muistisairas 40-vuotias

perheessä mies 40 muistisairas. lääkärin mukaan vielä työkykyinen, mutta kukaan ei ota töihin. ei pääse eläkkeelle. perheessä taloudellisia menetyksiä jatkuvasti, kun hävittää tavaroita, eikä muista minne. esim.autonavaimet, kännykän, jonka on sulkenut, ettei voi soittamalla etsiä., talon avaimia hävittelee. teettäminen maksaa, esim auton avainten teettäminen on kallista. syyttää muita tavaroiden katoamisesta, vaikka ite on ne hävittänyt. ei tunnusta sairauttaan. muitakin oireita on kun muistamattomuus. ärtyisyys mitättömistä asioista. mitä tehdä, onko muilla kokemuksia 40-v muistisairaasta. tästä tilanteesta kärsii koko perhe.
3232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On kokemusta vain omalta kohdalta.

Menetin lähimuistini melkein kokonaan, ja muitakin erilaisia oireita oli paljon. Pahimmat olivat ruoansulatuksen vaikeudet. Mitään syytä ei työterveydessä keksitty, ja hain apua funktionaaliselta ravintovalmentajalta, joka ohjasi funktionaaliselle lääkärille. Kumpikin piti huonona asiana sitä, että minulla oli hampaissa amalgaameja. Hoidoksi sain runsaasti antioksidantteja (vitamiinit A,B,C,E, hivenaineet Mg, Sel, Zn, ym.) Elimistössä olevat raskasmetallit kuluttavat loppuun antioksidanttivarastot.

Viime toivonani meninkin poistattamaan amalgaamit turvallisesti, biohammaslääkärille. Lähimuistini palautui kolmen kuukauden kuluttua, ruoansulatuksen kanssa teen töitä vieläkin, mutta pärjäilen ruokavaliolla (GL). Yllättäen myös moni pikkuvaiva parani - sellaisia joita en ollut osannut yhdistää mihinkään. Palasin töihinkin oltuani poissa toista vuotta.

1Äänestä
  • Suomessa lääkärit ei tunnista (tunnusta) elohopean kroonisia myrkytyshaittoja; sairaat luokitellaan mielenterveyspotilaiksi. Myrkytysoppi laajemmin lääkärin koulutukseen, kun ihmisen terveyttä uhkaa jatkuvasti kasvavat haitalliset ympäristötekijät.

    Äänestä

Meillä sama homma,paitsi että mies liki 50,ja pääsi pitkän työttömyyden jälkeen töihin,mutta kun väsyy,muistiongelmat pahenee.Kaikki on aina hukassa,unohtelee asioita.Taustalla diabetes,joka on nykyisin hoidossa,ja tasapainossa.Otti ennen paljon alkoholia,nykyisin absolutisti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

perheessä mies 40 muistisairas. lääkärin mukaan vielä työkykyinen, mutta kukaan ei ota töihin. ei pääse eläkkeelle. perheessä taloudellisia menetyksiä jatkuvasti, kun hävittää tavaroita, eikä muista minne. esim.autonavaimet, kännykän, jonka on sulkenut, ettei voi soittamalla etsiä., talon avaimia hävittelee. teettäminen maksaa, esim auton avainten teettäminen on kallista. syyttää muita tavaroiden katoamisesta, vaikka ite on ne hävittänyt. ei tunnusta sairauttaan. muitakin oireita on kun muistamattomuus. ärtyisyys mitättömistä asioista. mitä tehdä, onko muilla kokemuksia 40-v muistisairaasta. tästä tilanteesta kärsii koko perhe.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu