Ei Euroopan unioni eikä Pohjolan unioni vaan Suomen unioni

En kannata Euroopan unionia enkä Pohjolan unionia, mutta näen Suomen tulevaisuuden Suur-Suomen ympärille muodostuvassa Suomen unionissa, johon kuuluvat Suur-Suomen lisäksi Viro ja Inkerinmaa, jotka ovat valtioliitossa Suur-Suomen kanssa.

Suur-Suomeen kuuluvat nykyinen Suomi, Petsamo, Salla-Kuusamo, Karjalan kannas, Laatokan Karjala, Suomenlahden saaret Isosaari, Lavansaari, Tytärsaari ja Seiskari sekä Itä-Karjalasta Vienan ja Aunuksen Karjala ja pohjoisesta Kuolan niemimaa.

Suomen unioni tulee olemaan hyvin vahva tekijä Pohjolassa, Euroopassa ja koko maailmassa, paljon voimakkaampi kuin silloin heikentynyt ja pienentynyt Venäjä.

Suomen unioni tulee olemaan Uuden maailmanjärjestyksen mukaisen globalistisen Maailman unionin merkittävin vastustaja, joka kieltäytyy vaaditusta yleismaailmallisesta merkistä ja tulevan diktaattorin palvonnasta.

Sen sijaan Suomen unionilla tulee olemaan kiinteää yhteistyötä ja avunantoa Israelin kanssa, joka joutuu tulevan tyrannin vihan kohteeksi alkuajan ystävyyden ajan jälkeen.

Diktaattori on Jumalaa vastustava Antikristus, jonka pahan imperiumin kanssa Suomella ei pidä olla mitään tekemistä. Vaikka silloin koko maailma kumartaa Petoa, Suomen ei pidä taipua, vaan pikemminkin varoittaa muitakin menemästä Saatanan kätyrin kelkkaan, koska se kyyti vie suoraan helvettiin.
169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jota johtaa Jouko Suuri ensimmäinen

Äänestä

Kommentoi aloitusta

piho kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu