Ohjelma ajan ilmiöistä ja mieltä askarruttavista kysymyksistä.
Uumajalainen Suvi Kling jätti Jehovan todistajat lopullisesti usean vaiheen jälkeen. Uskonnollinen liike valvoo jäsentensä elämää monin tavoin ja hän ei hyväksynyt sen kaikkia arvoja.
Suvi Kling teki eroa Jehovan todistajiin pitkään: konflikti, paluu ja jättäminen. Tiiviistä yhteisöstä poistuminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun edessä on totaalinen poissulkeminen.
"Kaikki mitä on tapahtunut on kuitenkin mukana, vaikka et sitä haluaisikaan. Asioita ei voi vain painaa pois. Niitä pitää käsitellä yksi kerrallaan", Suvi Kling sanoo.
Kuuntele noin 50 minuutin radio-ohjelma täältä:
https://sverigesradio.se/avsnitt/1438338

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ruotsissa on myös jehovantodistajuutta koskeva foorumi
hjalpkallan.se/forum
taitaa tosin olla jo arkistoitu, suljettu uusilta viesteiltä.
Suvin teki vierasta mieli ja ai, ai, erotus tuli.
Ja minun teki mieli vierasta seurakuntaa (kristillistä) ja potkut tuli.
Seurakuntalaisten teki mieli lapsia ja minä lähdin. Monta on tarinaa.
kaikki kopio kerhosta lähtee.