Onkohan elokuvantekijöiden kunnianhimo ja ideat haihtuneet kuin tuhka tuuleen viimevuosien aikana? Kävin tässä jokunen vuosi sitten katsomassa teatterissa Hiljainen paikka-elokuvan ja pettymys oli sekin, vaikka oli saanut niin paljon hehkutusta osakseen. Uusin Halloweenkin oli huono ja täysin turha jatko-osa Halloween sarjaan, joka olisi saanut päättyä Halloween H20:een.
Miksei nykyään enää osata tehdä hyviä kauhuelokuvia?
Anonyymi
5180
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Varmasti osaltaan näin on varsinkin USA:ssa, missä pääpaino on siinä, että tuotanto ei maksa kuin 10 miljoonaa ja parina viikonloppuna päästään jo tekemään voittoa. Jokaisesta leffasta pyritään rakentamaan franchise tai vähintään trilogia. Saw, The Conjuring, Insidious, Paranormal Activity, The Purge tästä tänä päivänä esimerkkeinä. Sama "vika" toki aikoinaan Friday The 13th, Texas Chainsaw, Elm Street, Child's Play, Hellraiserin tai Halloweenin kanssa. Eikä tietenkään saa unohtaa nollabudjetin Children of the Corn - sarjaa, jota sitäkin on vissiin ainakin 8 osaa saatu aikaan, eli sekin on sitten jotain tuottanut tekijöille.
Riittää, että se originaali leffa on jonkin sortin menestys. Sitten raha ratkaisee, ei se miten sen elokuvasi päätät - vaikka tyly lopetus tekisi monesta elokuvasta nimenomaan sellaisen, joka jäisi mieleen. Ainutlaatuisuus ei kuitenkaan koskaan ole ollut sellaisen tuottajan mielessä, joka saa jonkun leffan tuotanto-oikeudet.
A Quiet Place 2 ja Halloween Kills ovat kumpikin jo kuvattu ja tulevat ensi-iltaan ensi vuonna. Halloween Ends on buukattu vuodelle 2021, eikä se varmastikaan ole sen sarjan viimeinen osa. AQP2 jos on menestys, niin varmaankin lisää tulee jatkossa riippumatta siitä, ovatko aiemmat päähenkilöt enää mukana, koska sen maailma on rakennettu niin, että uusien perheiden tarinoiden kertomisen mahdollisuus on käytännössä rajaton.
📼
Halloweenin osalta koko saaga olisi pitänyt jättää kahteen ensimmäiseen Carpenterin elokuvaan.
Mutta menestyksellä kannattaa tehdä yleensäkin rahaa, ja ainakin Hollywoodin tarkoituksena on vain tehdä mahdollisimman paljon tuottoa. Ennen kun kauhuelokuvia tehtiin -70-ja -80-luvuilla silkasta intohimosta elokuvataiteeseen ja silloinhan tehtiinkin kaikki hyvät ja merkittävät kauhuelokuvat aina Carpenterista Fulciin asti. Harva nykypäivänä edes tietää että Peter Jackson on tehnyt kauhuelokuvien klassikon Braindeadin jonka tasolle ei kukaan ole vielä päässyt. Tai kuka edes tietää Re-animatorin ja sen huikeat erikoisefektit ja sen että tässä klassikossa vuodelta 1985 on täydellinen elokuva. Tuolta ajanjaksolta (-70-ja -80-luvuilta) on lukemattomia hienoja elokuvia joiden tasolle ei enää nykyään päästä. Ajankuva on on 2000-luvulla ollut tuossa äärimmäisyyksiin menneessä kauhuelokuvassa ja kidutuskauhussa joilla ei oikeastaan ole kauhuelokuvien kanssa mitään tekemistä. 2000-luvun jälkeen on tullut vain muutama kelvollinen kauhuelokuva ja edelleenkin ratsastetaan noillla klassikoilla loputtomiin. Halloweenin uudelleen filmatisoinneista ja ties kuinka monennen jatko-osien jälkeen lista alkaa olla kohta loputon puhumattakaan vanhojen elokuvien ja niiden ideoiden loputon kopioiminen ja uudelleen filmatisoinnit.
Väittäisin että kauhuelokuvien kohdalla (ja muidenkin elokuvien kohdalla) niihin kohdistuva intohimo on korvautunut elokuvayhtiöiden rahan ahneuteen ja siihen miten paljon he pystyvät joillakin elokuvilla tekemään voittoa. Elokuvataiteella ja intohimona sen tekemisellä ei ole enää merkitystä. On vain merkitystä sillä miten paljon saavat elokuvallaan rahaa.
Lähes kaiken -70-90-lukujen kauhun nähneenä uusimmat ja tuon ajan jakson jälkeen ei hyviä kauhuelokuvia ole tullut kuin muutama. Kaikki on oikeastaan harmaata kuraa mitä tällä vuosituhannella on kauhuelokuvien kohdalla tehty. Onneksi toistaiseksi ovat jättäneet edes Hellraiserin rauhaan eikä sitä olla tuomassa takaisin, toivottavasti.
Iloksesi (tai tässä tapauksessa kauhuksesi) voin ilmoittaa, että Hellraiser -remake on parhaillaan valmisteilla ja eihän sitä ole tälläkään välillä rauhaan jätetty, koska 7 jatko-osaa on tehty :D
Ja ilomielin voin kyseenalaistaa kenen tahansa elokuvamaun, jos hän pitää Lucio Fulcin elokuvia tai 80-luvun italialaista kauhuelokuvaa mestariteoksina :D
--- jatkuu
Italialaiset länkkärit ja rikoselokuvat, niitä katson mieluummin kuin huonoja tehosteita sisältäviä jenkkejä kopioivia italokauhuja. Parit yksittäiset giallot ovat ok, mutta en aina jaksa ymmärtää Argenton tai Fulcin naisiin kohdistuvan pervoväkivallan ihailijoita.
📼
ps. Omistan sekä Re-Animatorin että Braindeadin, joten tiedän kyllä mistä puhut. Makuasioitahan nämä ovat, mutta Stuart Gordonin leffoista pidän kuitenkin eniten From Beyondista ja Peter Jacksonin leffoista Heavenly Creatures lienee tähän mennessä tasokkain kokonaisuus, vaikka Braindead onkin anarkistinen ja hauska.
📼