Jatkuva yhteydenpito, raskasta

Lähdin avoliitosta useita kuukausia sitten. Alkuun yhteydenpito exän puolelta oli kohtuullista. Sittemmin yhteydenotot on muuttuneet jatkuviksi. Ajattelin että hän olisi uuden suhteensa myötä menossa jo eteenpäin, mutta ei.
Minä haluaisin jo reilusti etäisyyttä, mut en haluais olla ikävä. Tämä alkaa kuitenkin käymään raskaaksi.

Miten tällaisen tilanteen voisi hoitaa mahdollisimman nätisti?
2307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Älä vastaa joka kerran puhelimeen, ei sinun ole pakko olla tavoitettavissa joka hetki.
Ja kun eksä soittaa ja vastaat, puhu lyhyesti, sano että sori, minulla on tässä nyt muuta kiireellistä menossa, jutellaan joskus toiste paremmalla ajalla

Kun ehdottaa tapaamista, sano, että voidaan tavata vaikka kuukauden päästä tai mikä aika nyt sitten sinulle on sopiva.

Silleen nätisti puhuen vieraannutat kerta kerralta kauemmas.
Puolen vuoden päästä ei eksä enää soittele eikä tekstaile.

Ja auttaa myös kun siirrät eksän pois sometileiltäsi siihen porukkaan jolle et kaikkea informaatiota itsestäsi anna.

Äänestä
  • Tähän mä lähden, kiitos. Olen kai potenut jonkinlaista syyllisyyttä/velvollisuutta lähtemisestä ja ollut siksi vähän liikaakin käytettävissä. Somesta olen hänet jo poistanut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lähdin avoliitosta useita kuukausia sitten. Alkuun yhteydenpito exän puolelta oli kohtuullista. Sittemmin yhteydenotot on muuttuneet jatkuviksi. Ajattelin että hän olisi uuden suhteensa myötä menossa jo eteenpäin, mutta ei.
Minä haluaisin jo reilusti etäisyyttä, mut en haluais olla ikävä. Tämä alkaa kuitenkin käymään raskaaksi.

Miten tällaisen tilanteen voisi hoitaa mahdollisimman nätisti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu