Al Holilaiset

On se vaan kumma homma kun suomen pitää ehdoin tahdoin hankkia vaikeuksia tulevaisuuteensa. Humanitäärisen homppelin mielestä ihmiset, jotka ovat vapaaehtoisesti lähteneet maasta ja ainakin avustaneet uskonnollisen kiihkon vallassa toimivaa terrorijärjestöä, pitää nyt lapsineen tuottaa Suomeen. Ulkoiluministeri ilmeisesti takaa, ettei aivopestyistä lapsista aiheudu haittaa eikä hankaluutta jatkossa. Puhumattakaan äideistä. Näyttää suomella olevan rahaa heittää tuuleen, vihreät luulee että raha kasvaa puissa. Voi Herranen aika tätä menoa taas...
Lapin ukko
6151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kauankohan poliittinen teatteri taas pyöriikään tämän ympärillä - oikeat asiat hukkuvat alle......................

Äänestä

Juu, eipä autettu, eikä viranomaisia kiinnostanut pätkääkään saada nuorta suomalaista miestä suomeen hoitoon, kun sairastui Thaimaassa vakavasti ja kuoli jonkun ajan kuluttua.
Suomessa nuoren miehen henki olisi voitu pelastaa, mutta viranomaiset totesivat, ettei kuulu heille yksittäisten suomalaisten pelastaminen ulkomailta.
Myöskään poliitikkoja asia ei kiinnostanut.
No ei tietenkään, koska kyseessä oli kiltti suomalainen mies.
Miehen olisi varmaan pitänyt olla terroristi tai muu rikollinen, niin olisi kiidätetty nopeasti suomeen yksityis koneella ja pidetty hyvää huolta.

t. Tappajia hyysätään

Äänestä
  • Asiaa puhut!

    Äänestä

  • Valitettavasti asia menee jotensakin näin. Näkeehän sen jo siitäkin että täällä kotimaassakin ollaan ensisijaisesti huolissaan rikoksen tekijän oikeusturvasta ja oikeuksista, uhri sen sijaan saa tulla toimeen omillaan.

    Äänestä

Kyllä on järjetöntä puuhaa kuskata terroristeja yksityislennoilla. Voiko tähän vedota jos Suomalainen perhe joutuu johonkin pulaan maailmalla. Tuskin tulee charter kone hakemaan.

Äänestä

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006376184.html

Media yrittää kovasti tehdä näistä isis taistelijoista viattomia ja marttyyrejä.
Ennen vankilaan joutumista isis radikaali on tappanut satoja ihmisiä ja nyt vankilaan jouduttuaan media yrittää luoda isis taistelijasta viatonta, joka joutuu kärsimään vankeudessa ja pitäisi yrittää saada vapaaksi.
Isis taistelijoille ainoa oikea paikka täällä maanpäällä on vankila/vankileiri, jossa joutavatkin olla ja kärsiä tuomionsa, itse ovat tiensä valineet.
Jos olisivat vapaina, niin jatkaisivat viattomien ihmisten lahtaamista, ei isis taistelijoiden mieli ja luonne muutu, näyttelevät katumusta ja esittävät viatonta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

On se vaan kumma homma kun suomen pitää ehdoin tahdoin hankkia vaikeuksia tulevaisuuteensa. Humanitäärisen homppelin mielestä ihmiset, jotka ovat vapaaehtoisesti lähteneet maasta ja ainakin avustaneet uskonnollisen kiihkon vallassa toimivaa terrorijärjestöä, pitää nyt lapsineen tuottaa Suomeen. Ulkoiluministeri ilmeisesti takaa, ettei aivopestyistä lapsista aiheudu haittaa eikä hankaluutta jatkossa. Puhumattakaan äideistä. Näyttää suomella olevan rahaa heittää tuuleen, vihreät luulee että raha kasvaa puissa. Voi Herranen aika tätä menoa taas...
Lapin ukko

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu