Armeija-ajoista on jo aikaa, mutta on alkanut hiukan polttelemaan pienelle viikonloppuretkelle lähteminen kaminateltan kanssa. Mitenkäs puun käyttöä on rajattu Suomen laissa? Pitääkö kantaa omat puut mukana vai saako puuta ottaa luonnosta polttopuutarpeiksi? Kohteena olen ajatellut jotain Pirkanmaan lähialueen kansallispuistoa tai muuta metsäaluetta.
Puun otto metsästä
Anonyymi
4750
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Polttopuun otto nuotioon tai kaminaan on luvanvaraista Etelä-Suomen metsissä. Koskee sekä yksityisiä että valtion ja kuntien metsiä. Kainuun ja Lapin valtion metsissä on luvallista käyttää maassa olevia risuja, oksia ja pieniä kantoja pienten tilapäisten nuotioiden tarpeisiin ilman erillistä lupaa. Etelä-Suomen kaikissa kansallispuistoissa tulenteko on rajattu erityisille laavu- ja nuotiopaikoille, jonne Metsähallitus toimittaa polttopuut. Kaikenlainen avotulen teko on kielletty metsäpalovaroituksen aikana. Kielto ei ilmeisesti koske kaminaa, jos se on kunnollisesti eristetty maasta. Ota siis puut mukaan, tai pystytä teltta jonkin virallisen nuotiopaikan tai laavun lähistölle, jolloin voit käyttää paikalle tuotuja polttopuita.
OK. Kiitos tiedosta. Ajattelin, että ottaisin brikettejä mukaan.
Olisiko antaa vinkkiä Lapin tai Kainuun valtion metsistä, joissa saa käyttää maassa olevia risuja?
Lapin, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan valtion metsissä saa tehdä nuotion ja käyttää maassa olevia risuja, oksia ja pieniä juurakoita polttopuuna.
Jos lähistöllä (alle puoli km) on virallinen tulipaikka on käytettävä sitä. Metsäpalovaroituksen aikana ei saa tehdä mitään avotulta. Kertakäyttögrillit ja muut vastaavat luetaan avotuliksi. Kamina, joka on kunnolla eristetty maasta ei ole avotuli.