Hiottu parketti ei kestä mitään. Mikä vikana?

Meillä on noin vuosi sitten hiottu asunnon parketti. Pienikin kolhasu ja tulee jälki. Jotain tippuu käsistä ja tulee jälki. Pari tippaa vettä saumakohtaan ja puu imee sen itseensä ja muutamasta kohdasta lakkakin jo lähtenyt pois sen seurauksena.

Onko normaalia?
Lattia hiottu jo kahteen kertaan.

Linkistä näkee viimeisimmän vahingon. Lattialle kaatui hieman vettä ja meni noin 10 min ennenkuin sen huomasin. Kuvassa näkyy myös kissan kynnen naarmu, ihan uponnut lakan läpi puuhun. Sekä lasi tippunut lattialle, siitä kunnon jälki.




https://ibb.co/gZMsbHN
4422
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onko lakattu hionnan jälkeen kunnon lakalla?

Näyttäisi siltä, että ei. Jotain vesiohenteista ehkä laitettu, sekin liikaa vedellä jatkettuna. Tai sitte jokin moderni vahaus tms humpuukihomma.

Äänestä

Kyllä edelleen myydään parkettilakkoja, sellaisilla kovetteilla, että pinta kestää. Kerroksiakin tulee aika monta, saitko kovin halvalla?? 8-90 luvulla tuli noitakin tehtyä, enää ei onneksi tarvitse,

Äänestä

Kävinki vähän uteliaisuuttani tutkimassa tarjontaa, vesipohjaisia taitavat olla kaikki nykyään, mutta kyllä Ap:n tapauksessa lakkaa on kovin hintsusti, jos siitä kosteus menee läpi.

Äänestä
  • Ne formaldehyde lakat kiellettiin jo 1989 mutta vielä muutama vuosi sitten jostain sai vielä kiillon shamppionia. Firma niitä ei saa käyttää koska esim. Formaldehyde pitoisuus on kuukausia monikymmen kertainen sallittuun huoneilmassa.
    nykyisin on esimerkiksi saksalaisella palmannnilla hyvä 2komponentti parkettilakka. Täytyy vain laittaa riittävästi vaikka onkin kallista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Meillä on noin vuosi sitten hiottu asunnon parketti. Pienikin kolhasu ja tulee jälki. Jotain tippuu käsistä ja tulee jälki. Pari tippaa vettä saumakohtaan ja puu imee sen itseensä ja muutamasta kohdasta lakkakin jo lähtenyt pois sen seurauksena.

Onko normaalia?
Lattia hiottu jo kahteen kertaan.

Linkistä näkee viimeisimmän vahingon. Lattialle kaatui hieman vettä ja meni noin 10 min ennenkuin sen huomasin. Kuvassa näkyy myös kissan kynnen naarmu, ihan uponnut lakan läpi puuhun. Sekä lasi tippunut lattialle, siitä kunnon jälki.




https://ibb.co/gZMsbHN

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu