naiset väittävät että miehet ja naiset ovat samanlaisia

Millä perusteella naiset väittävät faktana sen olettamuksensa (toiveajattelunsa) että miehet ja naiset ovat samanlaisia? Eivät VARMASTI ole!
https://yle.fi/uutiset/3-11035469

Olen miehenä monesti huomannut naisten ajattelutavan, asioiden lähestymiskulman, jne. olevan täysin erilainen, odottamattomista reaktioista päätellen.
1206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Enpä tiedä miksi "naiset" väittävät mitään. Olen itsekin nainen, enkä tietääkseni ole kirjoittanut linkkaamaasi kolumnia. Rehellisesti sanoen se oli aika ärsyttävä kolumni, vaikka voinkin allekirjoittaa muutaman siinä esitetyn ajatuksen. Eli kai se sitten oli ihan onnistunut kolumni.

Olet oikeassa, naiset ja miehet eivät ole samanlaisia. Ihmiset eivät ole keskenään samanlaisia. Itse olen huomannut, että minulla on paljon enemmän yhteistä työpaikan Martin, kuin naapurin Pirjon kanssa. En tosin tiedä tarkoittaako se sitä, että minä olen mies vai, että Martti on nainen. Pirjon sukupuolesta en kykene ottamaan selvää.

En koe itseäni lainkaan mystiseksi olennoksi. Yksisarvinen en taatusti ole, enkä keijukainen. Piikikäs siili ehkä, mutta ne eivät ole kauhean mystisiä. Toisaalta olisi outoa jos ihminen olisi mysteeri itselleen. Se ei olisi kovin hyvä juttu. En ylipäänsä ymmärrä koko toivetta "mystisyydestä". En ymmärrä miksi kukaan haluaisi elämäänsä jonkin mystisen olennon. Itse en ainakaan halua mystistä miestä. Ajatus on oikeastaan aika raivostuttava. En keksi yhtään käyttötarkoitusta moiselle olennolle. Haluan sellaisen miehen, jonka aivoitukset pystyy ymmärtämään ilman kritallipalloa. Haluan myös, että hän kykenee ymmärtämään minun aivoitukseni (ilman sitä kristallipalloa). Enkä muuten todellakaan halua sellaista miestä, joka haluaa mystisen naisen. Sehän tarkoittaisi sitä, että sen miehen mielestä naista ei tarvitse lähtökohtaisesti yrittääkään ymmärtää. Se olisi käsittämätön lähtökohta parisuhteelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Millä perusteella naiset väittävät faktana sen olettamuksensa (toiveajattelunsa) että miehet ja naiset ovat samanlaisia? Eivät VARMASTI ole!
https://yle.fi/uutiset/3-11035469

Olen miehenä monesti huomannut naisten ajattelutavan, asioiden lähestymiskulman, jne. olevan täysin erilainen, odottamattomista reaktioista päätellen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu