Missä Kempeleessä on turvallista asua ?

Onko tietoa, missä Kempeleessä asuvat huumeidenkäyttäjät sekä ulkomaalaiset, onko Ollakka yhä heidän käytössään ?

Linnakangas vaikutta hyvin metsäiseltä, onkohan liian kaukana palveluista, samoin Kokkokangas on varmaan 90-luvun aluetta eli nykyiset työttömät ehkä asuvat siellä. Olisikohan vähän häiriö aluetta jo sekin ?

Missä päin Kempelettä uskaltaa iltaisin liikkua pimeällä ?
132199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Suolatien asunnot rauhallisia, koska seniorikohteita. Sinne ei kai kukaan muu pääsekään asumaan. Uudiskohteita rakennettiin siihen lähistölle, että jos se pelastaisi Kirkkotien maineen myös samalla.

Äänestä
  • Onko kaikki Kempeleläiset uskovaisia, jos , niin melko tyhmää asumaseutua on. Lestojen naapuriksi ei täsijärkisen pidä asettua asumaan siinä kohta itsekkin pian yhtä hullu kuin lestat.

    Äänestä

kaikki alueet mitkä ovat rikastetuja pitää olla omat varusteet mukana jos meinaa liikua ulkona ja aina näin varautuen taakseen vilkuillen

Äänestä

Miksi suomalainen haikailee entistä turvalisuuttamme
-ken tämän turvatomuuven loi pahuuttaan suomeen

Onkos tämä loputonta turvattomuutta, vaiko halutaankos tästä selvitä ?

Äänestä
  • kekpeleläinen tuhuras suomen koko turvalisuuven ja vielä kun suomalaiselta on käet sirottuu, jottei voi omaa turvallisuuttaan enään ite taata
    - on se kempeleen kasvatti semmonen lurkki missäs lurkki nykyään lurkkiii

    Äänestä

Voi täällä turvallisesti liikkua valoisan aikanakin, miksi pitäs pimeällä hönkiä ulkona, no on sillä katuvalot, ainoastaan K-kaupan P-paikkaa saa varoa, siinä nuoriso yöllä/illalla kaahaa autoilla ja mopo/mottoripyörillä

Äänestä
  • Vihiluodossa / Alakylässä näyttää ainakin rikkaimmat asua. Siellä kai silloin hyvä. Ei köyhät inise nurkissa.

    Äänestä

Eikös löyvy tahtoa poistataa nämä pelkojenne aiheuttajat, elikkä pautsata paikan näistä

Äänestä

tunteex kukaa ei-suomalaista vartia-elina.ässää? onx hyvä jumppaamaan sängysä ?

Äänestä

Kempeleessä asuu noita mielenvikaisia aivan liikaa, sen näkee kun Zeppeliinissä käyt, siellä maha pystössä naiset kulkee ja pari kolme penskaa mukana.
Sairasta sakkia kun eivät ehkäisystä mitään ymmärrä.

Äänestä

Näitä Isisläisiä kyllä kannattaa varoa...

Äänestä
  • Kyllä+ne+on+lähes+100%+lestadiolaisia.Mikä+siinä+on+,+että+ne+ei+tajua+ehkäisystä+mitään,+onko+ne+tosiaan+noin+tyhmiä.

    Äänestä

Jos pelottaa ei voi turvallisen tuntuisesti asua tai kulkea missään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Onko tietoa, missä Kempeleessä asuvat huumeidenkäyttäjät sekä ulkomaalaiset, onko Ollakka yhä heidän käytössään ?

Linnakangas vaikutta hyvin metsäiseltä, onkohan liian kaukana palveluista, samoin Kokkokangas on varmaan 90-luvun aluetta eli nykyiset työttömät ehkä asuvat siellä. Olisikohan vähän häiriö aluetta jo sekin ?

Missä päin Kempelettä uskaltaa iltaisin liikkua pimeällä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu