eli pallo oli aloittajalle eritoten kohtikäyvä.
Maailma käyttää lähimmäistä hyväksi, siksi on orjuus ja haureus.
ts. isättömien kenttä.
Siinä on sitten naurajat rivissä, piipunpolttajat ja pilkkaajat, eli pitäkää vain pallo itsellänne ja katsokaa analyysiä siitä, mitä se todellinen kusipäisyys- sanoillanne on.

Lihanne ei taivu Jumalantahtoon ja Jumalantahdon päämäärä on rakkaus.
Se ON elämä. Siitähän on kyse - elämässä.

Pilkkaajina osaatte olla ja arvostelijoina, mutta suunne tunnustaa kenen leireissä seisotte ja sen puun hedelmä on karsee katsoa.

Äänestä
  • No sinä koulut kesken jättänyt laiskuri olet juuri hyvä esimerkki tuossa aloituksen YLE:n dokumnetissa esiin tuodusta ihmistyypistä. Olet lahkosi kusettama aivoton pieru, jonka lahkon valtaapitävät kusipäät ovat valjastaneet omiin käyttötarkoituksiinsa.

    Äänestä

Aloittajan paskapuheet eivät hetkauta.

Äänestä

Dokumentissa pureudutaan aloittajan tapaisiin ihmisiin eli kusipäihin. Selailin ohjelmaa, enkä huomannut, että siellä olisi kerrottu pastorikunnasta tai muusta uskonlahkon porukasta. Millä minuuteilla heistä puhuttiin?

Äänestä

Miksi kaikki idiootit ja tyhjäpäät hakeutuvat tai paremminkin ajautuvat uskonlahkoihin?

Äänestä
  • Siitä syystä, että uskonlahkojen jäsenet eivät tarvitse aivoja, koska aivot pitää luovuttaa lahkon valtaapitävien vallan alle ja jäljelle jää vain nyökyttelevät tomppelit=lahkon jäsenet, joita pastorit ja muu lahkon loisporukka käyttää surutta hyväkseen.

    Äänestä

Hahahahahahahhahaa :-)))

Poltin pari pesällistä, naurattaa...

T: Iloinen nauraja

Äänestä
  • Heh, niin minuakin naurattaa... Varsinainen kusipää on itse aloittaja, vaikka harva aivonsa pessyt sitä havaitsee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heh, niin minuakin naurattaa... Varsinainen kusipää on itse aloittaja, vaikka harva aivonsa pessyt sitä havaitsee.

    Ei ole kusipää, vaan suorapuheinen rehellinen mies. Turha kaunistella totuutta.

    T: Iloinen nauraja

    Äänestä

Aloituksen tekijä osui naulan kantaan ja se tietysti oli punainen vaate lahkon valtaapitäville ja jäsenistölle.
Lahkoon huijattuja harmittaa suunnattomasti, että heidät paljastetaan housut kintuissa määkivinä lampaina ja lahkonsa aivo-orjina.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Adventtiairut kirjoitti:

Seuraavaassa dokumentissa perusteellisesti pureudutaan siihen minkä tyyppisiä ihmisiä lahkojen pastorikunta ja muu lahkon loisporukka on ja minkälaisiksi muuttuvat ne ihmiset, jotka kerran viikossa käyvät kuuntelemassa loistensa saarnoja ja puheita:

https://areena.yle.fi/1-50350339

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu