Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Mies halusi sänkyyni vain ennen avioliittoamme

Tässä on oltu jo pitkään naimisissa. Mies halusi seksiä kanssani vain ennen avioliittoamme. Lapsen takia olen pysynyt suhteessa. Viimeisin kertamme oli noin vuonna 2005. Hän myös joskus löi minua, mikä vei minulta seksihalut hänen kanssaan kokonaan. Ei sen puoleen, että hän olisi tehnyt yhtäkään aloitetta. Hän ei ole tehnyt.
Olen odottanut, että hän jäisi kiinni esimerkiksi pettämisestä ja jättäisin hänet. Ei ole jäänyt. Olen ajatellut avioeroa. Vaikea toteuttaa. Olen puolittain hakenut ymmärrystä muilta miehiltä, mutta en tiedä olenko ollut ymmärrettävissä.
Nuorempana sain itsetyydytyksellä aina orgasmin, vaikka nautinkin ajatuksesta seksistä enemmän kuin itsetyydytyksestä. Nykyään olen aika kylmä nainen.
Yrittäkää miehet kuitenkin ymmärtää, että tällaisiakin kohtaloita on. Naisia on tahtomattaan selibaatissa.
Voin elää yksin vaikka koko loppuelämäni, mutta kiusata minua ei saa!!!!!
099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tässä on oltu jo pitkään naimisissa. Mies halusi seksiä kanssani vain ennen avioliittoamme. Lapsen takia olen pysynyt suhteessa. Viimeisin kertamme oli noin vuonna 2005. Hän myös joskus löi minua, mikä vei minulta seksihalut hänen kanssaan kokonaan. Ei sen puoleen, että hän olisi tehnyt yhtäkään aloitetta. Hän ei ole tehnyt.
Olen odottanut, että hän jäisi kiinni esimerkiksi pettämisestä ja jättäisin hänet. Ei ole jäänyt. Olen ajatellut avioeroa. Vaikea toteuttaa. Olen puolittain hakenut ymmärrystä muilta miehiltä, mutta en tiedä olenko ollut ymmärrettävissä.
Nuorempana sain itsetyydytyksellä aina orgasmin, vaikka nautinkin ajatuksesta seksistä enemmän kuin itsetyydytyksestä. Nykyään olen aika kylmä nainen.
Yrittäkää miehet kuitenkin ymmärtää, että tällaisiakin kohtaloita on. Naisia on tahtomattaan selibaatissa.
Voin elää yksin vaikka koko loppuelämäni, mutta kiusata minua ei saa!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu