Suomineidon sydämessä rytmihäiriöitä

https://yle.fi/uutiset/3-11183803

Erikoista että kunnanhallituksen puheenjohtaja kiistää väitteet vaikka ne on suoraan todennettu. Kuntalakia joko on rikottu tai sitten ei. Tässä tapauksessa on.
Surullista että hän ei kykene missään vaiheessa tunnustamaan virheitään. Mitä se kertoo henkilöstä?
Hän on valitettavasti pystynyt hallitsemaan pelolla jo vuosia niin, kunnan työntekijöitä, virkamiehiä että luottamushenkilöitä että hänen todellisuuden taju on täytynyt hämärtyä.
Toivon että tämä on herätyksen paikka koko kylä yhteisölle. Herätystä toivon myös eroittamisuhan alle joutuville että älyävät jättää itse oman eropyyntönsä.
8175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Yhteistyökyvytön on oikea sana jolla voidaan kunnanhallituksen puheenjohtajaa analysoida. Itsekeskeisyys on heikkous kuntapolitiikassakin ja heijastuu todella kauas. En kyllä kehtaisi valehdella tuossa asemassa todellisia syitä vältellen...koulukiistalla ei ole mitään tekemistä tämän nykyisen jupakan tiimoilta. Kostamo on ajanut viran ja toimenhaltijoiden erottamisasioita ja näkisin, että lähtölaskenta on alkanut. Valehtelulla on lyhyet jäljet.

Äänestä
  • Yhdyn edelliseen puhujaan. Tämä sama kaava on toistunut kautta maailman sivu, tai itseasiassa siitä lähtien kun Kostamo on luottamus asemassaan toiminut. Kun katseet kääntyy hänen toimintaan tai kritisoidaan hänen mutkien oikaisuja ja lain harmaalla/ väärällä puolella toimimista, puolustautuu hän siten että siirtää huomion itsestä pois.
    Kostamon kasvojen menetys tänä päivänä on vain ja ainoastaan hänen omaa syytään joten on äärimmäisen noloa syyllistää omien lain rikkomisten jälkeen koulujupakkaa.
    Ei tarvitse olla kummoinenkaan ruudin keksijä ymmärtääkseen että jos hän on lähtenyt omavaltaisesti neuvottelemaan yhteisestä kunnanjohtajaa ja rikkonut täten lakia ja asetusta, ei sillä ole mitään tekemistä koulun sijainnin kanssa.

    Äänestä

Kunnanvaltuuston kokousta seuratessa itselle välittyi syvä epäluottamus virkamiesten ja luottamusmiesten välillä sekä
luottamusmiesten kesken. Ilman luottamusta ei voi koskaan syntyä mitään hyvää. Seuraavia vaaleja odotellessa, jos tämä porukka ei luota toisiinsa, se pitää vaihtaa. Kokonaisuudessaan.

Äänestä

Surullisena seuraan sivusta kunnan sekä kaikkien sen asukkaiden hätää. Tähänkö on tultu että luottamushenkilöt ovat toistensa kurkussa. Missä vaiheessa he ovat unohtaneet, miksi heidät on sinne valittu?
Hyvät kuntalaiset, kun ensi vaalit tulevat, muistakaa ketä äänestää vai äänestättekö ketään. Jos äänestätte, valitkaa tuoreet uudet henkilöt joiden historiassa ei ole, niinkuin nykyisten luottamushenkilöiden tilillä laittomuuksia, selkään puukottelua, virkamiesten halventamista, pelottelua tai uhkailuja.
Jopa kunnanjohtaja on esittänyt kokouksessa pelkonsa häneen kohdistuvasta uhkailusta.
Tällaiset "luottamushenkilötkö" haluamme asioitamme hoitamaan? Itseäni suuresti pelottaa millaisissa käsissä tällä hetkellä olemme.

Äänestä

Olisiko jo vihdoin aihetta siirtää kyseiset luottamusmiehet toimestaan pois valiokunnan valmistelun sekä tutkinnan ajaksi, jos itse eivät ymmärrä siirtyä sivuun. Eiköhän jokaiselle ole jo tullut selväksi että luottamus on mennyt ja sitähän ei kovin helposti takaisin saa.

Äänestä
  • Niinhän siinä käy että siirtyvät sivuun, mutta menekö aloite läpi?

    Äänestä

Isottelua se on, kun näin pienen kylän valtuustossa ollaan kurkuissa kiinni.

Äänestä
  • Näin on tai sitten todellisuuden taju hieman vain hämärtynyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://yle.fi/uutiset/3-11183803

Erikoista että kunnanhallituksen puheenjohtaja kiistää väitteet vaikka ne on suoraan todennettu. Kuntalakia joko on rikottu tai sitten ei. Tässä tapauksessa on.
Surullista että hän ei kykene missään vaiheessa tunnustamaan virheitään. Mitä se kertoo henkilöstä?
Hän on valitettavasti pystynyt hallitsemaan pelolla jo vuosia niin, kunnan työntekijöitä, virkamiehiä että luottamushenkilöitä että hänen todellisuuden taju on täytynyt hämärtyä.
Toivon että tämä on herätyksen paikka koko kylä yhteisölle. Herätystä toivon myös eroittamisuhan alle joutuville että älyävät jättää itse oman eropyyntönsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu