Suomen viranomaisten valta ei ulotu al-Holin leirille

Presidentti, hallitus ja oppositio käy poliittista peliä, jolla peitetään sitä, että valta ei ulotu maan rajojen ulkopuolelle.

Presidentti vaati hallituksen "linjausta", ikään kuin sillä olisi jotakin merkitystä. Tarkoituksena lienee antaa kansalle kuva, kuin ohjat olisivat Suomen hallituksen käsissä, vaikka eivät ole.

Hallituksen "tahtotilalla" ei ole toteutumisen mahdollisuutta. Leirillä olevat äidit eivät anna pois lapsiaan, eikä Suomella ole siellä valtuuksia tehdä huostaanottojaan. Leiriä hallinnoivat kurdiviranomaiset eivät suostu lähettämään lapsia pois ja siten varmistamaan, että äidit jäävät heidän riesakseen.

Kummatkaan eivät ole hulluja. Mutta suomalaiset poliitikot pelaavat arvotonta näytelmää.
0165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Firdawsi kirjoitti:

Presidentti, hallitus ja oppositio käy poliittista peliä, jolla peitetään sitä, että valta ei ulotu maan rajojen ulkopuolelle.

Presidentti vaati hallituksen "linjausta", ikään kuin sillä olisi jotakin merkitystä. Tarkoituksena lienee antaa kansalle kuva, kuin ohjat olisivat Suomen hallituksen käsissä, vaikka eivät ole.

Hallituksen "tahtotilalla" ei ole toteutumisen mahdollisuutta. Leirillä olevat äidit eivät anna pois lapsiaan, eikä Suomella ole siellä valtuuksia tehdä huostaanottojaan. Leiriä hallinnoivat kurdiviranomaiset eivät suostu lähettämään lapsia pois ja siten varmistamaan, että äidit jäävät heidän riesakseen.

Kummatkaan eivät ole hulluja. Mutta suomalaiset poliitikot pelaavat arvotonta näytelmää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu