Muita islamista kiinnostuneita nuoria?

Moi! Oon 13-vuotias islamista kiinnostunut nuori, joka haluaisi tutustua muihin islamista kiinnostuneisiin nuoriin täällä. Tarkoitukseni ei ole missään nimessä jakaa terrorismia. Haluan vain tutustua suomalaisiin teini-ikäisiin nuoriin, jotka ovat kiinnostuneet islamista ja miettineet myös muslimiksi kääntymistä. Asiallisia vastauksia
Kiitos!
(toivottavasti islamista kiinnostuneet teinit näkee tän.)
13126
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Aloittaja täällä.
Jäi kertomatta, että kuulun vielä evankelis-luterilaiseen kirkkoon, mutta minulle on vasta viime aikoina alkanut tulemaan yhä enemmän yhtäläisyyksiä islaminuskon kanssa. Haluaisin keskustella muiden sunnalaisuutta kannattavien islamiin kääntymistä harkitsevien teini-ikäisten nuorten kanssa. Rippikoulua en ole ajatellut käydä, ja kristillisestä kirkosta eroaminen on ollut nyt useammin mielessä.

1Äänestä
  • Kannattaa arvioida ainakin kakskertaa sitten niitä säädöksiä,eikä sokeasti omaksua.Nuori ihminen on helposti uskontojen ja suuntausten avulla manipuloitavissa,Omaa nuoruuttani muistaen..,13-vuotiaana ihmisen ei pitäisi lyödä elämänkatsomustaan lukkoon.

    1Äänestä

  • Haluaisin keskustella muiden sunnalaisuutta kannattavien islamiin kääntymistä.

    Ei sunna ole oikea suunta.Näet miten he sotivat kokoajan. Miksi et halua elää rauhassa.
    Opettele Shia islam joka on oikea.
    He sunna kertovat väärin asiat.
    Näet meidät,me olema ihan rauhassa kokoihmiset ja kansa.

    Äänestä

Tällä palstalle vain kovin heikosti muslimeita näkyy ylipäätään. Ehkäpä ennemmin tulevaisuus.orgin keskustelupalstalta voisit löytää etsimääsi. (Vaikka foorumi ei ole kovin aktiivinen, luulisin, että siellä ihmisiä käy ja siellä on myös mahdollisuus yksityisviestittelyyn toisin kuin täällä.)

Itse aikanaan teini-ikäisenä löysin pari islamista kiinnostunutta tyttöä juttukaveriksi demi.fistä. Keskustelupalstalla, jossa käy valtavasti porukkaa, väkisinkin käy myös kääntymisestä kiinnostuneita. Vähän pelkään vain, että siellä kohtaisit myös ihmisiä, jotka mielestään tietävät sinun asiasi paremmin kuin sinä itse, mutta sellaisestahan et lannistu, etkä ahdistu, vai mitä!

Minäkin olin nuori, kun kiinnostuin islamista, 8. luokan lopulla, nyt olen jo "iso ihminen".

1Äänestä
  • Minäkin olin nuori, kun kiinnostuin islamista, 8. luokan lopulla, nyt olen jo "iso ihminen".

    Shia islam on oikea. Sinä olet eksynyt.

    Äänestä

Alhamdulillaah! Rohkeutta! Kannattaa pitää oma päänsä ja olla rohkeasti oma itsensä. Mä kiinostuin kans sun iässä islamista ja käännyin 15-vuotiaana ja hyvä että tein niin.

1Äänestä
  • Millä tavoin elämäsi on muuttnut paremmaksi kääntymisesi jälkeen?

    Äänestä

Kuules+,+älä+usko+noita+muslimeja.+He+eivät+itsekään+tiedä+mitään+islamista.+Valehtelevat+jos+näin+kertovat.+Ymmärrätkö+englantia?+Mene+Youtube'en+ja+etsi+Jay+Smith.+Hän+voi+kertoa+sinulle+mikä+uskonto+se+oikeasti+on.+90%+muslimeista+ei++tunne+nk.+uskontoaan.

Äänestä
  • Mua tuntematta sanot mun puolesta, mitä mä tiedän ja mitä mä en tiedä tai että mä valehtelen.

    Äänestä

Saudi-Arabia ei huoli islamilaisia turvapaikan hakijoita, koska tappelevat keskenään. Sellainen uskonto.

Äänestä

Harkitse ensin lähestytkö sunneja vai shiioja! Islamin sunnalaisuudessa Koraania ei ole luotu, vaan se on ollut aina olemassa. Haditheissa Koraani on enkelin välittämää Jumalan puhetta. Shiialaisuuden jotkut lahkot uskovat Jumalan edeltävän puhettaan, mikä viittaisi Koraanin luomiseen. Myös vanhat säkeet uusilla kumoavan aborgaatioperiaatteen uskotaan näissä piireissä todistavan Koraanin muuttumisesta.

Äänestä

Hei,
kiinnostuin kyllä,mutta mun pitäisi laittaa hijb päälle. Olen jo yli 12v.
Tää oli tosi törkee,että mun vaatetusta määrätään.
Sil ooo mitn järkee.

Äänestä
  • On tärkeää, että löydät itsestäsi halun noudattaa Allahin tahtoa. Siinä ei ole järkeä, että tekisit niin muiden ihmisten takia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Moi! Oon 13-vuotias islamista kiinnostunut nuori, joka haluaisi tutustua muihin islamista kiinnostuneisiin nuoriin täällä. Tarkoitukseni ei ole missään nimessä jakaa terrorismia. Haluan vain tutustua suomalaisiin teini-ikäisiin nuoriin, jotka ovat kiinnostuneet islamista ja miettineet myös muslimiksi kääntymistä. Asiallisia vastauksia
Kiitos!
(toivottavasti islamista kiinnostuneet teinit näkee tän.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu