Siis Jari Sillanpäälle oli tullut hieroja hieromaan Jari Sillanpäätä. Tällä hierojalla oli ollut 12 v lapsi mukanaan saapuessaan Jari Sillanpälle. Tämä hieronta oli sitten päättynyt yhdyntään ja tämä lapsi olisi ollut näkemässä ja (kuvaamassa?) tätä tapahtumaa. Onko noin?
Nyt sitten herää muutamia kysymyksiä. Miksi hieroja on ottanut alaikäisen lapsen mukaan töihin (mihin aikaan vuorikaudesta työtehtävä oli?) . Miksi lapsi kuvasi session? Miksi lapsella ylipäätään oli kamera tms. kuvaamiseen tarkoitettu laite mukana? Oliko tarkoitus ihan oikeesti kiristää Jaria uhkaamalla, että sessio laitetaan nettiin kaikkien nähtäville?
Onko nyt ymmärrettävä silleesti, että jos lapsi näkee jomman kumman vanhempansa tai kenen nyt näkeekin paneskelemassa jonkun kanssa, niin näitä paneskelijoita pitää syyttää lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä? Eikö nyt pitäisi olla joku tolkku tossakin hommassa. Oikeesti mihin se viiva vedetään? Äippä ja iskä saattaa olla tekemässä pikkusiskoa tai -veljeä jollekin Minttueinarille ja Minttueinari sattuu näkemän tapahtuman, niin siitä sitten alkaa syyttäjä syyttämään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Nyt sitten herää muutamia kysymyksiä. Miksi hieroja on ottanut alaikäisen lapsen mukaan töihin (mihin aikaan vuorikaudesta työtehtävä oli?) . Miksi lapsi kuvasi session? Miksi lapsella ylipäätään oli kamera tms. kuvaamiseen tarkoitettu laite mukana? Oliko tarkoitus ihan oikeesti kiristää Jaria uhkaamalla, että sessio laitetaan nettiin kaikkien nähtäville?
Onko nyt ymmärrettävä silleesti, että jos lapsi näkee jomman kumman vanhempansa tai kenen nyt näkeekin paneskelemassa jonkun kanssa, niin näitä paneskelijoita pitää syyttää lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä? Eikö nyt pitäisi olla joku tolkku tossakin hommassa. Oikeesti mihin se viiva vedetään? Äippä ja iskä saattaa olla tekemässä pikkusiskoa tai -veljeä jollekin Minttueinarille ja Minttueinari sattuu näkemän tapahtuman, niin siitä sitten alkaa syyttäjä syyttämään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Vastaukset 179
Vanhimmat
Nyt Raili kirjoitit asiaa. Monelta osin tuo koko juttu on kummallinen.
Mutta ehkä lapsi on hämmentynyt oikeutetusti jos kaksi miestä on tekemässä tätä minttueinaria. Kirjoitin ehkä ja jos.
Yritin etsiä uutsointia mutta en löytänyt mainintaa että Jarin vastakappale harrasteessa olisi mies???? Vai onko vain ihmisten olettamaa ett kun mies on julkihomo, ei koskaan haksahtaisi naiseen?
***Nyt sitten herää muutamia kysymyksiä. Miksi hieroja on ottanut alaikäisen lapsen mukaan töihin (mihin aikaan vuorikaudesta työtehtävä oli?) . Miksi lapsi kuvasi session? Miksi lapsella ylipäätään oli kamera tms. kuvaamiseen tarkoitettu laite mukana? Oliko tarkoitus ihan oikeesti kiristää Jaria uhkaamalla, että sessio laitetaan nettiin kaikkien nähtäville?***
Joku muukin on ajatellut että onko Sillanää kuitenkin uhri, kiristykselle?? Asiaan liittynyt aikuinenhan on kuollut, joten kummallinen juttu kaikkiaan.
Oliko siinä kaksi miestä?
Ai ettäkö miksi Jarille seuraksi piti tuoda alaikäinen?
Etkös osaa lukea uutisia?
Meinaatkos että J. on ihan perusevokki eli sellainen joka pökkii kaikkea mikä liikkuun
Jenkeissähän on jo osavaltiooita joissa hyväksytään ihmisen ja vaikkapa hepan avioliitot!!!
Heheheh!
Niin että J. tuskin saa tuomiota touhuiluistaan. TOnni vetoa että vähällä pääsee!
Näin se vain on tänään täällä maailman onnellisimmassa sodoma-gomorra-suomessa.
"Niin että J. tuskin saa tuomiota touhuiluistaan. TOnni vetoa että vähällä pääsee!"
Eihän sille mitään tuomiota syyttäjä vaadikaan. Ehdollista vaatii. Eihän se ole mikään rangaistus. J. nauraa ja lähtee käräjätalosta etsimään seuraavaa (alaikäistä?) seksikumppania.
J. linnaan koska onhan se lapselle joka tapauksessa järkyttävää seurata tuollaista touhua joka on siis k-18 hommaa ihan lainkin mukaan!
Mutta kun se on nyt tuo homofanitustrendi päällä niin saapas nähdä että miten tuossa käy!
Jos olisin ollut se lapsi niin kyllä minäkin hieman olisin hämmästynyt, Tuolla ikää nyt kaikki lapset tietää että jos vehjettä työntää toisen anaaliin niin ei siitä synny muuta kun ehkä läjä paskaa.
Että kyllä sitä hämmästyy että aikuiset eivät vieläkään tiedä miten niitä lapsia edes yritetään saada aikaisekseen
Jsss
Kun kaksi miestä ryskien perseeseen nussii, siitä ei synny pikkuveljeä eikä pikkusiskoa.
Tämä tilanne ei siis ole mitenkään verrattavissa isä-äiti-hommaan lauantaina saunan jälkeen.
Lapsi! Kuvaamassa! Otettu mukaan aktioon!
Et ymmärtänyt, kuten et yleensäkään ymmärrä mitään.
Kuvauskalustosta nyt sen verran, että totta kai 12-vuotiaalla on puhelin.
Eläkeikäiset eivät tätä ehkä ymmärrä...
Se minuakin huvitti aloituksessa. Kännykässä on ihan kamera!
On myös kameroita,joissa ei ole kameraa 🤭🤔
ei ole 12v nuijalla, kameatomta puhelinta, RAHAAHAN kuvilla piti saada.. siis kiristää, tai myydä seiskalle..
Jari on syyllinen, jos siinä on ollut lapsi läsnä, kun ovat alkaneet hierojan kanssa touhuamaan. Ihan riippumatta, vaikka ei ole ollut yhteistä kieltä tms.
Jos lapsi on ollut toisessa tilassa ja kuvannut sieltä salaa, tilanne on eri, mutta asia varmasti selvinnee oikeudenkäynnin sikana.
Lapsihan oli toisessa tilassa ja oli mennyt sitten kuvaamaan, tulee mieleen että oli hierojan puolelta järjestetty juttu ehkä haluaa kuuluisuutta tai sitten mustata Sillanpään maine.
Sillanpää on mummojen kultapoika. Eihän meidän Jari ole huumeita käyttänyt, ei ole miehiin päin eikä tässäkään mihinkään syyllistynyt. Kuitenkin kaveri suunnilleen naureskelee koko asialle. Jos tuomio tulee, niin voi pojat kun itketään julkisesti. Siinä on Vain elämää ihan pikkutekijä nyyhkyjen määrässä. Jos olisi Sillanpäällä yhtään ollut älliä ylätäässä, olisi lopettanut aktin ja häätänyt lapsen pois paikalta.
Ei todellakaan tämän mummon kultapoika. Inhoan sydämmeni pohjasta. Tämä 70 v mummo diggaa hevistä👍😁
Juu , ja keikat täysin loppuunmyytyjä sillä mehän elämme nykyajan sodoma-gomorrassa! Ei mitään eroa!
Ja tämä yhtä vanha poika panee paremmaksi, sillä en tykkää mistään sairaasta, en edes hevistä.
Sillanpään mainetta ei tarvitse juuri mustata, hän on tehnyt sen ihan itse.
Miten tuolle vielä järkätään keikkoja? Varsinainen esimerkki kansalle, huumeita ja lapsipornoa ja sitten vielä fanit hyssyttelee palstoilla.
Miten on mahdollista ettei sillanpää ole pidätettynä thaimaassa kun rikoskin tapahtui siellä???Kuka on junaillut sillanpään tuomiolle Suomeen jossa tuomio on jotain sakkoja ehkä?-
Hyvä kuulla, ettei kaikilla pää vanhene muun kehon mukana. Välimatkaa meillä on 20v., mutta humppaeinaria minusta ei tule ikinä.
Hah hah, Suomessa tuo saa eniintään ehdollista. Tonni vetoa että noin siinä käy!
""""Miten on mahdollista ettei sillanpää ole pidätettynä thaimaassa kun rikoskin tapahtui siellä???Kuka on junaillut sillanpään tuomiolle Suomeen jossa tuomio on jotain sakkoja ehkä?-"""""
Siis eikö nuo tapahtumat olekaan tapahtuneet Suomessa?
Niinhän se menee ihmiskunnan historiaa Raamatussakin että maailmanloppu tulee sitten kun ihmiset ovat täysin sodomagomorralaisuuden hyväksyviä joka iikka, tai ainankin suuri enemmistö kuten meillä on jo täällä läpeensä turmeltuneessa Suomessamme.
On se kumma että totta ei voida puhua edes siitä asiasta että miten Satun edellinen suhde rikkoontui ja nyt on vuorossa "uusi rakas" jonka kanssa suhde tuskin kestää normievoliittoja kauemmin.
Evomoraali on evoille kiusallinen aihe vaikka kaikki tietävät sen että evot ovat varsin usein kyvyttömiöä pitkiin ja onnelllisiin parisuhteisiin.
Missä hemmetin sodomassa? Vai kenties Tylypahkassa, vai Mordorissa? Mene lutittelemaan noita satukirjojen juttuja jonnekin fantasiakerhoon.
Ymmärsinkö oikein, kotiin tilattu hieroja onkin seksuaalipalvelujen tarjoaja?
En ole hierojaa koskaan tilannut ja hierojalla käydessäni on keskitytty vain meikäläisen selän ja niskan hierontaan.
Siis edesmennyt hieroja on ottanut alaikäisen lapsensa mukaan töihin? Heillä ei ole ollut edes "yhteistä" kieltä hierottavan kanssa-ko? Kuka juma----- ottaa lapsen mukaan, ja ihan varmaan puh.kameran kanssa? Siis oikeesti isä, äiti?
Missä on sanottu, että hieroja olisi ollut kyseisen lapsen vanhempi? Poliisihan tutki tätä kyseistä hierojaa lapsiin kohdistuneista seksirikoksista.
No vitsi, Olisiko J. tilannut muka normihierojan?
Juu. Normaali hieroja alkaa varmaan panemaan asiakkaan kanssa,,,hohhoijaa mitä sontaa.
On tilannut minkä on tilannut, mutta kysymys kuuluukin: kuuluiko pakettiin kuvaaja, joka on kaiken lisäksi alaikäinen?
Taisi jäädä alvitkin maksamatta.
"Äippä ja iskä saattaa olla tekemässä pikkusiskoa tai -veljeä jollekin Minttueinarille ja Minttueinari sattuu näkemän tapahtuman, niin siitä sitten alkaa syyttäjä syyttämään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä."
Jos joku lapsi "sattuu" näkemään jotakin aktia, niin mitään rikosta ei ole.
Rikos se on silloin, kun lapsi pakotetaan tai altistetaan tarkoituksella näkemään asioita, joita hänen kehitysvaiheessa olevalle lapselle teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa.
Juuri sitähän nyt oikeudessa selvitetään, oliko kyse vahingosta, vai tietentahtoisesta toiminnasta.
Joo, varmaankin vahinko. Hehehee. Uskokoon ken tahtoo. Ja niitä id...tteja löytyy tietysti.
Miksi vinkuminen koko asiasta. Jari on käyttänyt eroottista hierontapalvelua, mihin hänellä on mahdollisuus ja oikeus. Skidi nyt vahingossa nähnyt jyystöä ja sekään ei ole mikään ihme vaan samoja kokemuksia on varmaan lähes kaikilla lapsilla kun vanhemmat ovat jääneet rysän päältä kiinni aktia harrastaessaan. Jari kävelee oikeudesta pois vapaana miehenä ja jotenkin tuntuu, että kateelliset nyt yrittävät mustamaalata häntä.
Mitäs siihen sanot, jos kyseessä olisi oma lapsesi?
Tuskin on ollut vahinko, kun se skidi on kerran pitänyt raahata keikalle mukaan.
Aika ihmeellinen syytös Jarille mielestäni, ei ole lapseen koskenut. Kyllähän tuon ikäiset lapset näkee seksiä jo omassa kodissaan vahingossakin.
Joo mutta tää ei ollutkaan kotona vaan vielä erikoinen hierontasessio.
Eipä Jaria tainut erityisesti haitata tuo lapsen läsnäolo, mikä on mielestäni jo sairasta, jos hieronnan tarkoitus on alunperin ollut mikä oli. Mitäköhän muuta Jari on puuhastellut, joka ei ole joutunut julkisuuteen.
Niinpä
No entä se, tämä kultapojun koneelta on löydetty lapsipornoa tai seksiä. Ai niin, eihän se Sillanpää ollut, vaan Pirkka, joka sinne ne oli tallentanut! (En se minä ollut, se oli Pirkka)
Ja tv:stä, netistä ja Thaimaassa missö vaan. Seksin myynti on siellä ihan normityötä. Ihan kuin ihmiset olis nyt vasta pääsemässä jyvälle. Voi ei
Annetaan olla normityötä Thaimaassa, mutta ei tuoda kaikkea skeidaa Suomeen.
Neteistä nämä yli 10v seurailevat näitä,ei taida vanhempin neuvot ja kiellot auttaa.
Yhteiskunta on muuttunut avoimmaksi,opettaessaan lapsiansa silti jotkut nostelee "raiskausikärajoja" tarkoituksenaan oikeuslaistoisten työlistäminen.
Tämä laulajan juttu haiskahtaa "Lapsen Edunvalvojan" toimilta,joka varmaankin perustuu lapsenkohdistuvaan lakiin.Vastuu henkilö on kuollut ja tilaalle haetaan
korvaajaa "euroittajaa".(Asiat olisi kylläkin jo pitänyt opettaa koulunpenkillä eikä livenä.)
Ja hieroja kuoli? Mihin?
Jäikö lapsi orvoksi?
Oliko lapsi hierojan vai jonkun toisen lapsi?
Hierojaahan epäiltiin alaikäisiin kohdistuneista seksirikoksista. Poliisi tutki asiaa, mutta lopetti tyypin kuoltua.
Juu ja oliko tyttö vai poika. Epäilen, että poika, kun tietää Sillanpään.
Vielä sekin, että Sillanpää oli tilannut hierojan omaan kotiinsa. Ei nyt pitäis kellään olla lupaa kuvata jonkun kodissa yhtikäs´ mitään. Johan tuossakin on toteutunut rikos, kun tenava kuvaa toisen kodissa ilman lupaa ja luovuttaa kuvaamansa materiaalin jollekin. Kait tuota lasta on poliisi kuullut?
Ja vielä tuonkin lisäksi ne kuvat (vai video) oli löytynyt tän hierojan koneelta poliisin ratsatessa sen hierojan kotia. Ihan selkeesti sillä materiaalilla oli tarkoitus kiristää Sillanpäätä.
Eikös Jartsaa syytetä myös toisesta asiasta, eli hänen koneeltaan on löytynyt lapsipornoa, eli siinä varmaan syy, miksi syyttäjä on sitä mieltä, että lapsi on tarkoituksella ollut siinä hieronta - ja akti tilanteessa myös.
Kiristettiinkö, Raili Suominen, Sillanpäätä? Oletko varma, että oli aikomus kiristää? Mistä moinen tieto? Aikomus ei ole rikos, ei ainakaan ole ollut 🤔
Juu, joku varmaan on ne sinne tallentanut. Hän ei!
Olisiko Siltsu itse halunnut kuvausta? Vähän extremeä pimeässä Suomessa muisteltavaksi ja ehkäpä lisäbuustia antamaan Siimin kanssa peuhatessa? Mistä sen tietää? Osaa Siltsukin puhua totuuden vierestä ja siihen kun vielä tirauttaa itkut, niin läpi menee. Vai meneekö tällä kertaa 🤔 Kai tämäkin poistetaan jos on käsky käynyt korkeammalta taholta 😶
Saako sanoa näin että siltapää kaikkinensa on oksettava. Kuinkahan paljon törkeyksiä on vielä kaapissa?
Ei oikein natsaa. Jos Sillanpää olisi itse halunnut session kuvattavan, niin luonnollisesti ne kuvat pitäisi olla silloin Sillanpään käytettävissä. Nyt ne kuvat/videot kuitenkin löytyivät sieltä hierojan koneelta ja Sillanpään känny oli "puhdas".
No, kyllä siihen selvyys tulee oli niin tai näin 🤔
Siltsu voisi olla vähän tarkempi siitä kenen kanssa alkaa ns. lähempään kanssakäymiseen. Leväperäinen ei pidä olla... voi tulla kaiken muun lisäksi paha tauti 😉
Sama mieltä, etova sika!
Muuttunut sellaiseksi. Nuorempana se oli ihan symppis.
Täysin samaa mieltä. En ymmärrä, että jotkut ämmät ihailee. Tämä ämmä oksentaa.....
oliskohan siinä lehtivihreessä syy.
Minä olisin saanut elinikäisen trauman, jos olisin lapsena nähnyt kahden homon sekstailevan.
Minä sain trauman lapsena kun näin miehen ja naisen keskenään seksipuuhissa,ällöttävää!!
näin kun kaksi miestä suuteli markkinoilla oikein pitkään ja monta kerta,selvästi ärsyttääkseen muita.mua todella arsytti niin,että en tiedä itekkään mitä ajattelin lopulta.
nyt ajattelen heitä anteeks pyytäväksi,,vaikka eihänheidä tarvitse edes pyytää,meneekö joku kehityksessä pieleen ,kun tämmöstä pääsee tapahtumaan ,samoin on naisten kannalta.
Eipä tänäpäivänä ole mitään rajaa ! Aivan sikamaista 🤔!
Kyllä minäkin hämmästelin tuota syytöstä mistä Jari käräjillä on.
Uutisten mukaan lapsi oli 13-vuotias. Ja aivan sama onko ikkunanpesijä kuljettanut lastaan mukana vai ei.
Tuon ikäinen lapsi tajuaa itsekin voivansa tehdä jäynää kuvaamalla esim. juuri tuollaista sessiota.
Hämmästyttää, kummastuttaa....
10 pistettä tuolle lapselle! Sillanpää on kuvottava!
Aivan sama mitä tuon ikäinen tajuaa, aikuisten ei kuitenkaan tieten tahtoen kuulu järjestää hänelle kyseistä keissiä, kuten tässä on tehty.
Täällä vaikuttaa tuo asia unohtuvan. Alaikäinen mukana sellaissa tilanteessa, joka on arkaluontoista ja johon lastensuojelun tulisi puuttua. Normaalilla moraalilla varustettu ihminen ei ko. tilanteeseen edes joutuisi.
Ja fanien mielestä siltsu on edelleen ihana. Vai onko? Eikö taitelija Sillanpäällä ole minkäänlaista rajaa, jonka ylitettyä olisi jo liian pitkällä? Ensin autoiltiin hönössä ja nyt hääräillään epämääräisissä hierontasessioissa, jossa lapsi vielä mukana. Tämäkin olisi ok, jos kyse normaalista hieronnasta. Mutta nyt sitten heittäydytään tyhmäksi, ettei tiedetty hierojan olevan "sellainen" ja sillä oli lapsi mukana. Missä oli Jarin moraalinen vastuu siinä tilanteessa? Miettikääpä vaikka omaa lastanne siinä katselemassa, jos ei muuten ymmärrys riitä. Ja kyllä, lapset ovat kautta-aikojen nähneet isiä ja äitejä näissäkin puuhissa. Mutta kyseessä on kuitenkin lapsille tutut ihmiset ja monesti vielä tutussa paikassa. Ei ventovieraan kanssa, eikä oudossa ympäristössä.
Mielestäni Sillanpään tekemisiä tulisi selkeästi paheksua. Eikä tuollainen tapauksen vähättely ainakaan tilannetta paranna. Pitäisi ajatella myös sitä asianomistajaa ja miltä hänestä tuntuu. Fanittamalla tekijää tuntee uhri itsensä enemmän syylliseksi. Tykkäsin Sillanpään 90-luvun persoonasta, mutta en nykyisestä. Mies ui syvissä vesissä ja sitä ei fanittaminen pelasta. Pelastus tulee oman pään sisältä. Vai mitä?
Komppaan täysin 👍 Sillanpää oli hyvä ja sympaattinen artisti joskus. Feikkasiko silloinkin vai muuttuiko nykyiseksi ällöttäväksi huumeiden kanssa sekoilijaksi ajan mittaan? Ulkoinen habitus on muuttunut epämiellyttäväksi, luonne jotenkin tasapainottomaksi kaikkine itkemisineen ja draamailuineen. Silloin kun tulee eteen huumerikollisuus ja syyte lapsen hyväksikäytöstä, niin aika pohjalla ollaan 😨. Nykyinen kumppaninsa ei ainakaan näytä välittävän yhtään poikaystävän alamäestä, joka vaan jyrkkenee ja jyrkkenee. Pistää miettimään, että mitä vielä löytyy? Siltsu taitaa olla aika vietävissä...
Juuri näin. Pakotettiinko Sillanpää siihen tilanteeseen, jossa kuvia on otettu. Tuskin. Nyt kerrotaan Sillanpään olevan kiristyksen uhri. Kuka hommasi hierojan paikalle? Ilman hierojaa tuskin olisi tullut mahdollista kiristystilannettakaan. Perääntyminen olisi ollut viisain valinta. Jari ei omasta mielestään tarvitse apua, mutta tapa toimia sekä käyttäytyminen osoittaa muuta.
Millä Sillanpäätä oli voinut kiristää , silläkö että hän jopa maksaa siitä että häntä pannaan ? Tuo ei taida olla kovin suuri salaisuus kuin ehkä joillekin mummoikäisille faneille ? Minusta Silsa oli hyvinkin todennäköisesti myös kamoissa noissa käräjien haastatteluissa ,senverta oli kaverilla vauhtia että asianajaja joutui jarruttelemaan avauksia ,ihmettelen kyllä eikö huumeista kiinnijäänyttä testata ennen oikeudenkäyntiä , testit mitkä toimiin maantiellä pitäisi olla käräjillä käytössä jos alan mies on syytteessä ,tai todistajana.
Samaa mieltä minäkin, mielialat vaihteli itkusta nauruun ja osa kommenteista oli lennokkaita. Tietysti stressikin voi tuon aiheuttaa. Mutta harvassa on ne ukot jotka ovat aineista noin helposti päässeet.
Kyllä mielialan vaihtelut viittaa päihteisiin, ei alkoholiin!
Oliko tämä lapsi hierojen oma lapsi vai kuka hän oli ja miksi hän kulki hierojan mukana?
Ja mihin hieroja kuoli?
Kuka lienee, mutta mukana hän kulki varta vasten kuvatakseen session. Sen toimeksiannon hieroja oli hänelle antanut, mahdollisesti siltsun pyynnöstä.
No hei. Koko Jari Sillanpää ja "lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö" on täysi valhe, kupla ja petos.
Jari on tässä uhri. Hänen yksityiselämäänsä on kajottu - todennäköisesti kiristyksen takia - ja ei ehkä ole suostunut maksamaan niin vastapuoli lätkäisee mikkihiiri-syytteen "lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä".
Koko case on täyttä potaskaa ja sen ymmärtävät aivan kaikki. Paitsi syyttäjä, "mediaväki" jolla oma agenda tässäkin ja sitten nämä umpilapselliset vasemmistolaiset noin yleensä.
Jarin käytös oikeudenkäynnin yhteydessä tosi ala arvoista. Teki siitäkin viihdettä, liekö aineiden vaikutuksen alainen. Jari on antanut itsensä lässähtää eikä välitä ulkonäöstään, ääni on se joka vielä toimii, mutta muuten on karismansa ja maineensa menettänyt.
Jari itse sanoi oikeudessa, että häntä ei ole kiristetty.
Ihan taatusti oli "päissään"!
No voi voi, että ihan uhri. Joo niin varmaan.
No kumpi sen ”mikkihiiri-syytteen” nyt sitten lätkäisi, kuollut henkilö, vaiko lapsi?
Taisi olla oikeudessakin hiukan kokkeleissa, käytös ainakin oli sen mukaista.
Jari Sillanpäästä on tullut etova ukko. Pohjakosketus on tulemassa hänen elämälleen ja uralleen...ellei ole jo 😳 Mistä hemmetistä nuo fanit ovat nuo ” kiristysjutut” vetäneet? Sillanpäätä ei ole kiristetty. Uskokaa jo ” pikkuhousujen heittelijä-naiset”, että Sillanpää on huumerikollinen ja syytteessä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tuo on vakava asia. Mikä siinä on niin vaikea uskoa?? Se Jari Sillanpää joka veti upeilla esityksillä ja fiksulla esiintymisellään salit täyteen on mennyttä aikaa. 😕 Huumeiden käyttö muuttaa myös ihmisen psyyken.
Koittakaa nyt malttaa odottaa oikeuden päätöstä, ennenkuin alatte spekuloida. Kysymysmerkkejä on paljon koko asiassa. En puolusta rikoksentekijöitä, mutta en myöskään tuomitse ennen kuin oikeus sen tekee.
Niinpä noi seksiorgiat tuolla ulkomailla, oliko peräti sen huvilalla. Aivan käsittämätöntä!!! Täytyykin ettii noita uutisia ja linkittää tänne niin muistuu faneillekin mieleen tuon e... n tekemiset..
Minusta se on ollut aina ETOVA!!!! Nyt vielä etovampi! En ole yhdessäkään hänen konsertissaan käynyt, enkä jatkossakaan käy.
Niinpä. Tai amfetamiinipäissään.
Elähtäneen näköinen, voi kauhistus!
Onneksi nämät huumehörhöt "viihdetaitelijat"poistuva joukostamme varhain
Mietin sitä että miksi tuo lapsi on ollut ylipäätänsä mukana jos hieronnan tarkoitus oli seksi. Eikö olisi ollut ihan normaalia käytöstä jättää tuo lapsi pois tai sitten pitää edes ovea lukossa ( mikäli sellainen oli) ettei tuo lapsi näe mitä oikeasti puuhataan. Muutenkin jos paikalla on lapsi , niin miksi pitää alkaa sekstailemaan ?
Poliisihan tutki hierojaa lapsiin kohdistuneista seksirikoksista. Eiköhän tuo lapsi kuulunut kyseisen henkilön rinkiin ja tuotu paikalle varta vasten osallistumaan jollakin tavalla seksisessioon.
Ei ne mihinkään poistu, sitten kun on viimein päästy laatikkoon makkoomaan paperipaita päällä, sitten aletaan sitä patsasta puuhaamaan, sellainen kansa tämä on, se rakastaa kaikkea roskaa ja kiertää kaukaa selväpäisten hommat !
no enkä virus hieman balanssoi ajallaan.
Pitää olla tööt, jos ei huomaa kolmatta pyörää huushollissaan. Kyllä lapsi kertoo vielä, jos tavoitetaan, mikä oli tilanne ja kuka tai ketkä olivat siellä työtehtävissä?
Voitais olla hyysäämättä laulajaa, ei häneltä rahat lopu. Vuosikymmeniä tienannut parhaiten. Turhaa valitusta siitäkin.
kyllä varmaan joka lapsi on paljon nuorempana nähnyt vanhempiensa touhut ihan livenä eli kaikki vanhemmat vaan oikeuteen kun lapset ovat saaneet kovat traumat, itsekin 7 vanhana todistin noita touhuja eli linnaan vaan isät ja äidit ja valtio maksaa (lue veronmaksajat eli me) koko tuon älyttömän oikeusjutun, eikö ole oikeita rikoksia jotka jää selvittämättä kun ei ole resursseja. toinen asia tähän liittyen, kyllä on kirkkokin tosi moraalinen, peruu homon keikat ja samaan aikaan vihitään homot ja lesbot ja oikein virallisesti osallistuu sateenkaari tapahtumaan, että sillai ..
No en ole nähnyt. En edes muiden kotona ja tuntemattoman ihmisen kanssa maksua vastaan tapahtuvana. Sukupuolisella suuntautumisella ei ole merkitystä kunhan se on molemmille osapuolille vapaaehtoista eikä läsnä ole lapsia. Ja mitä kirkkoon tulee, niin olisihan se melko ongelmallista esiintyä yhdessä lapsikuoron kanssa jouluyötä-laulaen. Näin ainakin tässä tilanteessa kun on olemassa epäilys. Ei kirkkokaan vielä ihan kaikkeen taivu, vaikka sielunsa se on jo aikoja sitten myynyt.
Jos vanhempasi tarkoituksella järjestivät / pakottivat sinut katselemaan touhujaan, niin rikokseen he silloin syyllistyivät. Jos taas vahingossa yllätit heidät, ei rikosta tapahtunut.
outo juttu, lapset katsoo seksiä netistä, kuka saa syytteen kun lapsen puhelimesta löytyy seksisivuja, äiti, isä vai joku muu, jo 10 vuotiasta kiinnostaa noi jutut
Outo kysymys. Huoltaja vastaa lapsesta ja yleensä se on äiti, isä tai molemmat yhdessä. Netistä löytyy paljon muutakin lapsille epäsopivaa, joten tarkkana on oltava. Kliseinen yleistäminen on kuitenkin turhaa, sillä pyritään vähättelemään tapahtunutta. Ei lasten pitäisi tuollaisiin tilanteisiin joutua.
Naiset lääpällään Siltsun takia vaikka ei niillä oo mahiksia.
Tiedät kai Naiset rakastuu renttuihin. Mutta että homoihin
Toi on vitsi. Toivottavasti nuo löyhäpäiset ämmät älyävät mikä sillanpää on.
Ei ne tiä itsekkään mihin ne rakastuu, kunhan vaan rakastuu.
Ja onpahan jokin syy mennä taas kampaajalle ja ottaa uudet lisäkynnet.
Sanon vaan, että pöyristytävää. K..sta päässä Sillanpäällä ja "hierojalla", ja varsinkin Sillanpäällä. Lisäksi hänen ihailijoillaan. Ei ole tuulut koskaan mieleenikään mennä hänen konserttiin!!!! Todennäköisesti jätkä valehtelee tapauksesta, että korvat heiluu. Yököttää.... joo, että ottaa mukaan lapsen, TÄYSIN OMITUISTA.
minusta ainut joka on tuossa virheen tehnyt, on se joka tuo lapsen mukanaan ja suostuu sitten tuollaiseen toimintaan , hänellähän se vastuu on minne lapsen vie.
Pikku ripaus ehdollista tulee jos tulee, ei siis mitään tuomiota sillä eivätköhän nuo tuomarit ole samaa maata tilastollisesti katsoen, eli siis enemmistösuomalaisia eli thaikuissa lapsi- ja muuta hektis-seksiä köyhiä hyväsksikäyttäviä.
Sydän tuossa särkyi.
Siis kivaahan seloli thaikuissa uiskennella lämpissä vesissä korallien seassa vaan kun ilta tuli niin karu todellisuus alkoi paljastua. Suomikansa alkoi .....
No, ei tätä tarvitse ääneen sanoa mutta kun siellä oli lapsiakin.
Millaisella moraalilla te evot olette liikkellä?
Hollantilaiset ovat asiassa suomlaisia aktiivisempia sillä siellä he ovat julkisesti hakeneet hyväksyntää sille että jos köyhät ihmiset lapsineen myyvät itesään niin se tulisi sallia!!!!!
Voi että taas juuri Hollainti on kaikessa pahassa ( siis evomielessä hyvässä) etunenässä!!!
Suomessa on totuttu siihen että Tanska ja Ruotsi ovat moraalittomuuden esitanssijoita mutta heitä innoittaakin näemmä Hollanti.
Siltsua on turha moralisoida. Hän on rikas mies ja saa ottaa mieshierojan jos haluaa. Jos penska on sattunut näkemään niin vahinkohan se. Ei vahingosta voi tuomita.
Tuskinpa vahinko, että lapsi on tuotu mukaan! Vaikka tietysti kultapoika Sillanpää muuta väittää.
Vahingossako ne lapsipornokuvat myös päätyivät Siltsun koneelle?
Varmaankin joku ohikulkija käynyt niitä latailemassa tai sitten ne oli jo kun koneen osti. Mistä lie tulleet.
Siltsu on huumerikollinen ja syytteessä lapsen hyväksikäytöstä. Mikä tuossa on niin vaikea uskoa? Näin on käynyt hörhölle ja sillä mennään 👍 Kiristetyksi ei ole omien sanojensa mukaan joutunut, että miksi spekuloida sillä asialla? Siltsu on sairas. Olisi mies ja vastaisi teoistaan. Hoitoon tuon tulisi hakeutua, mutta tuntuu olevan kivempi olla aina vähän ” high” 🤢
Eiköhän Jari olisi välttynyt tältä tottelemalla Raamatun käskyä olla homostelmatta!
Luehan tuosta: " Ihmisten syyllisyys
18 Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa. [Ef. 5:6; Kol. 3:6]
19 Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. [Ap. t. 14:17, Ap. t. 17:27]
20 Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua. [Job 12:7-10; Ps. 19:2-4; Jes. 40:21,26]
21 Vaikka he ovat tunteneet Jumalan, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Jumalana, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. [Ef. 4:17]
22 He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi, [1. Kor. 1:20]
23 ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin. [5. Moos. 4:15-18; Hes. 8:10]
24 Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. [Ps. 81:13; 1. Kor. 6:18; Ef. 4:19; 1. Piet. 4:3]
25 He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa -- olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen.
26 Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, [3. Moos. 18:22,23]
27 ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan. [1. Moos. 19:5]
28 Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi.
29 He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat [Gal. 5:19-21; 2. Tim. 3:2-5 : Tit. 3:3]
30 ja parjaavat, vihaavat Jumalaa, ovat röyhkeitä ja pöyhkeitä, rehenteleviä ja pahanilkisiä, vanhemmilleen tottelemattomia,
31 ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä.
32 Vaikka he tietävät Jumalan säätäneen, että ne, jotka käyttäytyvät tällä tavoin, ovat ansainneet kuoleman, he toimivat itse näin, vieläpä osoittavat hyväksymistään, kun muut tekevät samoin. [3. Moos. 20:13,16; Room. 6:21 | Ps. 50:18]
Eli nyt ymmärrät asian ihan oikein!
Siltsulle tulee tästä melko pitkä tuomio - se on täysin selvää. Yhtä selvää on, että se on valitettavasti ehdollinen. Vastenmielinen mies jolla vastenmielinen harrastus ja törkeää lapsen hyväksikäyttämistä omia fantasioitaan toteuttaessaan.
Keski-ikäisten naisten pikkarit kastuu edelleen kun Siltsu laulaa.
Älykääpiö. Sillanpäällä ei minulle mitään reaktiota. Vaihdan televisiokanavan, kun hän laulaa! Olen aina inhonnut häntä. Olenko kylmä kuin kala🤔
Juttu on tosi hämärä mutta niinhän olivat Gary Glitterinkin jutut. Homostelut ja narkkihommat johtavat yleensä aina pervompiin juttuihin joihin liittyy myös alaikäisiä yms.. Tämä oli niin arvattavissa.
Niin, heterothan eivät tuollaiseen käytökseen sorru.
Puolustele sinä sillanpäätä. Kun hän tiesi, että 12-vuotias lapsi on paikalla, olisi pitänyt kellojen soittaa. Mutta kusipään kellot oli hiljaa ja ....
Nyt on Syytteessä Sillanpää! Sillanpää ei ole hetero. Toki ” molemmilla puolilla” löytyy narkkareita ja hyväksikäyttäjiä, mutta nyt puhutaan Siltsusta 🤔
Kyllä, Sillanpäälle oli tullut hieroja hieromaan sillinpäätä.
Se on se rivo luonne, jossa kynnys madaltuu ja moraali laskee, kun haetaan maksimaalista nautintoa. Ei riittänyt normisuhteet Teukallekaan. Sitten istutaan syytetyn penkillä ja ihmetellään, mites tässä nyt näin kävi.
..ja itketään, ollaan niiiin herkkiä, draamaillaan. Ajattelevatko yhtään mitä tekivät uhrille?
Amfetamiinin avulla!
Metamfetamiinin avulla.
tätäkää et tiedä, heität silkaa sontaa, kun kerran jäänythuumeista kii, niin ikuisestikko aina käyttää, naurettavaa aikuisen suusta.. seksiä voi harrastaa ilma huumeista, ja varsinkin metamfetamiinia :) ootko sattunu kuulemaan?
KUULOSTAA kaataja koiviston touhuilta nokialla kaikki innoissaan kun kirkko torstaisin täynnä ja kermakin kävi kirkossa kunnes selvisi että oli sekaantunu mieheen
Siltsu on aikuinen mies ja voi tilata hierojan halutessaan. Poika nyt varmaan tuli väärään huoneeseen kun ei uskonut ettei saa tulla. Mitäs ihmeellistä tuossa on.
Sinulle ilmeisesti normaalia, mutta kovin tavallista tuo ei kuitenkaan ole.
Vai vahingossa väärään huoneeseen 😂🤣 Taidat olla niitä pikkuhousujen heittelijöitä ☺️
Jostain sain sellaisen käsityksen, että tuo video oli ladattu myös Jartsun tietokoneelle, mistä poliisi oli sen löytänyt. Myöhemmin video oli poistettu eli jos näin, niin Jartsu on tiennyt, että sessio kuvataan tai on kuvattu. Asianomaisista juttu on ollut ilmeisesti ihan ok, mutta syyttäjä, poliisin tutkinnan tuloksena on nostanut asian esille ja siitä Jartsua nyt syytetään. Jotain rajaa voisi olla asianomaisillakin, jos ala-ikäinen poika laitetaan kuvaamaan sessiota. Syytteeseen hieroja ja jartsu.
tuo on ihan eri jutusta, ei liity samaan lainkaan, tähän hieroja-poika juttuun, lukekaa ihmiset faktaa, eikä yhdistellä mielikuvia
Lasta pitäisi syyttää salakuvaamisesta . Oikeuslaitoksella taas kerra puurot ja vellit sekaisin . Kuten kuuluukin sillä laithan ovat mielivaltaisia miten lukija on funtsinut pykälät.
Häpeä. Mieti vähän mitä kirjoitat. Lapsi ei ole koskaan syyllinen siihen, että häntä on hyväksikäytetty aikuisten, roistojen toimesta.
Mitä sä sekoilet? Sinunko mielestä lapsi saa toimia rikollisesti, jos häntä on hyväksikäytetty? Saako silloin lapsi tehdä ihan mitä vaan? Vaikka tappaa ja raiskata sitten isompana, koska häntä on lapsena hyväksikäytetty? Jos noin ajattelet, niin kyllä sun mielesi pitää olla melkoisen musta.
Täytyy tuossa Sillanpän jutussa muistaa se, että hän on syytettynä eikä suinkaan vielä tuomittuna.
Mene hoitoon.
Käsittääkseni lapsi traumasoitunut näkemästään, eikös syyte koske sitä.
Kuitenkin kuvannut toimintaa .
Täällä jotkut puolustelevat Siltsua 😨 Mitä jos lapsi onkin pakottamalla pakotettu kuvaamaan? Mitä jos löytyykin vielä jotain muuta asian tiimoilta? Miettikää nyt, aikuinen homomies nauttimassa siitä, että pieni lapsi kuvaa ” sessiota” 🤮 Thaikuissa lapsia myös pakotetaan lapsiprostituutioon henkensä uhalla. Lapsi EI ole koskaan syyllinen siihen, että joutuu aikuisen miehen/naisen leikkikaluksi. Ettäs sen, puolustelijat tiedätte!
Noi sun vihjailut ovat melkoisen raskaita syytöksiä. Miksi haluat antaa ennen oikeuden päätöstä mielikuvan kirjoituksillasi, että Sillanpää on menetellyt kuvaamallasi tavalla?
Ovat ihan puhtaita olettamuksia 👍
Hierojalla oli mukana lapsi, opettelemassa töitä. Rikos.
Ei tämä lapsi ollut oma, vaan napattu mukaan näihin hommiin.
Rikos.
Juuri noin 👍 Ihmettelen näitä, jotka tälläkin palstalla kehtaavat syyllistää lasta. Nyt on kysymys vanhan, karva......sen homomiehen, narkkarin tekemästä rikoksesta. Ei täällä Suomessakaan sentään ihan kevyin perustein ” ison kellon alle” joudu.
Ei täällä ole lasta syytetty siitä, että hänet on ehkä pakotettu mukaan (hierojako?), vaan siitä, että hän on kuvannut ja ne kuvat on sitten luovutettu sille hierojalle.
ei tuota voi käsittää että lapsi otetaan mukaan vai oliko sillä tarkoitus vain rahastaa tällä jutulla ku kuvasi sitä.että tämmöistä taas.
Olen aina tiennyt, että Jari Sillanpäässä on jotain todella hämärää...
Minusta myös. En tiennyt, mutta minusta alkuaamenista outolintu! Vielä oudompi kuin ajattelin. En ajatellut, että olisi rikollinen, mutta....
Hämärää on yleensä siellä, minne ei aurinko paista. Tässä tapauksessa taisi tulla hieman valonpilkahduksia keskelle ns. pimeää, vaikka hämärää touhua muuten olikin.
Tosi hämärää. Oliskos tossa sellainen julkkiksen julkisuuteen nosto. Tekevät mitä vain, jotteivat unohdu yleisöltä. MAINOSTA .
Setää pitää puolustella koska se on homo joka laulaa? Sairasta.
Taitaa Siltsun kultaiset päivät olla takana päin. Jos ei ole laulukeikkoja huume-ja lapsihyväksikäyttösyytösten takia enää, niin ihan vaan itseään voi syyttää. Kyllä se mittavakin omaisuus saadaan huumeisiin menemään. On noita ikäviä esimerkkejä 🤔
Kyllä keikkaa pukkaa ja faneja riittää. Se tässä on outoa, että tälle herralle sallitaan kaikki. Mikään ei ole moraalitonta tai väärin. Samalla annetaan muillekin (kuten esim. lapsille) sellainen kuva, että tämä hyväksytään. Fanit tukevat Sillanpään epämääräisiä harrastuksia, mutta tilanteen voi korjata vain herra itse. Motiivi muutokselle on tultava omasta päästä ja itse keksittyä. Toinen seikka, mikä liittyy tähän, on huumeiden käyttö. Nyt on alettu puhumaan niiden laillistamisesta. Ei ikinä. Toinen kestohitti on alkoholiin vertaaminen. No sekin on turha aine, mutta tällä hetkellä vielä laillinen. Lisää vapauksia ei kaivata, varsinkaan kun ei vastuitakaan enää tunneta (lapsi mukana rikollisuudessa). Miettimään millaisen tulevaisuuden haluatte lapsillenne ja jos Sillanpää olisi poikanne, miltä se tuntuisi?
Heteroja niitä vasta puolustellaankin.
Iranissa tällaiset...
Jarista tehdään väkiste sitä mitä ei ole, eli piireissä joku paskiainen joka haluaa tuhota Jarin uraa. Ja toi hieroja yksi ovelus ollut, tuonnu tietoisesti alaikäisen, alle 15-veen mukanaan, ja varmasti sovittu, että kuvaa tuota jos hieroja pääsee tarkoituspohjaansa. Kuinkahan monta Iiroa tai Liisaa on nähnyt kotona samaa, ja kuvaillu kavereille, kaikkien vanhemmat ei vaan tiedä.
Jari on liian luottavainen, ja nyt päihteistä tyystin eroon, ja ne ns. "kaverit" jotka ovat ihan tietoisesti yrittäneet tuhota Jarin keikat yms. tulonlähteet, ja tuo on hyvä siihen, kuten on nyt 2v nähty. Se on se ihmisten peri kateellisuus menestyneelle, elämäniloiselle ja kiistatta Suomen parhaalle Tangokuninkaalle ja laulajalle, Jari, jos kukaan on ansainnut anteeksipyynnön solvaajilta ja matonalta vetäjiltä.
Suuri ääni, suuri karisma, mutta vääriä ihmisiä ympärillä, en usko pätkääkään, että Jari sekaantuisi lapsiin, aikuisia naisia ja miehiä varmasti riittää , ja tyrkyttääkin hänelle seuraansa, mutta valitettavasti niissä niitä paskaläjiä, joiden tarkoitus on mustamaalata ja tehdä kaikkensa, että Jari tippuisi pohjalle . Ja prk..periksi , et anna, muista tuollaista laulajanlahjaa ei ole monilla, ja siinäkin riittää bisnesalalla kateellisuutta. Zemppiä kaikkeen ja ja oikeus on se mikä päättää, mikä on oikein ja mikä väärin, ilman näyttöä ei ole mitään rikosta, ja ihmisten paskapuheet ei siihen riitä, eikä tietyn lehdistön ! Siunausta Jari, sä tuut vielä <3
"Jari Sillanpää valehteli oikeudessa lapsipornorikoksesta – myönsi tekonsa haastattelussa"
https://www.seiska.fi/kotimaa/jari-sillanpaa-valehteli-oikeudessa-lapsipornorikoksesta-myonsi-tekonsa-haastattelussa/114192
Olette te Jarin puolustajat sairasta porukkaa...miten joku voi puolustaa miestä joka kuvaa lapsipornoa näytöltä omaan puhelimeen. Kyseessä ollut 3-vuotias lapsi, jota törkeästi käytetty seksuaalisesti hyväksi. Jari on tämän oikeudessa myöntänyt. Tämä on fakta ja tarkistettavissa oleva asia.
Varmaan Jari Sillanpää " tuleekin" mutta vain vain jos lapsipornoa on tarjolla.👿🤬
Siunausta vielä perään, taitaa joku uskovainen lasten hyväksikäyttäjä toivoa juuri noin.." herran siunausta" 😤😫
Jari on syytön....miten voit sanoa noin?
Syytön mihin? Kuvien hakemiseen tietokoneelta? Kuvien ottamiseen siitä tietokoneen ruudulta vai mihin hän on syytön? Kovalevyllehän ne ilmeisesti oli huumeparoni Itse ladannut?
Itse asiassa en tiedä yksityiskohtia joten en voi sanoa mitään.
Kysymys:
Vai onko Sillanpää ressukka täysin tietämätön ollut kaikesta ja huumeita myyvä sydänystävä vain langettanut ansan?
Oletus:
Sillanpää ottanut tietokoneen auki, avannut oikean kuvasivuston tai web- sivuston tai kuvagallerian tai jonkin..Sen jälkeen nähnyt mitä on tarjolla ja tehnyt päätöksen kuvata kännykällään ne kuvat joita on sieltä silmien eteen vyörynyt.
Miksi, mikä motiivi? Tietäen että ovat laittomia kuvia.
Kuka ottaa kuvia hyvin pieneen lapseen kohdistuvasta seksuaalirikoksesta?
Oliko hyvin pieni lapsi Sillanpään oma lapsi jonka raiskauksen hän halusi todistaa?
Tuskin oli Sillanpään oma lapsi. Joten tarvetta todistaa yhtään mitään ei ollut.
Mitä hän sillä kuvien ottamisella halusi todistaa? Oman viattomuutensako? Ettei hän ole niitä kuvia sinne ladannut? Ei sitä asiaa todisteta kuvaamalla videon tai ottamalla kuvakaappauksia!
Vai mitä ajat takaa? Otako sinä kuvia pienen lapsen raiskaamisesta kännykkääsi kuvia ja ylipäätään
mistä tiedät hakea niitä kuvia ellet tiedä jo niiden olemassaolosta koneella?
Jos olet tiennyt, mikset ilmoittanut poliisille asiasta? Et ilmoittanut koska itse syyllistyt huuumerikokseen?
Huumerikos on pienempi paha kuin lapsi - ja eläinpornon katsominen? Joka tapauksessa joku syyte lankeaa?
Todistaaksesi oman syyttömyytesi tai viattomuutesi , todistaa viattomuutta mihin?
Mistä tiedät niiden kuvien olemassaolosta?
Tyhmäkö olet ?
Kukaan normi ihminen ei edes osaa hakea dark webistä noita eläin- ja lapsipornovideoita ellei ole saanut vihiä, sisäpiiritietoa mistä, mitä kautta niihin pääsee käsiksi ja mistä niitä löytää.
Nuoriso voi huumeita ostaakseen hakeutua toisten neuvomana dark webbiin ja siellläkin ohjattuna huumekauppa- sivustoille ja vielä siitä syvemmälle ujuttautuen paskan sekaan myös myös lapsi- ja eläinpornosivustoille . Mutta se vaatii tietoa ja sitä saa vain niiltä jotka ovat jo itse siellä käyneet. Heiltä jotka ovat itse pedofiileja tai tuntevat, ovat kontaktissa pedofiili - piireihin.
Kontakteja piireihin on ehdottomasti vaatinut, ilman sisäpiiritietoa ei noihin rankkaan materiaaliin pääse käsiksi. Poliisitkin voi muuten syyllistyä pedofiliaan ja heidän hallussaan voi olla on myös tietoa mistä löytyy joten kontakteja voi olla myös virkakoneiston sisällä? .
Ne piirit ovat hyvin suljettuja ja suojattuja eikä sinne pääse muutoin kuin tunnustamalla itse olevansa samanlainen tai osoittamalla myönteistä asennetta pedofiliaa kohtaan ja yleensä vakuudeksi vaaditaan jotain itselle raskauttavaa materiaalia tai tekoa jolla voi toista kiristää. Siis kiristyskeinona jotta taattaisiin se ettei toinen kerro ehkä merkittäviäkin ja salaisia henkilöllisyyksiä eteenpäin.
Jos joku henkilö suostuu ottamaan haltuunsa lapsi- ja eläinpornoa niin mikä on motiivi ? Muu kuin se että hän on ehkä halunnut todistaa aidon kiinnostuksensa ,hyväksyvyytensä koko ilmiöön? Tai hän haluaa todistaa jotain mutta mitä, tekijät ovat yleensä tuntemattomia ellei ole kontakteista viranomaisteitoa jo saatavilla?
Viranomaisethan tekevät yhteistyötä myös lapsi- ja eläinpornon osalta. Thaimaa ja Filippiinit lienevät tässä merkittäviä materiaalin tuottajamaita ja kontakteja viranomaisiin kuten paikallisin poliiseihin ja tekijöihin varmasti Suomestakin löytyy.
Samoin tietoa vaihdetaan kyseisen pornon tuottajista, osa jää kiinni osan annetaan jatkaa toimintaa ehkä poliisit ovat ulkomailla myös lahjottavissa kuten Filippiineillä jossa palkat ovat pienet. Lisäksi asiasta kiinnostuneita aina löytyy, oletettavasti myös Suomesta ja kiristyskeinoja löytyy jos on tietoa kertynyt siitä että jonkun hallussa yksityiskokoelmissa on kiellettyä materiaaliaja hän sitä jopa laittomasti levittää eteenpäin.
Kuka muuten suostuisi ottamaan vastaan tai edes ottamaan omalle kännykälleen kuvia josta tietää heti joutuvansa kiinni ja mitä kuvat ylipäätään muka todistaisivat jostain toisesta ulkop.henkilöstä, eivät mitään.
Ja juuri se että hän otti ne kuvat kertovat joko siitä että hän on todella joko äärimmäisen tyhmä tai hän ei tajua mistään mitään.
Sitten:
Kuka hakee lapsi- ja eläinpornoa?
Kyse on aikuisesta miehestä, eikä enää mistään teini- ikäisestä jota ajaa sairaalloinen uteliaisuus nähdä ihmisen pimeintä puolta ja kokeilla miltä se omassa päässä tuntuu kun näkee oikeasti livenä sellaisia tekoja tai vain siksi ettei muutoin usko ellei omin silmin niitä julmuuksia näe.
Taas pääsi sinulta iunohtumaan tuo aikuisen ihnisen rooli ja vastuu tässä kaikessa, kyse ei ole teinin ajattelemattomasta touhusta tai uteliaisuudesta.
Eikä myöskään ansasta koska hän olisi parhaiten voinut selvitä siten ettei olisi niitä kuvia ottanut . Tässä on se järjettömyys.
Pedofiileille on turha vastata, he eivät ymmäärrä eivätkä näe lasten hyväksikäytössä mitään väärää, mielihyväkokemukset ja seksuaalinen nautinto ohjaa , määrittää kaikkea toimintaa , ne ovat ovat ainoita , sisäisiä impulsseja joita he tottelevat ja elävät niiden mukaan.
Kohteet ovat joko kaukorakastumisen tai fantasioitten kohtteena, osa viettelee kohteensa netissä, osa hakeutuu suoraan seuraan ja kontaktiin ja toteuttaa fantasiansa uhrista mitään välittämättä.
Osa viettelee uhrinsa ja kokee että uhri on täysivaltaisesti mukana hommassa tajuamatta että lapsi tekee juuri mitä aikuinen haluaa kykenemättä kieltäytymään pelkojensa tai aikuisen auktoriteetin johdosta. Mielihyväkokemuksetkaan eivät ole aikuisen mielihyväkokemuksia.
Lopulta lapsen päähän jää ajatus että ainoa tapa saada aikuisen huomiota tai kiintymystä, huolenpitoa eli " rakkautta" ja kiintymystä on seksi ja seksuaaliset toiminnot. Lapsi yhdistää huomion saannin, hyvän olon , turvallisuuden vain seksiin, eli ei synny normaalia kiintymyssuhdetta vaan suhde on aina tätä; minä annan sinulle jotain mitä sinä tarvitset ja sinä annat minulle jotsin mitä kinä tarvitsen , eli kuin vaihtotaloutta, lapsesta tehdään itseasiassa pelkkä prostituoitu. Häneen suhtaudutaan kuin seksityöntekijään. Jotkut seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutuneista aikuisenaajautuvat seksibisneksen pariin juuri tästä syystä ja sen asetelman seurauksena.
Nämä pedarit todella kuvittelevat että kyse on tasavertaisesta suhteesta. Niin poskettoman idioottimaisisia päätelmiä ettei mitään rajaa. Lapsi tekee mitä tahansa koska aikuisella on aina auktoriteettiasema suhteessa lapseen.
Pedarit eivät kykene näkemään seksuaalisen nautinnon erovaisuutta aikuisen ja lapsen välillä, heille se on yhtä ja samaa jatkumoa.
Ikään kuin oletuksena olisi se että koska lapsi on seksuaalinen olento syntymästään lähtien tämä myös kokee seksuaalisuuden ja seksuaalisen nautinnon samanlaisena kuin aikuinen.
Tämähän ei pidä paikkaansa. On eroa siinä miten lapsi sen kokee ja tuntee ja näkee ja siinä miten aikuinen sen kokee, näkee ja tuntee. Ei seksi ole sama asia lapselle ja aikuiselle.
Lapsen psyyke, keho, tunne- elämä ei ole kehittynyt aikuiseksi joten ei myöskään seksuaalinen ilmaisu ja siihen liittyvät tunteet ole samoja kuin aikuisella.
Pedofiilit elävät jotain varhaislapsuuden seksuaalista kokemustaan yhä uudelleen ja uudelleen, kasvamatta niistä tunne- elämyksistä irti . Vaan jämähtävät sille tasolle jossa kokivat jotain merkittävää , ehkä mielihyväkokemus helpotti jotain perheväkivaltatilanteen eskaloitumisen kestämistä tai traumaa, jolloin seksuaalinen mielihyväkokemus otettiin yhtenä selviytymiskeinona siitä traumasta selviytymiseen?
. Kuten nyt eka itsetuydytyskokemus naapurin pikkulikan kanssa. Ja siihen leimauduttiin niin vahvasti että haetaan niitä naapurin pikkulikkoja sitten aikuisenakin? Kukapa tietää?
Kauniaisten kauhukakara kirjoittanut.
Ymmärtääkseni lasta oli painostettu kuvaamaan seksiakti. Molemmat äijät olivat huumeessa aktia harrastaessaan ja vaatineet lasta kuvaaman koko homman. Riippumatta nyt siitä onko lapsi sattumalta osunut paikalle, ketään lasta ei pyydetä kuvaamaan yhtään mitään vaan pyydetään poistu,aan tai lopetetaan homma siihen paikkaan.
Siten toinen asia. Tämä samainen kaveri lehden mukaan on ollut syytettynä omien lemmikkikissojensa heittelejätöstä ja saanut tuomion siitä ja ehdollista toki kuten aina ja eläintenpitokiellon. Sillanpää tuskin ollut tietämätön tästäkään, kyllä panokaverille kerrotaan kaikki, nyt vaikka epäoikeudenmukaiseksi koetusta tuomiosta.
Sitten huumeitten myyjään. Kaverin on täytynyt olla tietoinen dark webin lapsipornosta, miltä sivustolta ja minkälaisten mutkien kautta siihen pääsee käsiksi eli on yhteyksiä pedofiilipiireihin ei muutoin tuollaisesta voi mitään tietää ellei ota itse selvää tai aktiivisesti hae materiaalia ja ota selvää niiltä joilla sitä tietoa on ja se edellyttää kontakteja tiettyihin piireihin.
Miksi kukaan joka ole itse kiinostunut lapsi- tai eläinpornosta hakeutuu tuollaisille sivustoille ja lataa sieltä materiaalia kovalevylleen tietäen tasan tarkkaan että kyse on rikollisesta toiminnasta.
Ja sitten Sillanpää ikään kuin vahingossa törmää materiaaliin ja ottaa kuvia sisällöstä? Miksi, mistä syntyi tarve kuvata kännykkäänsä materialia jonka tietää laittomaksi?
Kuvamateriaalin hallussapidostahan Sillanpää tuomionsa sai.
Kuinka moni teistä Sillanpäätä puolustavista kuvaisi itse laitonta meteriaalia kännykkäänsä tiedostaen että se on laitonta? Ja miksi ylipäätään näin tekisi? Ellei se jollain tapaa kiinnostaisi tai haluaisi siihen tutustua. On muistettava että kyse ei ole seksuaalifantasioista enää vaan noissa videoissa esiityvät ovat seksuaalirikoksen uhreja. Kuinka moni katsoisi vapaaehtoisesti ja lataisi koneelleen raiskauksia tai raakaa eläinrääkkäystä tai eläinten raiskaamista?
Toinen juttu; on vaikea uskoa etteikö Sillanpää olisi tiennyt hyvän ystävänsä kovalevyn sisällöstä tai olisi edes epäillyt jotain?
Jos kuitenkin on kyetty painostamaan panokaverinsa mukaan tuomaa lasta kuvaamaan seksiaktin?
Miksi ylipäätään kukaan pyytää ketään lasta kuvaamaan seksiaktiaan ellei se jotenkin kiihottaisi? Pelkästään sen lapsen läsnäolokin? Mitä motiivi on pyytää kuvaamaan tai vaatiakuvaamaan, painostaa tai pakoittaa tai velvoittaa ylipäätäänkään ketään tuollaiseen?
Yleensä vanhemmat hämmentyvät jos lapsi tuollaiseen tilanteeseen pöllähtää eikä pyydä kuvaamaan yhtään mitään, yleensä homma lopetetaan siihen paikkaan..
Toki tässä on tämä sama ilmiö kuten ylipäätään seksuaalirikoksissa, yksi sanoo yhtä ja toinen toista ja osa fanittajista uskoo Sillanpään viattomuuteen, mikä on täysin naurettavaa jo loogisestikin ajateltuna.
Osa ei usko hänen selityksiinsä tai siiihen että tämä on tullut kusetetuksi vaan näkee selkeän jatkumon siinä minkä tyyppisten henkilöiden kanssa ollaan läheisiä ystäviä ja keitä ystäviksi valikoituu ja mitä lopulksi tehdään, miten eletään.
Aika harva kuitenkaan on täysin tietämätön läheisten ystäviensä seksielämästä jos nöiden kanssa intiimielämäkin jaetaan.
Taitaa olla vain niin että useimilla jotka hyväksyvät Sillanpään elämäntavat ja ystävävalinnat , on itsellään jotain mielenkiintoa kyseisiin ilmiöihin jollain tasolla ja siksi ollaan valmiita hyväksymään mitä tahansa koska se oma arvomaailma vastaa sitä mitä se idolinkin elämäntapa edustaa. Eli tunnistetaan pedofiiliset taipumukset mielenkiinnon kohteet itsessään tajuamatta että tässä ei ollut mistään fantasioista enää kyse vaan seksuaalirikosten kuvaamisesta ja sen materialin tietoisesta hakemisesta ja tallentamisesta.
Jokainen kuvattu uhri joka on tullut raiskatuksi noissa kuvissa on oikea elävä ihminen kehittyvä jakasvava lapsi joka on joutunut raakojen seksuaalirikosten uhreiksi.
Tai jokainen eläin on kärsinyt kun aikuinen äijä on survonut elimensä sisään.
Tätä ei moni tajua eikä välitä kunnes joku toinen survoo sen ison pesäpallomailan kokoisen elimen peräaukkoon, viimeistään silloin tajuaa sen pohjattoman kivun ja tuskan mitä se on uhreilleen aiheuttanut , oli kyseessä sitten eläin tai ihmislapsi.
Lapsia ja eläimiä on suojeltava hyväksikäytöltä ja sitä ei tehdä siten että ladataan tai kuvataan kännykkäänsä tai koneen kovalevylle raiskausvideoita ja masturboidaan niitä katsoen ja jaetaan muille katsottavaksi.
Suojeltava sildeltä.
Omakokemuspohjalta. Nykyisin Helsingissä vaikuttaa.
Jartsut tarvitsevat hoitoa. Ehkä palautuu realiteetit. Persaukko ei.
Jari taisi naureskella tätä juttua. Ainakaan ei ole mitään kaduttavaaa.
Hyvä. Jari! Olet sössinyt koko elämäsi.
Uskaltaako liikkua ulkona. Kehtaako.
Sika.
Siltsu haluaa kirkkoihin laulamaan Pyhää Toimitusta.
Onko hullu. ON.
Koko keskustelun juju: lapsi oli syyllinen.
Näin raili antaa ymmärtää:
"Vielä sekin, että Sillanpää oli tilannut hierojan omaan kotiinsa. Ei nyt pitäis kellään olla lupaa kuvata jonkun kodissa yhtikäs´ mitään. Johan tuossakin on toteutunut rikos, kun tenava kuvaa toisen kodissa ilman lupaa ja luovuttaa kuvaamansa materiaalin jollekin. Kait tuota lasta on poliisi kuullut?"
"Jos Sillanpää olisi itse halunnut session kuvattavan, niin luonnollisesti ne kuvat pitäisi olla silloin Sillanpään käytettävissä. Nyt ne kuvat/videot kuitenkin löytyivät sieltä hierojan koneelta ja Sillanpään känny oli "puhdas"."
"Mitä sä sekoilet? Sinunko mielestä lapsi saa toimia rikollisesti, jos häntä on hyväksikäytetty? Saako silloin lapsi tehdä ihan mitä vaan? Vaikka tappaa ja raiskata sitten isompana, koska häntä on lapsena hyväksikäytetty? Jos noin ajattelet, niin kyllä sun mielesi pitää olla melkoisen musta.
Täytyy tuossa Sillanpän jutussa muistaa se, että hän on syytettynä eikä suinkaan vielä tuomittuna.
Mene hoitoon."
"Ei täällä ole lasta syytetty siitä, että hänet on ehkä pakotettu mukaan (hierojako?), vaan siitä, että hän on kuvannut ja ne kuvat on sitten luovutettu sille hierojalle."
Tietääkö tai tajuaako ns. fanit, että huumekuski voi tappaa autolla muita ihmisiä?