Jotakin tehty oikein

Viikon päästä juhlistetaan naisen kanssa avolittoa, 29 vuotta tulee täytteen. Ei ole aina kovin herkkua ollut mutta perhe pysynyt koossa, surut surtu yhdessä ja ilot iloittu yhdessä ei kai siinä muuta. Moni arveli ettei parisuhteemme kestä, oltiin nuoria parinkympin molemmin puolin ja melko erilaisia tunne puolella kun mentiin yhteen ja kun lisäksi molemmat oli juonu kun ravintolassa tavattiin niin kärkkäimmmät et ei ne kauaa kunhan tuosta selviävät niin eroovat. Nyt on jälkikasvukin jo aikuistunut ja muutanut pois kotoa joten ehtii jo vähän nauttii vapaudestakin. Yksi asia ilostuttaa kovasti, hyvä että nainenkin vielä vuosikymenten jäkeen haluaa myös seksiä. Ja matka jatkuu.
1160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Päätöksiähän ne suhteetkin on. Kun rakkaus irvistelee, voi silti päättää pysyä yhdessä ja yrittää muovaantua yhteen uskoen ja toivoen, että se on vaivan arvoista pitää yhtä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Viikon päästä juhlistetaan naisen kanssa avolittoa, 29 vuotta tulee täytteen. Ei ole aina kovin herkkua ollut mutta perhe pysynyt koossa, surut surtu yhdessä ja ilot iloittu yhdessä ei kai siinä muuta. Moni arveli ettei parisuhteemme kestä, oltiin nuoria parinkympin molemmin puolin ja melko erilaisia tunne puolella kun mentiin yhteen ja kun lisäksi molemmat oli juonu kun ravintolassa tavattiin niin kärkkäimmmät et ei ne kauaa kunhan tuosta selviävät niin eroovat. Nyt on jälkikasvukin jo aikuistunut ja muutanut pois kotoa joten ehtii jo vähän nauttii vapaudestakin. Yksi asia ilostuttaa kovasti, hyvä että nainenkin vielä vuosikymenten jäkeen haluaa myös seksiä. Ja matka jatkuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu