Kovia iskuja päähän saannut... mutta välillä tuntuu että kaikki on ok

pidemmän aikaa kärsinyt kohtauksittain ilmenevästä poissaolevuuden tunteesta (olipas hassu ilmaisu, mutten oikein tiedä miten muuten sitä kuvailisin). Mulla tila tulee siis kohtauksittain, jotka kestävät tunnista yhteen viikkoon. "Kohtauksen" aikana minäkin olen täysin pihalla kaikesta: keskittyminen, ajattelu, muisti ja puhe takkuilevat, toimin täysin "automaattiohjauksella" (tosin häiriintyneellä sellaisella) ja aistini toimivat jotenkin vääristyneesti esim. kuulen paremmin naapurini puhelinkeskustelun kuin keskustelukumppanini puheen ja näen asiat jotenkin vääristyneesti. Mulla on tällöin todella outo ja eristäytynyt olo, ainakin ihmiset ympärilläni väittäävät että asiat ei ole näin... mutta en tiedä... olen kokeillut psyykelääkkeitä eivät vaikuta tilanteeseen mitenkään..
1164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tavallaan hassu mutta ihan yleisesti käytetty ilmaisu ja myös omalla kohdalla jossain määrin tuttu. Tietyntyyppisessä epilepsiassa on ainakin tuollaisia kohtauksia. Sen sijaan ne viikon mittaiset pätkät ehkä on enemmänkin neurotyypillistä uupumusta eli fatiikkia (fatique). Omalla kohdalla muisti, ajattelun ja puheen yhteispeli takkuaa toisinaan enemmän mutta ei ole noita aistivääristymiä. Osumaakin on nuppi saanut ja on neurologisia sekä hormonaalisia syitä oireisiin. Keskittyminen ja muu ajattelu toimii kyllä silloinkin. Tuo viimeinen virke ei sovi itselle. Psyykenlääkkeet ei tässä kyllä oikein sovi enkä ihmettele ellei auta, jos missään oikeasti auttavat.

Monisairas

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

pidemmän aikaa kärsinyt kohtauksittain ilmenevästä poissaolevuuden tunteesta (olipas hassu ilmaisu, mutten oikein tiedä miten muuten sitä kuvailisin). Mulla tila tulee siis kohtauksittain, jotka kestävät tunnista yhteen viikkoon. "Kohtauksen" aikana minäkin olen täysin pihalla kaikesta: keskittyminen, ajattelu, muisti ja puhe takkuilevat, toimin täysin "automaattiohjauksella" (tosin häiriintyneellä sellaisella) ja aistini toimivat jotenkin vääristyneesti esim. kuulen paremmin naapurini puhelinkeskustelun kuin keskustelukumppanini puheen ja näen asiat jotenkin vääristyneesti. Mulla on tällöin todella outo ja eristäytynyt olo, ainakin ihmiset ympärilläni väittäävät että asiat ei ole näin... mutta en tiedä... olen kokeillut psyykelääkkeitä eivät vaikuta tilanteeseen mitenkään..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu