Mistä johtuu, että kun Uuno Epsanjassa tulee MTV3:lta, niin....

....siitä puuttuu kohtaus, joka on mukana silloin, kun sama elokuva tulee Subilta?

Kun Härski selittää puhelimessa Sörsselssönille, että he joutuivat ratsiaan, niin Subilla myös näytetään väliin se ratsiakohtaus, jossa Riitta Väisänen on sen kaksipäisen auton ratissa, mutta MTV3:lla ei.

Onkohan muistakin Speden elokuvista olemassa eri versioita?
151890
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Miksi suomalaisille täytyy sensuroida elokuvien kohtauksia? Virallisestihan siitä luovuttiin jo 80-luvun lopussa, mutta näköjään vieläkin tapahtuu, ainakin AP:n kertomuksen mukaan.

Kyseisen elokuvan kuvauksissa tapahtui eräs mielenkiintoinen seikka, kun Maailman kuuluisin James Bond, eli Sean Connery, sattui olemaan yht'aikaa kuvauspaikan lähettyvillä Espanjassa. Ei suostunut cameoon Uuno-elokuvassa, vaikka rooli olisi ollut hyvin vähän aikaa vievä. Jos sallitte, vittu, mikä ylimielinen kusipää.

Äänestä
  • Eihän Sean Conneryltä kieltäytynyt, kun ei häneltä edes kysytty, kun ajateltiin jo valmiiksi, ettei suostuisi.
    "Pitäkää tunkiinne!"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän Sean Conneryltä kieltäytynyt, kun ei häneltä edes kysytty, kun ajateltiin jo valmiiksi, ettei suostuisi.
    "Pitäkää tunkiinne!"

    Totta. Siis NIIN suomalainen asenne, kuin olla ja voi.

    Äänestä

VHS sulanut?

Äänestä

Uuno-leffat ovat silkkaa paskaa. Niinkuin kyllä Spede- / Loiri-tuotanto yleisestiottaen.

Samoin on muunkin suomalaisen elokuvan ja sarjatuotannon laita. Mainospätkien perusteella, on kohtaus mikä tahansa, joko tai / ja kiroillaan, riidellään, huudetaan, ei eläydytä aitoihin henkilöhahmoihin, aikaan ja paikkaan, vaan kaikki on kuin 90-luvun juoppojen Kontula, puhutaan mukaälykkäitä latteuksia tai ollaan muutoin vain vasemmistolaiseen marginaalijengiin kuuluvia idiootteja. Ei aitoja suomalaisia.

Miksi kanavat täytetään suomalaisella roskalla? Koska suomalainen elokuvatuotanto ei kelpaa maailmalle.

Äänestä
  • On pari hyvää Uuno Turhapuro-elokuvaa, Kuten Uuno Armeijan Leivissä ja muistaakseni sekin oli aika hyvä, kun Uuno muutti maalle?

    -imho ofc

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On pari hyvää Uuno Turhapuro-elokuvaa, Kuten Uuno Armeijan Leivissä ja muistaakseni sekin oli aika hyvä, kun Uuno muutti maalle?

    -imho ofc

    Uuno elokuvat pitäisi näyttää Cannesin filmifestareilla. Menestys olisi taattua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uuno elokuvat pitäisi näyttää Cannesin filmifestareilla. Menestys olisi taattua.

    Jumankauta, en edes tiennyt, että sarkasmi voi olla näin hauskaa! :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uuno elokuvat pitäisi näyttää Cannesin filmifestareilla. Menestys olisi taattua.

    Tup-akkalakko -elokuvan pyöräytetyn auton kuljettajalle tulisi myöntää Oscar-ehdokkuus:

    https://www.youtube.com/watch?v=tWJE4XWIJ4M

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tup-akkalakko -elokuvan pyöräytetyn auton kuljettajalle tulisi myöntää Oscar-ehdokkuus:

    https://www.youtube.com/watch?v=tWJE4XWIJ4M

    Nuo on niin noloa skeidaa, että niistä saa yksinkatsoessa jonkinmoista sairaanloista mielihyvää, kuten popcornista fileepihvin sijaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On pari hyvää Uuno Turhapuro-elokuvaa, Kuten Uuno Armeijan Leivissä ja muistaakseni sekin oli aika hyvä, kun Uuno muutti maalle?

    -imho ofc

    Uuno-leffat ovat silkkaa paskaa. Niinkuin kyllä Spede- / Loiri-tuotanto yleisestiottaen.

    Äänestä

Nämä Uunot on sitä suomalaista huumoria ja komediaa.

Toki Uunoissa on ihan nokkelia letkautuksia välissä, kuten appiukon letkautukset: esim. Ei siinä naista tarvita kun mies kihloihin menee, tai Uunon huutamiset mökin pihalla kun kysyy naapurilta missä hänen silmälaisinsa ovat: Olitkos vielä nukkumassa.

Rautakauppakohtaus on myös ihan hauska jossa Uuno on myyjänä rautakaupassa.

Äänestä
  • Tarkista viesti: voit lähettää saman elokuvan vain kerran.


    Uuno-leffat ovat silkkaa paskaa. Niinkuin kyllä Spede- / Loiri-tuotanto yleisestiottaen.

    Äänestä

fader

Äänestä

Ihan saman leffan on kumpikin kanava esittänyt. Ei ole olemassakaan mitään erillisversiota.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

....siitä puuttuu kohtaus, joka on mukana silloin, kun sama elokuva tulee Subilta?

Kun Härski selittää puhelimessa Sörsselssönille, että he joutuivat ratsiaan, niin Subilla myös näytetään väliin se ratsiakohtaus, jossa Riitta Väisänen on sen kaksipäisen auton ratissa, mutta MTV3:lla ei.

Onkohan muistakin Speden elokuvista olemassa eri versioita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu