Boikotoikaa kirkkoa

Kirko haluaa aivopestä kaikki lapset uskoon, josta ei ole todisteita, edes sen vertaa että sitä kannattaisi edes epäillä todeksi.
Kirkon opetus on huuhaata
15170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kannattaa myös erota kirkosta, ennen vuoden loppua.

Äänestä

En ole käynyt kirkossa viimeiseen 40 vuoteen, enkä aio mennä sinne edelleemkään.

Äänestä

Kannatan kirkon boikotointia

Äänestä

Boikotoikaa kirkkoa

Kirkko himoitsee lastenne aivopesua ja rahoja.

Äänestä

Koko kirkon toiminta ällöttää.

Äänestä

Olisikin hyvä asia, jos kirkon vastustajat eroaisivat kirkosta ja boikotoisivat sitä.

Äänestä

Kirkko on kiinnostunut vain rahasta. Lapset aivopestään, etteivät vaan eroa kirkosta.

Äänestä
  • En boikotoi kirkkoa vaikka uskovainen en ole, se on kuitenkin vastavoima eräälle toiselle uskonolle joka kyllä ottaa tyhjän tilan haltuun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En boikotoi kirkkoa vaikka uskovainen en ole, se on kuitenkin vastavoima eräälle toiselle uskonolle joka kyllä ottaa tyhjän tilan haltuun.

    Mitä enemmän uskonnot menettäneet merkitystään, sen paremmin meillä menee.

    Kaikki uskonnot ajettava alas.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä enemmän uskonnot menettäneet merkitystään, sen paremmin meillä menee.

    Kaikki uskonnot ajettava alas.

    Näinhän ei ole ollut Suomessa suomalaisten näkökulmasta milloinkaan. Ketkä ovat nämä kommenttisi "me"?

    Äänestä

Aivoja voi boikotoida, ne on siihen ihan käypäset elimeet. Ostakaa vaikka älly.

Äänestä
  • Boikotoikaamme venäläisiä maanostajia. Paltamossa myyty juuri kokonainen saari, johon rakennetaan satamäärin neliöitä. Ketähän varten nämä tulee? Ei yhden miehn perhe tarvitse tuollaista asuntoneliömäärää.

    Puolustusministerillä olisi töitä, mutta taitaa mennä vauvan hoitoon aika nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Boikotoikaamme venäläisiä maanostajia. Paltamossa myyty juuri kokonainen saari, johon rakennetaan satamäärin neliöitä. Ketähän varten nämä tulee? Ei yhden miehn perhe tarvitse tuollaista asuntoneliömäärää.

    Puolustusministerillä olisi töitä, mutta taitaa mennä vauvan hoitoon aika nyt.

    Harvinaisen pitkä ketju vastauksia itselleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Harvinaisen pitkä ketju vastauksia itselleen.

    Ei tämä ole ollenkaan harvinaisen pitkä yksin puhelu. Sama tyyppi ja monet muut harrastavat ihan samaa ahkerasti.

    Äänestä

Kirkon organisaatio on niin mätä niin mätä. Kirkko on myös rikas, (paljon kalliita kiinteistöjä ja maaomaisuutta) köyhyyttä ruikutetaan.

Tein pesäeron jo -87 erosin kirkosta. Osasyynä oli se että, 86-87 oli erittäin kova pakkastalvi ja laitapuolen asunnottomia eläjiä paleltui ulos pääkaupunkiseudulla asiaa salattiin ja vähäteltiin.
Kirkkoon lämpimään ei pahanhajuiset spurkut ja muuta asunnottomat päässeet.
Päätöksen tein moraalis-eettisistä sysistä, rahan olen ainakin osittain pyrkinyt antamaan sellaiseen kohteeseen jossa myös nuoria tuetaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kirko haluaa aivopestä kaikki lapset uskoon, josta ei ole todisteita, edes sen vertaa että sitä kannattaisi edes epäillä todeksi.
Kirkon opetus on huuhaata

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu