Teenpä ihan oman avauksen tälle. Tuli tosiaan mieleen tuosta wuppiksen ketjusta kun siinä taasnaistenlehti tekaistun pilipalitestin voimin koettaa väittää ihan normaaleja miestoimintamalleja toksisiksi vaikkeivat ne sitä misssään tapauksessa ole.
Jotenkin vaan jännä kun tuohon ilmaisuun "toksisesti maskuliininen" törmää nykyään ihan hirveän usein ja sillä poikkeuksetta yritetään leimata ihan tavallisia miehiä jotenkin huonoiksi. Tietenkään ei kiinnitetä noissa yhteyksissä myöskään huomiota niihin oikeasti toksisiin miehiin joita naiset mielellään valitsevat peti- ja parisuhdekumppaneiksi.
Mitä taas sitten tulee oikeasti myrkylliseen ilmiöön mikä on keikauttanut yhteiskuntia raiteiltaan eli toiksiseen feminismiin niin siitähän ei oikeasti puhuta tai kirjoiteta missään? miksiköhän niin on, estetäänkö kaikki keskusteluyritykset vankasti toimituksiin pesiytyneiden naisten toimesta?
Fakahan on siis se että jos ajatellaan vaikkaa aikaa jolloin yhteiskunta oli vielä terve eli mennään jonnekin 1950 -luvulle, niin tavallinen mies on edelleenkin melkolailla samanlainen paitsi että osallistuu reilusti enemmän koti- ja lapsenhoitotöihin, mies on siis todellisuudessa vain parantunut.
Entäs sitten nainen? Nainen joka oli vielä tuolloin kunnollinen on nykyään enimmäkseen vain bilettävä, ympäriinsä vapaata seksiä harrastava pettävä rääväsuu jonka päähän ei mahdu muuta kuin seksistä jauhaminen. Kotitöitä se ei tee eikä muitakaan töitä jos ne ei ole mukavia, lapsia se ei halua eikä perhettä, se rajoittaisi liikaa ulkomaanmatkailureissuja joilla jaetaan p..tä ulkomaiden ukoille. Kun se haluaa erottautua se tatuoi olkaan carpe diem ja ristiselkään slutstampin, vilauttaa tissiä julkisella paikalla ja ehkä persettäkin, vetää niin kovat kännit että varmasti huomataan jne. Mikä tuohon em. on syynä? toksinen feminismi juurikin eikä kukaan siitä missään puhu vaikka pitäisi.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Kukaan ei ota telaketjufeminatseja tosissaan, joten mitäpä siitä ilmiöstä jauhamaan.
Typerät eivät ota kun eivät käsitteitäkään ymmärrä! Ompa ikävää kun naiset eivät suostu hallittavaksenne? Kukaan täysipäinen mies ei tuollaisia 100 vuotta vanhoja vaatimuksia esitä! Hallitseminen, riisto, sorto ja väkivalta, sekä fyysinen että henkinen, näyttävät olevan aatteita joihin uskot! Feminismiä yritetään marginalisoida, koska ajatus siitä, että jonain päivänä kaikki naiset sitä kannattavat, on joillekin miehille katastrofi!
Feminismi tappa isiä lapsia ja jopa itseään. Miksi poliisi ei tee mitään vaikka feministit ja pili-tuomarit riistää isän ja lasten oikeuksia.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f7971dc8-ecb8-4e21-b8d7-c84aedcfa1c0
On teillä kovin joulu aiheiset jutut täällä... taas!
Mä potosin varmaan kärryiltä kokonaan, lukiessani artikkelin miesten toksisuudessta... minusta se on vain yksilöllistä ja lähinnä sanallista... kitinää.
Sergein vastine.... vaahdonta; pudotti munt lopulta kokonaan ojaan.
En ilmeisesti jaksa ymmärtää kyseistä aihetta...
Islamin uskonnossa minusta on pohjimmillaan kysymys juuri miesten toksisuudesta... joka ilmenee kuin kastijako (hindulaisuudessa) naisia kohtaan; ovat koiraakin heikommassa asemassa... arvottomia, suorastaan miestensä orjia.
Ei me naiset haluta muuta kuin tasa-arvoa eri sukupuolten välille.
trollikka
Sama palkka ja puolet vallasta!
Sama palkka kummallekin sukupuolelle kun samaa työtä tekevät ja valtaa sille joka osaa sitä tasapuolisesti käyttää... koko yhteiskuntamme hyväksi.
Pankaa merkille sekin ett mä natiolismin kannattaja... nyt ja aina, olen kantasuomalainen.
trollikka
Niin maksetaakin mikäli tekee samaa työtuntimäärää samalla aktiivisuudella
Otan osaa 😁
xLiner
Toksista harmislaisuutta ilma taas sakenaan :D
No, Putin ja Hakkaraisen Teukka ymmärtävät :)
On meillä miehillä rankkaa tuo elo 😀
"Toksinen feminismi, miksi siitä ei puhuta?"
Siksi, että paska haisee, kun sitä pöyhii.
"Entäs sitten nainen? Nainen joka oli vielä tuolloin kunnollinen on nykyään enimmäkseen vain bilettävä, ympäriinsä vapaata seksiä harrastava pettävä rääväsuu jonka päähän ei mahdu muuta kuin seksistä jauhaminen. Kotitöitä se ei tee eikä muitakaan töitä jos ne ei ole mukavia, lapsia se ei halua eikä perhettä, se rajoittaisi liikaa ulkomaanmatkailureissuja joilla jaetaan p..tä ulkomaiden ukoille. Kun se haluaa erottautua se tatuoi olkaan carpe diem ja ristiselkään slutstampin, vilauttaa tissiä julkisella paikalla ja ehkä persettäkin, vetää niin kovat kännit että varmasti huomataan jne. Mikä tuohon em. on syynä? toksinen feminismi juurikin eikä kukaan siitä missään puhu vaikka pitäisi."
Mielestäni kuvailemasi elämästään nauttivat naiset eivät ole ongelma, vaan pikemminkin elämän suola.
Ongelma on natsifemakot jotka eivät nauti elämästään, eivätkä soisi sitä muillekaan.
OK... nyt riitti. Kello on jo niin paljon ett haen pikkusysterin följyyni ja lähdemme suurtorille kuuntelemaan Joulurauhan julistusta... taas kerran.
Sitä samaa joulurauhaa toivotan myös palstalaisille... sukupuoleen katsomatta.
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille.
trollikka
Vähän nyt menee koko ketjun ajatus kun olet noin sopuisana :)
Hyvää joulua vaan sinnekin :)
Kiitokset toivotuksestasi ja anteeksi ketjun pilaamisesta!
Haista sinäkin p*sk*! ...Ole hyvä, onks nyt parempi mieli?
Pikkusiskon kanssa kahdestaan ollaan "kotona", muut viettää jouluiltaa systrin luona.
Pikkusisko ei ollut tervetullut systerin luo, niin jäin minäkin pois ja ollaan pelailtu keskenämme tietsikoilla, syöty mikrossa lämmitettyä ruokaa (lihapiirakoita) ja juotu kuumaa Marlin glögiä.... syöty pähkinöitä&rusinoita.
Edellinen kiukku kohtaus oli vielä kesyä, tästä illasta Faija ei selviä ihan vähällä!
Että kehtaakin mennä itse joulua viettämään Emon ja vanhempien sisarusteni luokse.
Mä puolestani "jäädytän" huomisen päivällisen alakerran ruokasaliin, saavat syödä siellä keskenään... minä eikä mun pikkusisko olla mitenkään häiriöksi heille!
Lähdetään jo amulla muihin maisemiin.... hauskaa joulua vaan; koko suvulleni!
Toksinen feministin kommentti:
THL: 61 prosenttia koronatartunnan saaneista suomalaisista on miehiä.
Toksinen naiseus on yksi. Ei tarvitse olla feministi edes.