Muukalaisviha ja maahanmuuttovastaisuus on myrkkyä

https://yle.fi/uutiset/3-11218271
Yhdeksän kuoli Saksassa, kun äärioikeistolaisen kohjon nuppi lopullisesti kajahti. Mies ampui jopa oman äitinsä. Liekö sitten ollut siinä luulossa, että äitikin on maahanmuuttaja.

Rasismi ja muukalaisviha ovat myrkkyä, joka syövyttää sielun ja himmentää järjen valon. Tämän sanoi myös liittokansleri Merkel aika selvin sanoin tänään Saksassa.

https://yle.fi/uutiset/3-8083082
Meidänkin pölvästit veljeilevät äärioikeiston ja selvän natsismin kanssa. Kansanedustaja Immonen jopa poseeraa ylväästi valokuvassa Suomen vastarintaliikkeen jäsenten kanssa. Peussuomalaisen puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho on saanut rikostuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Äärioikeiston ylätaso puhuu harkituin sanakäänteinen maahanmuuton ongelmista, seuraava taso öyhöttää jo tällä palstalla suu torvella siitä, kenet joutaisi viedä saunan taa. Lattiatasolla on torvelo, joka itse ei osaa kirjoittaa, mutta ottaa muiden puheet todesta ja käy heittämässä polttopullon pakolaiskeskuksen seinään. Saksassa tällainen kohjo löysi aseen käteensä.

Vihan julistaminen on saatava loppumaan. Ei se ole pelkästään läppää, kun huudellaan julkisesti poliisista, että munaton nillittäjä. Huutelu muuttuu vihapuheeksi ja puhe vihan teoiksi.

Tälle touhulle on Suomessa laitettava stoppi. Emme saa päästää ihmisvihaa ja rasismia valtaan.
168743
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 168

Vanhimmat

nyt on asiaa mokkakupalla taas

Äänestä

Moktar, sinä olet itse pahin vihapuhuja. Luepa nyt oma hengentuotteesi ja kysy joltain kanssaihmiseltä mitä mieltä tämä on vuodatuksestasi.

1Äänestä
  • Aloittajan kirjoitus huippuunsa hiottua kaksinaismoralismia ja teko vanhurskautta! Ehkä trollina saamansa rahallinen korvaus pystyy edes hieman häivyttämään oletettavasti tuntemansa itseinhoa. Oksennetaan kaikki yhdessä!

    Äänestä

  • Japanin maahanmuuttopolitiikka on 'äärioikeistolaista'. Onko siis tämä tahtotila, pitää Japani japanilaisena 'oksettavaa'?
    Jos ei ole, miksi suomalaisten tai eurooppalaisten tahto olisi?

    Äänestä

elätä vaan näitä
- hallituskin meinaa suomalaiselle, sä olet alisteetu raatajan osaan

Äänestä

Valitettavasti tämä ampumistapaus oli odotettavissa. Se ei tietenkään tee siitä hyväksyttävää, mutta yllätys se ei ollut. Monilla Euroopan kanta-asukkailla kiehuu hiljainen katkeruus monien muslimimaahanmuuttajien tekemien raiskausten, murhien ja terroritekojen vuoksi. Heidän levottomuutensa kuitenkin leimataan herkästi rasismiksi ja he kokevat jääneensä vaille tukea. Sen seurauksena osa alkaa turvautua oman käden oikeuteen ja ääriliikkeisiin. Pahoin pelkään, että eurooppalaisten sietokyky alkaa olla äärirajoilla.

Äänestä
  • Niin, tällä massamaahanmuutolla on seuraukset joita ei kukaan tolkun ihminen halua. Ensin tulee kana ja sitten muna, vai kuinka päin se olikaan. Jokatapauksessa nämä pahat teot ovat seurausta eliitin suunnattonasta piittaamattomuudesta kansojen hädästä massamaahanmuuton alla.

    Äänestä

  • Riikka Purra korosti MTV:n Uutisaamussa, että Ruotsissa pitkään jatkunut jengiväkivalta ja mellakat johtuvat Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta.

    – Ruotsi on humanitaarinen suurvalta, joka on pitkään noudattanut hyvin liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa ja maahanmuuton määrät ovat suuria. Myös niin sanottu kotouttamispolitiikka on Ruotsissa hyvin liberaalia ja rikoksista annettavat rangaistukset alhaisia.

    Purran mukaan Ruotsin tilanne ei ole enää mitenkään uusi ilmiö.

    – Vähitellen ympäri Ruotsia on kehittynyt erilaisia mellakoita, esimerkiksi Tukholman lähiöissä, Malmössä ja Göteborgissa levottomuudet ovat jatkuneet jo vuosia.

    ote suomen uutiset

    Äänestä

  • sisua

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Riikka Purra korosti MTV:n Uutisaamussa, että Ruotsissa pitkään jatkunut jengiväkivalta ja mellakat johtuvat Ruotsin maahanmuuttopolitiikasta.

    – Ruotsi on humanitaarinen suurvalta, joka on pitkään noudattanut hyvin liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa ja maahanmuuton määrät ovat suuria. Myös niin sanottu kotouttamispolitiikka on Ruotsissa hyvin liberaalia ja rikoksista annettavat rangaistukset alhaisia.

    Purran mukaan Ruotsin tilanne ei ole enää mitenkään uusi ilmiö.

    – Vähitellen ympäri Ruotsia on kehittynyt erilaisia mellakoita, esimerkiksi Tukholman lähiöissä, Malmössä ja Göteborgissa levottomuudet ovat jatkuneet jo vuosia.

    ote suomen uutiset

    https://www.rakennuslehti.fi/2020/09/mies-menehtyi-onnettomuudessa-tyomaalla-lahdessa/

    mies

    Äänestä

Ampuja oli siis samaa heimoa kuin teilatut eli jotain heimo kärhämä ollut?

Äänestä
  • Aloittaja

    Seli seli. Äärioikeiston terroriteko tämä vaan oli. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Seli seli. Äärioikeiston terroriteko tämä vaan oli. ;)

    Yksittäistapaus ja silleen, onhan näitä selitelty ennenkin ja monella saitilla ,,,,,,

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Seli seli. Äärioikeiston terroriteko tämä vaan oli. ;)

    eiköhän tämä ollut sitä islamin lanseeraamaa ns. silmä silmästä, vai miten se meni.........

    1Äänestä

Kyse ei ollut mistään uusnatsista tai muusta äärioikesto-aktiivista. Kuten ei olut se demarimamuttajapoliitikon puukottajakaan.

He ovat tavallisia kansalaisia, jotka vaan ovat päätyneet viimeiseen epätoivoiseen tekoon maansa ja kansansa puolesta.

Koska mitä MUUTA voi tehdä näissä näennäisdemokratioissa, jos ja kun valtaeliitit pyrkii tuhoamaan ne???

Äänestä

Yksittäistapaus ja ihan jees muutenkin, menee tilastoihin ja niiden kestävyyteen.

Äänestä

Maahanmuuttovastaisuuden myrkyllisyys on hieman kyseenalaisempaa mutta muukalaisvastaisuus on tosiaan myrkkyä. Samoin on kaikenlaisen ideologisen ääriajattelun, olipa sitten kyse Saksan tapauksessa vaikkapa kansallissosialisteista, punaisesta armeijakunnasta tai erilaisista ääri-islamilaisista liikkeistä. Myös juutalaisiin kohdistuva Israel-viha on erittäin pahaa myrkkyä. Jos kerran juutalaisia voidaan vihata täysin irrationaalisesti, niin samoin voidaan mitä tahansa muutakin ihmisryhmää.

On sitä paitsi järjetöntä olla muukalaisvihamielinen ainakin Suomessa, koska ei ole muukalaisten syy, että heille syydetään erilaisia tukia ovista ja ikkunoista. Ei ole muukalaisten syy myöskään se, että työtä ja opiskelua ja vaivannäköä vieroksuvia suomalaisia on kortistossa työttöminä. Eivät muukalaiset itse itseään nosta etuoikeutettuun asemaan tavallisiin suomalaisiin nähden vaan kyllä jäljet johtavat poliitikkoihin ja virkamiehiin. Eli hyvät suomalaiset, unohtakaa muukalaisvihamielisyys!

Äänestä
  • Ei tosiaan muuta kun Husuterveisiä Kupalle oikein roppakaupalla.... On hauska nähdä mitä tämä kaikkien Taxikuskien äiti tästä kirjoittaa kun asialla ei ollutkaan tälläkertaa muslimiveli.

    Äänestä

Kun muslimi tappaa 100 kristittyä niin onko se rasismia kristittyjä kohtaan ?

Äänestä
  • Eihän toki. Se on vaan suvakistisesti sanottuna jotakin "pahan olon purkua" lähes viattomalta "hädänalaiselta". Sitä tulee ymmärtää ja kaikki tuomitseva puhe & kirjoittelu tulee sensuroida.

    Äänestä

  • Ei!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän toki. Se on vaan suvakistisesti sanottuna jotakin "pahan olon purkua" lähes viattomalta "hädänalaiselta". Sitä tulee ymmärtää ja kaikki tuomitseva puhe & kirjoittelu tulee sensuroida.

    Niinpä. Ensin ollaan tultu toisten maahan ja sitten puretaan pahaa oloa tappamalla kanta-asukkaita. Mistä näillä tänne tulleilla muukalaisilla on 'paha olo'? Eräs Suomessa asuva somali tuumasi haastattelussa että häntä ahdistaa valkoisten näkeminen kadulla Helsingissä!

    1Äänestä

Mokkakupalla on taas oikein ilon päivä!

1Äänestä

Tämä on uusi normaali. Muslimimatut vs Kantasaksalaiset. Konflikti tulee olemaan kuin turvesuotulipalo. Kytee ja etenee pinnan alla, kunnes roihahtaa jossakin kohtaa hetkiseksi....ja taas kytee leviten hiljaa pinnan alla.

Äänestä
  • Ja tämä foorumi on osa sitä pinnanalaista kytemistä. Omalla nimellä jos rajakit täältä uskaltaisivat kirjoittaa, olisi syyttäjällä vähän enemmän töitä...

    Äänestä

No kuule kyllä meitä kantiksiakin vihataan. Imaamit on vauhdissa moskeijoissaan. Tekstejä on luettavissa julkisestikin. Myös tapetaan ja varsinkin kantisnaisia oikeammin lapsia, pahoinpidellään ja raiskataan. Ei ole havaittavissa minkäänlaista ymmärtämystä tai hyväksyntää länsimaalaisuutta kohtaan. Paitsi ne edut. Lobotomian saa kriitikoille tehdä että todellisuus häviäisi mielestä.

Äänestä

Milloin Mutti julistaa saksan seuraavaksi Islamilaiseksi kalifaatiksi...

Äänestä

Ei muuta kun Husuterveisiä Kupalle!

Äänestä

eiköhän ne isot teot tapahdu valtio tasolla tollo lietsoja...

mietippä mitä venäjät ja länsivallat tekee mm lähi-idässä ja minkä takia pakolaiset tulee vaikkapa suomeen ja kostavat täällä valtiomme osallisuutta

tuota ei sano Sipilät ja Merkelit ääneen

eli rajat on oltava kiinni.

Äänestä
Aloittaja

Tällä palstalla esitetään nyt rujoja ja vastenmielisiä selityksiä Saksassa tehdylle joukkomurhalle. Selitykset ovat myös kovin paljastavia. Ne kertovat karua kieltä maahanmuuton vastustajien sisimmästä. Kokosin muutaman selityksen tuohon tekstini loppuun.

Kukaan ei uskalla tunnustaa kaikkien tietämää tosiasiaa: Vihapuhe johtaa lopulta aina vihan tekoihin. Tässä näemme jälleen kerran vihapuheen seuraukset.

Tietysti tekijä on kohjo, jonka mielenterveys on romahtanut. Tekijä kuitenkin kuvitteli sairaassa päässään salaliittoja. Tekijä kuvitteli, että Saksan viranomaiset haluavat islamisoida Saksan ja tärvellä germaanisen rodun puhtauden. Ihan sama järjetön puhe kaikuu tälläkin palstalla päivästä päivään. Tekijä öyhötti äärioikeistolaista sontaa siitä, että ulkomaaliset on karkotettava Saksasta tai jos homma ei onnistu, ammuttava. Ihan sama järjetön öyhötys saunan taakse viemisestä kaikuu tälläkin palstalla.

Normaali ihminen ymmärtää eron puheen ja teon välillä. Kaikki eivät ole kuitenkaan normaaleita, tolkun ihmisiä. Yksi fantasioi, miltä tuntuisi ampua homoa päähän, toinen uhkailee naistoimittajaa raiskaamisesta.

Meidän ei tule jatkaa hullun kirveeseen vartta. Äärioikeistolle on pantava suitset suuhun tai panta nilkkaa. Tässä maassa ei saa olla sijaa ihmisvihalle ja rasismille.

PS.
Vastenmielisiä selittelyjä joukkomurhasta:
- Monilla Euroopan kanta-asukkailla kiehuu hiljainen katkeruus monien muslimimaahanmuuttajien tekemien raiskausten, murhien ja terroritekojen vuoksi.
-Niin, tällä massamaahanmuutolla on seuraukset joita ei kukaan tolkun ihminen halua.
- eiköhän tämä ollut sitä islamin lanseeraamaa ns. silmä silmästä
- Mielenterveysongelmaisen poliittisella suuntautuneisuudella ei tietenkään ole mitään merkitystä
-He ovat tavallisia kansalaisia, jotka vaan ovat päätyneet viimeiseen epätoivoiseen tekoon maansa ja kansansa puolesta.

Äänestä
  • Lopetahan jo tuo vihapuheesi. Läpinäkyvää tuollainen riidan lietsonta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Lopetahan jo tuo vihapuheesi. Läpinäkyvää tuollainen riidan lietsonta.

    Satun nyt olemaan tätä mieltä Suomen äärioikeistosta. Jos mielipiteeni loukkaa sinua, niin voi voi. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Satun nyt olemaan tätä mieltä Suomen äärioikeistosta. Jos mielipiteeni loukkaa sinua, niin voi voi. ;)

    Älä esitä mielipidettäsi faktana.
    Provokaattori.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Älä esitä mielipidettäsi faktana.
    Provokaattori.

    Mielipiteeni pohjautuu vankkaan faktatietoon.;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Mielipiteeni pohjautuu vankkaan faktatietoon.;)

    Itse keksittyä.
    Antifanttihan tuo.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Mielipiteeni pohjautuu vankkaan faktatietoon.;)

    20 vuotta trollina sitä omaa faktaansa jauhaen ei riitä.
    Lääkkeet helpottavat oloasi ajallaan otettuna.
    Muuhun parantamiseen ei tiede pysty.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Itse keksittyä.
    Antifanttihan tuo.

    Anttifantti?
    Taasko olet lukenut lastenkirjoja? ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Anttifantti?
    Taasko olet lukenut lastenkirjoja? ;)

    Lukeminen sivistää, vasurin sitä on vaikea ymmärtää, huomattu on.

    Äänestä

  • Ensin on ajatus, sitten puhe, sitten teko. Menemättä historian viha-ajatusten syihin, on selvää ja järjenmukaista että nykymeno maahanmuutossa aiheuttaa vahvaa arvostelua, väännetty nopsaan sanaksi "vihapuhe", koska arvostelu on matuttajien pyrkimysten vastainen. Jos kantikset käyttäytyisivät kuin valitettavan suuri osa matuista, he joutuisivat pakkohoitoon vähintään. Piittaamattomuus laeista, pummielämä, väkivalta vääränlaisia ihmisiä kohtaan, omavaltaisuus, aiheuttaa kustannuksia ja häiriötä yhteiskunnassa. Kantikset ovat näissä ikävissä asioissa niitä yksittäistapauksia, ja kriittiset kantikset leimataan syyllisiksi. Oikeusmurhaa tämä on.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Satun nyt olemaan tätä mieltä Suomen äärioikeistosta. Jos mielipiteeni loukkaa sinua, niin voi voi. ;)

    Taidat olla sekaisin, eihän täällä ole juurikaan mitään äärioikeistoa, on vain rehellisyyttä haittamaahanmuuttoon suhtautumisessa, ei Suomen kuulu olla orjakansa joka velaksi vieraiden valtioiden väkeä elättää ja joutuu sietämään kasvavaa rikollisuutta.

    Kyllä tämä maa on pääosin meidän, minunkin isäni oli sotatalkoissa nuoruutensa parhaita vuosia ja nyt sitten Guptan kaltaiset luopiot toivottelee kaikki ottamaan maatamme haltuun.

    Joku raja se pitäisi olla röyhkeydelläkin ja rehellisyyskään ei olisi huonompi ominaisuus, näkyy suvakkiöyhöttäjiltä puuttuvan:/

    Äänestä

  • onko unkarissa ja puolassa nyt maahanmuutto ongelmia?

    rajat kiinni

    Äänestä

  • 'Vihapuhe' ei ole syy, vaan seuraus.
    Tietenkin ihmiset ovat vihaisia jos siihen on syytä, eikä tämä syy ole minkään propagandan tuottamaa, vaan perustuu omaa kokemukseen ja syy ja seuraussuhteen ymmärtämiseen.

    vallanpitäjät ovat antaneet kuolemantuomion valkoiselle Euroopalle. Jokainen tajuaa että meidän kantaväestön asema on lopulta sama kuin valkoisilla nyt Etelä-afrikassa. Tulemme olemaan rasistisen syrjinnän kohteena.
    Monikultuurisuus on hanurista ja epäonnistunut.
    Miksi sitten Euroopan (erityisesti Länsi-euroopan) johtajat ovat tätä halunneet? Miksei jo 50 vuotta sitten muutettu pakolaissopimuksia siten että kehitysmaista ei olisi otettu lainkaan pakolaisia, vaan ihmisiä olisi autettu paikan päällä?
    Näyttää siltä että Euroopan väestönvaihto on itsetarkoitus.
    Uskon että ihan ilman verenvuodatusta tämä vaihto ei tapahdu vaikka kansat on turrutettu Euroopassa huumeilla, paskaviihteellä, lääkkeillä ja punavihreällä valtamedian monikulttuurisuus propagandalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    onko unkarissa ja puolassa nyt maahanmuutto ongelmia?

    rajat kiinni

    Ei mitään ongelmaa ole niissä maissa ole. Naisten on hyvin turvallista kulkea ulkona.

    Äänestä

  • Mikä siinä ps. Jaksossa ei ollut totta?

    Äänestä

Aloittaja

Saksan joukkomurha ei ole häivytettävissä sillä, että jossakin muualla tapahtuu myös joukkomurhia.

Tuo on vain surkeaa ja vastenmielistä selittelyä.

Äänestä
  • Höpö höpö. Noista muualla tapahtuneista joukkomurhista et liene koskaan välittänyt muutenkaan. Kun kyseessä on kuolan valumista suupielissäsi lisäävä tapahtuma EU alueella, alkaa karvahattu litistä hiestä ja nillitys sen kuin lisääntyy.
    Tuo oma kommentointisi on sitä surkeaa ja vastenmielistä selittelyä.
    Poliittinen porsastelusi aiheella ei asiaa paranna.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Höpö höpö. Noista muualla tapahtuneista joukkomurhista et liene koskaan välittänyt muutenkaan. Kun kyseessä on kuolan valumista suupielissäsi lisäävä tapahtuma EU alueella, alkaa karvahattu litistä hiestä ja nillitys sen kuin lisääntyy.
    Tuo oma kommentointisi on sitä surkeaa ja vastenmielistä selittelyä.
    Poliittinen porsastelusi aiheella ei asiaa paranna.

    Älä turhaan selittele.

    Ihmisviha, rasismi ja väkivalta ovat aina yhtä tuomittava, oli tekijänä sitten nigerialainen heimo, Isis tai Saksan äärioikeisto.

    On surkeaa ja hävettävää, että yritätte nyt katsoa Saksassa tehtyä joukkomurhaa vaaleanpunaisten lasien lävitse, vähätellä sitä ja keksiä sille oikeutettuja selityksiä.

    Ymmärtäisitte edes hävetä.
    Hyi saa..na.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Moktar.Gubta kirjoitti:

    Älä turhaan selittele.

    Ihmisviha, rasismi ja väkivalta ovat aina yhtä tuomittava, oli tekijänä sitten nigerialainen heimo, Isis tai Saksan äärioikeisto.

    On surkeaa ja hävettävää, että yritätte nyt katsoa Saksassa tehtyä joukkomurhaa vaaleanpunaisten lasien lävitse, vähätellä sitä ja keksiä sille oikeutettuja selityksiä.

    Ymmärtäisitte edes hävetä.
    Hyi saa..na.

    Taisit sentään ymmärtää, kun suusi lopsahti kiinni. )

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Älä turhaan selittele.

    Ihmisviha, rasismi ja väkivalta ovat aina yhtä tuomittava, oli tekijänä sitten nigerialainen heimo, Isis tai Saksan äärioikeisto.

    On surkeaa ja hävettävää, että yritätte nyt katsoa Saksassa tehtyä joukkomurhaa vaaleanpunaisten lasien lävitse, vähätellä sitä ja keksiä sille oikeutettuja selityksiä.

    Ymmärtäisitte edes hävetä.
    Hyi saa..na.

    Et ole koskaan tuominnut niitä muslimien tekemiä lukuisia iskuja Euroopassa 2000-luvulla joissa on kuollut satoja ihmisiä. Päin vastoin, mielestäsi nämä iskut johtuvat mielestäsi matujen kokemasta 'rasismista'.
    Hyi saatana.... Miten vastenmielisiä ajatuksia sinulla.

    Matut eli vierasrotuiset ei-eurooppalaiset ovat historiallisesti varsin nuori ilmiö täällä. Heidän läsnäolonsa on moraalisesti arveluttavaa Euroopassa. Väestön valtaosa ei tahdo heitä tänne valtavia määriä. Siksi heidän väkivallantekonsa on vastenmielisempiä. Asiaa voisi verrata siihen että lestadiolainen Suomesta joukkomurhaisi ison määrän arabeja Medinassa, Saudi-arabiassa, ja julistaisi syyksi 'vihan vääräuskoisia kohtaan'. Syy olisi tietysti lestadiolaisen kokema 'rasismi' :)

    Äänestä

Aloittaja

- Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

Pitäisiköhän tämä yli-innokas torvelo nostaa jäähylle rauhoittumaan. Oppisi kirjoittamaan asiallisesti. ;)

Äänestä
  • Niinpä.

    Minunkin viaton kommenttini siitä , että onko varsinaisesti mitään mieltä nostaa tämä selvästi mielisairas ja harhainen ihminen edustamaan tyypillistä rasististista äärioikeistolaista ... poistettiin asiattomana.

    Eix jeh ?

    Äänestä

  • Kyllä. Pyydä jotakin rotevaa silakkaa nostaamaan sinua, saattaa koneella istumisen tuomat kilot heikompaa hirvittää. Ja niksuttelusi itse kehuminen ei ole kaunista.

    Äänestä

  • Joskus vuosituhannen alussa liimaa nuuhkiva isäukkosi pisti sinutkin alulle. Valitettavasti mukaan lurahti aimo annos ureaa. Sen huomaa piffiläisen natsitteluinnosta. Eipä Afrikan alueen hirmuteot kiinnosta, suorittajiensa aatteen vuoksi? Pitäisi kiinnostaa ja olla niistäkin huolissaan ja pahoillaan myös.
    Suvaitsevaisuus näyttääkin olevan tekaistu poliittinen keppihevonen.

    Äänestä

Suvakkeja lainatakseni: Tämähän oli vain yksittäistapaus, eli ei ole minkäänlaista syytä olla huolissaan. Turha öyhötys pois!

Äänestä

Tulikohan palkinnoksi 7 siveäksi silvottua umpeenommeltua neitsyttä paratiisissa.

Äänestä

Myrkkyä ilmastolle on massamaahanmuutto.

Äänestä
  • Sinä miljoonat ihmiset alkavat kuluttamaan länsimaiseen tapaan. Moktarkin voi miettiä mitä se merkkaa ilmastolle. Ei ainakaan mitään hyvää.

    Äänestä

  • Niinpä. Kun meitäkin suomalaisia muutti silloin 400.000 Ruotsiin. Myrkkyä ilmastolle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä. Kun meitäkin suomalaisia muutti silloin 400.000 Ruotsiin. Myrkkyä ilmastolle.

    Hei itseään toistava. Milloin pääsit suljetulta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niinpä. Kun meitäkin suomalaisia muutti silloin 400.000 Ruotsiin. Myrkkyä ilmastolle.

    Suomalaiset eivät alkaneet kuluttamaan länsimaalaisesti silloin kun meillä Ruotsin kanssa oli samanlaiset olot tuolloin. Olipa pöljä kirjoitus sinulla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomalaiset eivät alkaneet kuluttamaan länsimaalaisesti silloin kun meillä Ruotsin kanssa oli samanlaiset olot tuolloin. Olipa pöljä kirjoitus sinulla.

    Suomalaisten hiilijalanjälki ei noussut kun muuttivat Ruotsiin koska elintaso oli suunnilleen sama. Toisin on näiden miljoonien jotka muuttaman länsimaihin kuluttamaan länsimaalaisesti. Heidän hiilijalanjälki nousee jopa monikymmenkertaiseksi. Se siitä ilmastonsuojelusta sitten.

    Äänestä

Rasismi ja matuviha kasvaa koko ajan,hyvä juttu.
Saksassa joku teki hyvin.

Äänestä
  • Ei tehnyt. Syy on siinä että poliitikot ovat epäonnistuneet maahanmuutopolitiikassa kun tuollaista tapahtuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tehnyt. Syy on siinä että poliitikot ovat epäonnistuneet maahanmuutopolitiikassa kun tuollaista tapahtuu.

    Kyse ei ole mistään epäonnistumisesta poliitikoilla. Tietoista tämä kaikki haittamaahanmuuton edesauttaminen on. He kyllä osaisivat toimia kansansa hyväksi ja laittaa rajat kontrolliin, mutta tahtoa ei ole kun on unelma kansojenvaihdosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyse ei ole mistään epäonnistumisesta poliitikoilla. Tietoista tämä kaikki haittamaahanmuuton edesauttaminen on. He kyllä osaisivat toimia kansansa hyväksi ja laittaa rajat kontrolliin, mutta tahtoa ei ole kun on unelma kansojenvaihdosta.

    Se sama kansojenvaihto-agenda ohjaa meidänkin poliitikkoja toimimaan kuten juuri toimivat. Ei ole kuin yksi iso puolue jolla tätä agendaa ei ole.

    Äänestä

Heräsit Mokka sitten tähän, mutta etpä ole milloinkaan tuominnut paljon enemmän murhiin ja väkivaltaisuuksiin syyllistyneiden matuterroristien suorittamia hirmutekoja.

Onko niiden ihmishenkiä vaatinut terrorismi ns, "parempaa terrorismia" ??

Eikö murhat ja tapot ja väkivallanteot, raiskaukset jne. ole aina yhtä tuomittavia?

Äänestä

Ei vihapuheita syntyisi ,jos ei olisi niitä ,jotka vihan aiheuttavat.
Kuppa nyt yrittää tartuttaa kuppansa syyttömiin.
Mitenhän olisi jos eurooppalaiset sadointuhansin hakisivat turvapaikkaa
islam-maista,niin kuinka monen kristityn pää pysyisi vartalossa kiinni,ettei
niitä teilata allahin nimeen.

Äänestä
  • Nolla on aika lähellä totuutta...

    Äänestä

Jos saksalaiset olisivat fiksuja, he kieltäisivät vaihtoehto Saksalle puolueen, tuomitsisivat sen jäsenet pitkiin vankeusrangaistuksiin.

Ampuja sinänsä oli aivan tyypillinen äärioikeistolainen, uskoo hulluihin salaliittoteorioihin, heikkolahjainen ja suunnattoman tyhmä sekä täynnä vihaa ja katkeruutta joka kohdistetaan ulkomaalaistaustaisiin, vaikka sen oikean kohteen kuuluisi olla oma typeryys ja omat typerät elämän valinnat.

Äänestä
  • Tai ainakin se osa oikeistoa, joka ajaa kurjistumista tuomalla maahan halpatyövoimaa laskemaan palkkatasoa. Mutta näille pakan pohjimmaisillehan on tärkeää samaistua "voittajiin" ja siten juuri ökyoikeistoon, jonka pariin heillä itsellään ei heikkoine lahjoineen koskaan ole mitään asiaa. Eivät edes hyödyllisiä idiootteja vaan täysin hyödyttömiä.

    Äänestä

  • 'Jos saksalaiset olisivat fiksuja, he kieltäisivät vaihtoehto Saksalle puolueen, tuomitsisivat sen jäsenet pitkiin vankeusrangaistuksiin.'

    Puolueen kannattajat, joita on paljon, ajattelisivat täsmälleen samoin vaikka puolue kielettäisiin. Miten kieltää väärät ajatukset? Siinäpä totalitaristille haastetta.
    Kävisi niin että isänmaallisten ihmisten toimet radikalisoituisivat. Tulisi todellinen etninen saksalainen terrori. Näkisimme epätoivoisia pommi-iskuja mm. Berliinin arabi ja turkkilaisia mafisoja vastaan.
    Miksi ei puututa syihin? Miksi ei kuunnella mistä AfD:n kannattajat puhuvat? Valtapuolueiden pitäisi ensiksi irtisanoa Saksa kaikista pakolaissopimuksista ja käydä kunnioittamaan Saksan kansaa ja maata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    'Jos saksalaiset olisivat fiksuja, he kieltäisivät vaihtoehto Saksalle puolueen, tuomitsisivat sen jäsenet pitkiin vankeusrangaistuksiin.'

    Puolueen kannattajat, joita on paljon, ajattelisivat täsmälleen samoin vaikka puolue kielettäisiin. Miten kieltää väärät ajatukset? Siinäpä totalitaristille haastetta.
    Kävisi niin että isänmaallisten ihmisten toimet radikalisoituisivat. Tulisi todellinen etninen saksalainen terrori. Näkisimme epätoivoisia pommi-iskuja mm. Berliinin arabi ja turkkilaisia mafisoja vastaan.
    Miksi ei puututa syihin? Miksi ei kuunnella mistä AfD:n kannattajat puhuvat? Valtapuolueiden pitäisi ensiksi irtisanoa Saksa kaikista pakolaissopimuksista ja käydä kunnioittamaan Saksan kansaa ja maata.

    Niin, ellei ole kyse mielenterveyden todellisesta ongelmasta, syy iskuihin on aina sorron politiikasta jota oma kansa kokee (Tietenkin äärivasemmistoanarkisti tekee iskunsa muusta syystä kuin sorrosta). Siihen pitää puuttua ja tällaisilta iskuilta vältyttäisiin. Ei ole pienintä tahtoa lopettaa massamaahanmuuttoa joka tuhoaa Euroopan. Sylttytehdas on äärimätä vasemmistolainen poliittinen eliitti. Sen pitää mennä peilin eteen, miettiä syntyjä syviä, ja tehdä korjauliike 180 astetta. Mikään muu ei pelasta Eurooppaa tuholta jonka haittamaahanmuutto aiheuttaa.

    Äänestä

Eipä tarvitse ihmetellä,kun narua tarpeeksii kiristetään,se menee poikki.
Tiedätte ,mitä siintä seuraa.

Äänestä
Aloittaja

https://yle.fi/uutiset/3-11221814
Oikeistoterrori on yleistymässä Saksassa. Se ei ole mikään yksittäisen hullun satunnainen teko vaan johdonmukainen kehityskulku, johon on nähtävissä täysin selkeät syyt.

"Puolueen (AfD) toisen puheenjohtajan Jörg Meuthenin mukaan iskussa ei kuitenkaan ollut kyse äärioikeiston tai -vasemmiston terrorismista vaan yksittäisen hullun tekosista. " Näinhän sitä pestään käsiä puhtaiksi.

Samanlaista mantraa toistavat tämän palstan maahanmuuttokauhuiset pölvästit. Aivan kuten Isisin terrorin selittävä tekijä on ääri-islamilainen väkivaltaa ihannoiva propaganda, joka vetoaa tietämättömään torveloon, aivan sanoin äärioikeistolaisen terrorin selittävänä tekijä on äärioikeistolainen väkivaltaa ihannoiva propaganda.

Isisin tai AfD:n välillä ei ole ideologisia eroja, ne ovat saman väkivaltaisen maailmankuvan heijastuksia, toisensa veljiä kuin Jin ja Jang. En viitsi nyt puhua mitään tämän palstan kirjoittajista ja suomalaisesta populistipuolueesta, kyllä te sen itsekin tiedätte.

Niin tai näin. Oikeistopopulismille on laitettava Suomessa stoppi. Vihaan ja väkivaltaa saarnaavat pölvästit on saatettava vastuuseen puheistaan.

Äänestä

Mikä on sitten milloinkin syy ja mikä on seuraus.

Äänestä
  • Aloittaja

    Älä yhtään yritä kiemurella. Vihan puhetta seuraa vihan teko.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Älä yhtään yritä kiemurella. Vihan puhetta seuraa vihan teko.

    Lopeta vihapuheesi jatkuva lietsominen.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Älä yhtään yritä kiemurella. Vihan puhetta seuraa vihan teko.

    Ehkä tämä teko oli seurausta muslimien harjoittamasta VIHAPUHEESTA jaVIHA TEOISTA?

    Äänestä

Mikä on sitten milloinkin syy ja mikä on seuraus.

Äänestä

Hulluja nuo saksalaiset.

Äänestä

MG koettaa olla fiksukin kun tarkoituksella provosoi vihapuheensa voimalla saadakseen ihmiset huutamaan. On se ketku.

Äänestä
  • Tuosta olen samaa mieltä!

    Äänestä

Aloittaja

Eihän ne faktat sillä muutu, että pää punaisen haukutte minua.

Äärioikeistolainen terrori on pahin turvallisuusuhka Saksaa, toteavat viranomaiset tänään.

Meidän ei tule päästää tilannetta näin pahaksi Suomessa. Vihapuhujille on laitettava jauhot suuhun, ennen kuin tilanne meilläkin pääsee kärjistymään aivan Saksan malliin.

Äänestä
  • Onko sulla paha natsifobia, näetkö natseja kaikkialla?

    Muuta johonkin muslimimaahan, siellä niitä ei ole. Tai ehkä ne on kaikki siellä sellaisia.

    Mene ja tiedä!

    Äänestä

  • Oikeistoterrori oli reaktio matuterroriin. Kansalaisille on laitettu pakkotila sietää jotain mitä he eivät tahtoisi sietää. Jos kaikki olisivat aktiivisia olisi olemassa vain yleinen ja hyväksytty mielipide, nyt se on yksittäinen oikeistonationalistimikälieterroristi, jolla nimityksellä hiljennetään ne muut.

    Äänestä

  • 'Äärioikeistolainen terrori on pahin turvallisuusuhka Saksaa, toteavat viranomaiset tänään.'

    No tietysti jos miehitetyn ja valedemokratiassa elävän maan eli Saksan päättäjät ovat sitoutuneet kansavaihtoon eli etnisten saksalaisten kansanmurhaan siionistipankkiirien vaatimuksesta.

    Äänestä

"Äärioikeistolainen terrori on pahin turvallisuusuhka Saksaa, toteavat viranomaiset tänään."

Vanha "osaa" kirjoittaa?

Äänestä
  • Aloittaja

    PS. Niin osaa. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    PS. Niin osaa. ;)

    Kiitos jälleen kehuista, poika. Jatka samaan malliin.

    Äänestä

demarit katoaa saksasta ja keskusta suomesta? mitä siis ovat tehneet

kertokaas viisaat moktarseijaah ja muut

jokus moktaari hermostu demarien arvostelusta....mamupuolue se suomessa

Äänestä

Suomella/suomalaisilla ei ole mitään tekemistä Saksan törkeän ampumistapauksen tekijän kanssa.

Suomalaiset saa tuntea, niin vihaa kuin rakkauttakin ja ovat vuosisatojen aikana tunteneetkin. Monen asian epäkohta... pistää vihaksi.... ja siihen perustuu myös demokraattinen oikeusvaltio, puuttua poliittisesti niihin asioihin, jotka pistävät kansaa eniten vihaksi...tuntuvat epäoikeuden mukaisilta. Suomalaiset saa purkaa tunteitaan puhumalla ja pitääkin (ei saa antaa patoutua sisälle)..se ei oikeuta ketään olettamaan heitä tuleviksi viharikoksen tekijöiksi.

Tämä saksalainen murhaaja, kun olisi voinut puhua harhoistaan ja otettu vakavasti ja hoitoon, olisi tämäkin teko ehkä voitu välttää.
Suomessa tulisi vakavammin paneutua mielenterveysongelmien ehkäisyyn ja hoitoon, kun vihapuheisiin ja sillä toisia lyömiseen.

Äänestä
  • Mitkä puolueet aikaan sulki mielisairaaloita?

    Äänestä

Aloittaja

"Tämä saksalainen murhaaja, kun olisi voinut puhua harhoistaan ja otettu vakavasti ja hoitoon, olisi tämäkin teko ehkä voitu välttää."
Tämä on hyvä ja terapeuttinen lähestymistapa meilläkin niin akuuttiin ongelmaan.

Meidän olisi pitänyt ottaa vakavasti se, kun erään puolueen aloitteleva poliitikko puhui siitä, miltä tuntuisi ampua homoa päähän. Tähän ei kuitenkaan heti reagoitu ja nyt sama henkilö on jo tuomittu oikeudessa vihapuheesta.

Meillä myös haukutaan julkisuudessa poliisia munattomaksi nillittäjäksi ihan nimeltä mainiten. Tämäkin puhuja pitäisi ohjata hoitoon ennen kuin poliisiviha pahenee ja repeää tekojen asteelle. Meillä toinen henkilö vertaa julkisuudessa maahanmuuttajaa vieraslajiin, joka on tuhottava. Hoidon paikka olisi tässäkin.

Olet ihan oikealla asialla nyt. ;)

Äänestä
  • Sinä olet se munaton jos joku.
    Vieraslajijutussa ei sanallakaan mainittu tuota.
    Suurentelet agendasi mukaan juttua.
    Miksi itse vihapuhut?
    Hoidon paikka. Sulla.

    Äänestä

  • Muistatko, kuinka monta sataa kertaa olet haukkunut persupoliitikkoja nimeltä, myös menemällä henkilökohtaisuuksiin, kehonkieleen, ulkonäköön, vakaumukseen (sivari).
    Älä turhaan leiki viatonta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Muistatko, kuinka monta sataa kertaa olet haukkunut persupoliitikkoja nimeltä, myös menemällä henkilökohtaisuuksiin, kehonkieleen, ulkonäköön, vakaumukseen (sivari).
    Älä turhaan leiki viatonta.

    Että ihan nimeltä? Ketä muka?

    En muista.
    Nauretaan yhdessä. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muistatko, kuinka monta sataa kertaa olet haukkunut persupoliitikkoja nimeltä, myös menemällä henkilökohtaisuuksiin, kehonkieleen, ulkonäköön, vakaumukseen (sivari).
    Älä turhaan leiki viatonta.

    Niin. Hetihän haukkana alkoi vertaamaan joitakin saksalaistekijään. Kaikin keinoin koettaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Sinä olet se munaton jos joku.
    Vieraslajijutussa ei sanallakaan mainittu tuota.
    Suurentelet agendasi mukaan juttua.
    Miksi itse vihapuhut?
    Hoidon paikka. Sulla.

    Hyvä olisi kuitenkin, että hoito alkaisi näilläkin mainitsemillani tyypeillä mahdollisimman varhain, jolloin hoitoennuste olisi hyvä. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Hyvä olisi kuitenkin, että hoito alkaisi näilläkin mainitsemillani tyypeillä mahdollisimman varhain, jolloin hoitoennuste olisi hyvä. ;)

    Ei sinulla ole lääkärin pätevyyttä.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Että ihan nimeltä? Ketä muka?

    En muista.
    Nauretaan yhdessä. ;)

    "En muista"

    Älä viitsi valehdella.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    "En muista"

    Älä viitsi valehdella.

    Eikös todistustaakka ole sinulla, joka väitteen esititkin. ;)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ei sinulla ole lääkärin pätevyyttä.

    Ei hyvästä hoidosta keskustelu edellytä sitä, että keskustelijalla pitäisi olla laillistetun lääkärin pätevyys. Hoidosta keskustelu ja hoidon antaminen ovat hieman eri asioita. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Eikös todistustaakka ole sinulla, joka väitteen esititkin. ;)

    Ei. Jokainen muistaa kirjoituksesi.
    Ei se miksikään muutu vaikka kuinka kieltäisit.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Ei hyvästä hoidosta keskustelu edellytä sitä, että keskustelijalla pitäisi olla laillistetun lääkärin pätevyys. Hoidosta keskustelu ja hoidon antaminen ovat hieman eri asioita. ;)

    Turhaan esität asiantuntijaa. Hoidata oma pääsi kuntoon myös.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Eikös todistustaakka ole sinulla, joka väitteen esititkin. ;)

    Kovin yrität saada ihmisiä linkittämään juttujasi, sitten ne taianomaisesti häviävät näkyviltä.
    Kieroa lieroilua itseltäsi. Läpsäise kämmenesi yhteen pari kertaa. Varmista että pääsi on niiden välissä. Kas noin. Aplodit.

    Äänestä

On se surullista, kun MG saa mielin määrin tehdä likaisia temppujaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kertoisitko edes yhden esimerkin?

    Äänestä

Saksan juttu kääntyi persujen syyksi?

Äänestä
  • Aloittaja

    Äärioikeiston tekemä terroriteko on äärioikeiston syy, sanoo maalaisjärkikin. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Äärioikeiston tekemä terroriteko on äärioikeiston syy, sanoo maalaisjärkikin. ;)

    Nämä diktaattorimaiset saivartelut mg osalta ovat jihadistikarvahatun känkkäämistä.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Äärioikeiston tekemä terroriteko on äärioikeiston syy, sanoo maalaisjärkikin. ;)

    Perussuomalaiset eivät ole äärioikeistoa.
    Järjestäsi en tiedä, tuntuu olevan hukassa.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Äärioikeiston tekemä terroriteko on äärioikeiston syy, sanoo maalaisjärkikin. ;)

    Mihin terroristijärjestöön tämä tekiä kuului, kun ei ole oikein selvinnyt. Vai onko äärioikeisto jokin järjestö....

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Mihin terroristijärjestöön tämä tekiä kuului, kun ei ole oikein selvinnyt. Vai onko äärioikeisto jokin järjestö....

    AfD taitaa olla se tekijän aatteellinen koti. ;)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Perussuomalaiset eivät ole äärioikeistoa.
    Järjestäsi en tiedä, tuntuu olevan hukassa.

    Jos se ääntelee kuin ankka, kävelee kuin ankka, se on ankka. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    AfD taitaa olla se tekijän aatteellinen koti. ;)

    Eivät kaikki vegaanit ole vihreän aatteen kannattajia. Hitler tosin oli molempia..

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Jos se ääntelee kuin ankka, kävelee kuin ankka, se on ankka. ;)

    Tuskin kukaan on kehonkielestäsi kiinnostunut.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    AfD taitaa olla se tekijän aatteellinen koti. ;)

    Nykyisin nuo aatteet on semmoista näyttelemistä jos punikkianarkisti listii huvikseen pulenkymmentä ihmistä ja sanoo kuuluvansa johonkin natsiäärijärjestöön kaikki menee uutisoinneissa kyseisen järjestön piikkiin. Jos anarkisti on vielä pukeutunut natsityylisiin vaatteisiin kaikkine merkkeineen niin mitä väittääkö joku etteikö mene täydestä ?
    Tietysti tuo käy toisinkin eli mikään ei nykyisin ole uskottavaa samoin mitä meillä Ylen propaganda joka täysin viherpunikkien värittämää valeuutisointia.

    Äänestä

Kas, poiston kohteeksi joutui jälleen kerran Mg-trollille esitetty vastaus. Kun heppu on valuuttakauppias-nimimerkillään satoja kertoja käyttänyt ankka- vertausta, ei se enää tehoa.
On tämä ihmellinen palsta, ja vihan lietsojana itse avaaja. Eiköhän Saksan tekijä itse ole vastuussa teostaan eikä kukaan muu. Kaikkein vähiten suomalaiset asiaan ovat syyllisiä. Muistaa kannattaa myös Afrikan kristittyjen kuolemat, niistä ei Mg paljoa välitä. Kenen syytä ne oli?
Lapsellinen kommenttien poistelu kertoo hattunsa omistajasta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Enkös minä ole muistanutkaan kertoa tätä:vanha osaa kirjoittaa. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Enkös minä ole muistanutkaan kertoa tätä:vanha osaa kirjoittaa. ;)

    Ja taas tuo vanha? Mitä tekemistä sillä on sinun kanssasi? Saatat olla vanha kurppa, mutta et osaa kirjoittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja taas tuo vanha? Mitä tekemistä sillä on sinun kanssasi? Saatat olla vanha kurppa, mutta et osaa kirjoittaa.

    Hän tarkoittaa minua. Minä osaan kirjoittaa, MG ei.
    - Se Vanha -

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Enkös minä ole muistanutkaan kertoa tätä:vanha osaa kirjoittaa. ;)

    Dementia tekee tuhojaan deekulla, muisti pätkii kirjoituksiensa tavoin.

    Äänestä

Piti nostaa tuon pojan höpötykset taas framille esille.

Äänestä
  • Hirviömuslimi ajoi ihmisjoukkoon Saksassa äsken.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Hirviömuslimi ajoi ihmisjoukkoon Saksassa äsken.

    Näitkös taikapeilistä tämän?

    Äänestä

MG vastailee omiin kommentteihinsa. Välillä esittää äärioikeistolaista ja taas mennään.
Hienosti kusetettu. ;)

Äänestä
  • Se kommentoi Vilnassa näitä joutavuuksiaan. Joku oli ottanut kuvan tästä karvahatusta siellä.

    Äänestä

Meillä on jo niin monikulttuurista sakkia jotka tappelevat keskenään. Eri kulttuurien väliset uskonnot ja mellakat. Menkääpä selvittelemään heidän keskeisiä puhe vihoja. Älkää meitä Suomalaisia syyttäkö. Eivät he sopeudu täällä. Omissa heimoissa ne mustalaisetkin vaan on. Avatkaa silmänne. Oliko tämäkin nyt vihapuhe? Ei ollut. Kaikella rakkaudella. Näin vaan on.

Äänestä

mikä aiheutti?

Äänestä

ruotsi on islam

Äänestä

Sitä se tekee kun maahan Merkklin ämmä on päästänyt väkivaltaiset muslimit maahansa. Joka maassa äärioikeisto nousee, kun näkee miten röyhkeet muslimit kohtelee kanta-väestöä. Just oli Ruotsissa se 2 pojan rääkkäys ja eikös vaan matut asialla ketkäs muut. Ruotsissa saa todella pelätä näitä hitsarin lemmikkekjä. Onko se oikein että me saamme kotimaissamme pelätä kukea kaduillamme. Nämä hienot pojoismaat on pilattu ja kansa jakautunut kahtia ja ainoastaan islminuskoiten takia ei muiden ulkomaalisten. Venäläiset on suurin ryhmä maahanmuuttajia, muuten ole kuullut heidän joukkoraiskaavan, joukkotappavan ihmisiä. Ei ole mitään oikeutta tulla tänne tekmään rikoksia ei sitten yhden yhtä tuli sitten mistä oloista hyvään. Eikä tänne tarvitais yhtään elitasosurffaria, eli mieslaumoja kaduille notkumaan ja tuomaan turvattomuutta. Matut pilaa kaikki maat mihin änkeevät. Eivät osaa elää länsimaissa, Tuovat vihansa ja väkivaltansa tullessan.

Äänestä
  • Juurikin näin, ei Islam ja kehitysmaataustaiset Islamin palvojat integroidu mihinkään länsi-euroopan maahan, eivätkä edes halua integroitua. Pohjoismaat ovat kovaa vauhtia menossa kohti Islamilaista kalifaatti....

    Äänestä

Pitäisi olla tappavaa myrkkyä!

Äänestä

zulut tielle

Äänestä

olispa tappavaa myrkkyä

Äänestä

Nyt värisuojatuille joo hippi tulppaan

Äänestä

huh

Äänestä

jaaa

Äänestä

tekee guptaa

Äänestä

missäs demarien mamut kun ovat hiljaa?

Lipponen murahtanut? kuinkas se Baltzar?

Äänestä

kysymys oli mikä?

Äänestä

Vihan ja vaatimukien kerahan noi läpi aitojen tänne pohjolaan painnaa kivet käissä
- ken tässä oikkein vihaa ja vaativat vääräuskoisia alistumaan tavoilleen

Voihan taivaan vallat, koskas suomalainen kunnolla ryhtyy vastatoimiin joukolla

Äänestä

ruotsissakin?

Äänestä

Sehän teki Saksassa hyvän työn tappoi muslimeja, siinä sivussa äitinsä joka oli aivopesty uskontoon!
Suomessakin paperittomia ja sellaisia "pakolaisia"
mistä ei tiedetä missä on ja minne mennyt.
Eli saunan taakse vietävä riittää.

Äänestä

Svinhuvud

Äänestä

Suomalaisviha ja monikulttuuri-ihannointi on myrkkyä.

Äänestä

onko

Äänestä

onse

Äänestä

entäs kun vas. tekee

hiljaisuus

Äänestä

sipilä sen teki

Äänestä

ok

mennäänpä 35000 suomalaista miestä syyriaan?

Äänestä

sota

Äänestä

vaalit

Äänestä

saksasta on sodat alkaneet monet

Äänestä

oooh

Äänestä

miksi

Äänestä

Niin on

kaikki rokotteet ensin maahanmuuttajille

kunniakansalaiset on eniten vaarassa kertoo uutiset

Äänestä

kenelle?

Äänestä

ja valtio katoaa

Äänestä

kenelle

Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 116 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Moktar.Gubta kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-11218271
Yhdeksän kuoli Saksassa, kun äärioikeistolaisen kohjon nuppi lopullisesti kajahti. Mies ampui jopa oman äitinsä. Liekö sitten ollut siinä luulossa, että äitikin on maahanmuuttaja.

Rasismi ja muukalaisviha ovat myrkkyä, joka syövyttää sielun ja himmentää järjen valon. Tämän sanoi myös liittokansleri Merkel aika selvin sanoin tänään Saksassa.

https://yle.fi/uutiset/3-8083082
Meidänkin pölvästit veljeilevät äärioikeiston ja selvän natsismin kanssa. Kansanedustaja Immonen jopa poseeraa ylväästi valokuvassa Suomen vastarintaliikkeen jäsenten kanssa. Peussuomalaisen puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho on saanut rikostuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Äärioikeiston ylätaso puhuu harkituin sanakäänteinen maahanmuuton ongelmista, seuraava taso öyhöttää jo tällä palstalla suu torvella siitä, kenet joutaisi viedä saunan taa. Lattiatasolla on torvelo, joka itse ei osaa kirjoittaa, mutta ottaa muiden puheet todesta ja käy heittämässä polttopullon pakolaiskeskuksen seinään. Saksassa tällainen kohjo löysi aseen käteensä.

Vihan julistaminen on saatava loppumaan. Ei se ole pelkästään läppää, kun huudellaan julkisesti poliisista, että munaton nillittäjä. Huutelu muuttuu vihapuheeksi ja puhe vihan teoiksi.

Tälle touhulle on Suomessa laitettava stoppi. Emme saa päästää ihmisvihaa ja rasismia valtaan.

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu