Mistä tietää ketä naista kannattaa lähestyä?

Olen harrastuksissa ja opiskelupiireissä joissa on huomattavasti enemmän naisia kuin miehiä. Periaatteessa olen ihan pidetty, minulle hymyillään, ja jutellaan ystävällisesti. Olen muutaman kerran pidemmän tuntemisen jälkeen lähestynyt mukavaa ja mielestäni flirttailevaa naista vain kuullakseni että hän onkin jo varattu.

Mistä minun pitäisi tietää kuka on minusta kiinnostunut, kun en sitä pysty kenenkään käytöksestä näkemään? Vai tarkoittaako se kliseinen "kyllä sen sitten huomaa" tässä tapauksessa sitä että kukaan ei ole minusta kiinnostunut, ja minä en vain tunnista yleistä ystävällisyyttää?
6228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ihmiset ovat toki yksilöitä ja ilmaisevat kiinnostustaan eri tavoin.

Mutta tosiasia on, että etenkin monet opiskelijaikäiset naiset ovat vielä siinä elämänvaiheessa, jossa omaa viehätysvoimaa halutaan testata ja hakea samalla itsetunnon kohotusta siitä että miehet kiinnostuvat (vaikka itsellä ei olisikaan mitään aikomuksia tai kiinnostusta toisen suuntaan).

Itse olen kokenut, että jos nainen on kiinnostunut, hän kyllä yleensä osoittaa sen tulemalla jollakin tavoin puolitiehen vastaan. Tämä voi olla esimerkiksi sitä, että järjestään tulee useampia kertoja oma-aloitteisesti juttelemaan tai kutsuu (suoraan tai epäsuorasti) mukaan johonkin yhteiseen aktiviteettiin. Ujot naiset on toki asia erikseen, heitä on hieman vaikea tulkita. Mutta ujot naiset eivät keskimäärin flirttailevia kenellekään, edes välttämättä sille josta ovat kiinnostuneet. Eli yleensä jos nainen flirttailee mutta ei anna selkeätä tarttumapintaa a) nainen testaa viehätysvoimaansa b) leikkii ihmissuhdepelejä c) ei itsekään tiedä mitä tekee, mutta ei ole myöskään aidosti kiinnostunut.

Äänestä
  • Toisaalta on ihan kiva että en ole ainoa jolla on tällaisia ongelmia, mutta toisaalta tuo tarkoittaa että ei kukaan minusta ole oikeasti ollut kiinnostunut.

    No, ei kai tässä auta muuta kuin odotella ja ihmetellä.

    Äänestä

Ei sitä mistään voi tietää. Aktiivinen on oltava itse, vaikka SUURIN osa yrityksistä johtaa vesiperään. Uutta yritystä vaan, kunnes tärppää.

Äänestä

Eli yleensä jos nainen flirttailee mutta ei anna selkeätä tarttumapintaa a) nainen testaa viehätysvoimaansa b) leikkii ihmissuhdepelejä c) ei itsekään tiedä mitä tekee, mutta ei ole myöskään aidosti kiinnostunut."

Tämä pätee ehkä nuoriin vielä naiseuttaan testaaviin naisiin, mutta kyllä kypsä itsestään varma nainen flirttailee koska se on hauskaa ja kiva leikki jos kohtaa miehen joka osaa flirtata vastaan. :) Aikuisten kesken oikea onnistunut flirtti ei ole kutsu eikä iskuyritys, vaan nimenomaan tapa kommunikoida hauskalla tavalla itseä miellyttävän henkilön kanssa. Se ei mene sen pitemmälle, mutta molemmille osapuolille jää hyvä mieli. Ja mikä sen mukavampaa.
Useimmat suomalaiset eivät osaa flirttailla. Liian jäykkiä tosikoita.

Äänestä

Kaikkia naisia kannattaa lähestyä.

Monet naiset eivät laita ollenkaan pahakseen jos joku kysyy vaikkapa treffeille, vaikka olisikin varattu.

Äänestä

Sellaista naista joka on helposti
lähestyttävä eikä torju sinua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen harrastuksissa ja opiskelupiireissä joissa on huomattavasti enemmän naisia kuin miehiä. Periaatteessa olen ihan pidetty, minulle hymyillään, ja jutellaan ystävällisesti. Olen muutaman kerran pidemmän tuntemisen jälkeen lähestynyt mukavaa ja mielestäni flirttailevaa naista vain kuullakseni että hän onkin jo varattu.

Mistä minun pitäisi tietää kuka on minusta kiinnostunut, kun en sitä pysty kenenkään käytöksestä näkemään? Vai tarkoittaako se kliseinen "kyllä sen sitten huomaa" tässä tapauksessa sitä että kukaan ei ole minusta kiinnostunut, ja minä en vain tunnista yleistä ystävällisyyttää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu