Tyhjä, surullinen, kuvottavan ahdistunut olo, tekisi mieli parkua ääneen...

... ja sen vuoksi kirjoitan tänne, että saisin purettua pahaa oloa :(
Meillä on kahden viimeisen yhteisen bailuillan päätteeksi tullut tosi rankka riita. Alkuilta on mennyt hyvin, mutta kun mies juo varsin rankasti (silloin kun harvoin 2-3 kertaa vuodessa viinaa ottaa) niin ikäviä piirteitä hänessä tulee illan mittaan esille. Esim. mustasukkainen käytös ilman aihetta. Eli viimeksi kun oltiin bileissä niin hän kimpaantui siitä, että en tanssinut ns. hänessä kiinni vaan nopeamman biisin aikana otin hieman etäisyyttä, kädet kuitenkin olivat yhdessä ja katse hänessä. Siitä suivaantuneena hän ampaisi pois paikalta ja minä ihmeissäni perässä. Hän heitti sormuksenkin menemään ja oli sitä mieltä, että vapauttaa minut itsestään niin voin tanssia miten haluan ja kenen kanssa haluan. Siitä olisi todennäköisesti ero tullut ellen minä olisi ollut yliymmärtävä hänen kännisekoiluaan kohtaan.
Tänään sitten olisi ollut mahdollisuus lähteä yhdessä ja lähdöstä oli jo aiemmin puhuttu, mutta silloin en ollut varma lähdöstäni, koska tää päivä ei itselleni ollut oikein sopiva. Hän ei kysynyt enää haluaisinko lähteä vaan oli vaan päättänyt lähteä yksin ja kun sanoin, että voisin minäkin lähteä niin hän ei halunnut minua mukaan. Siinä vaiheessa viinaa oli jo jonkin verran virrannut kurkusta alas. Oli sitä mieltä, että mikäli minä lähden niin hän ei lähde ja arveli, että minä en ole kiinnostunut bändistä vaan olen lähdössä mukaan vain sen vuoksi etten halua hänen lähtevän yksin, Asiasta ei päästy yhteisymmärrykseen, sanoin että hän voi minun puolestani mennä, en ole lähdössä. Pahoitin mieleni tosi rankasti. Hän oli sitä mieltä, että on parempi käydä erikseen kun yhdessä käydessä tulee riitaa. Ihan jees joskus, mutta en tiedä mikä parisuhde se on ellei yhdessä käyminen onnistu eli hänen ajatuksensa estää sen eikä hän edes halua kokeilla mennä yhdessä.
Varmaan jonkun mielestä ylireagoin, varmaan joku ymmärtää miksi pahoitin mieleni. Itse en todellakaan tiedä mitä ajattelisin, alan kyseenalaistaa koko suhteen, vaikka paljon hyvääkin meillä on. Nyt tuntuu, että tämä parisuhde on perseestä ja koko tyyppi on sieltä myös :(
Toivottavasti joku jaksaa lukea paasauksen ja kommentoida.
7213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onnee ja tiedän että vituttaa. Mutta asiat korjaantuu jos niin on tarkoitettu. Rakkaus voittaa aina.

Äänestä
  • Niin kai se pitäis ajatella. Nyt vaan ei jaksa ja tuntuu ihan toivottomalta :(

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin kai se pitäis ajatella. Nyt vaan ei jaksa ja tuntuu ihan toivottomalta :(

    Lopputuloksena laitan tänne, että rakkaus voitti :) Mies oli pahoillaan käytöksestään jo heti samana iltana vielä. Ei sitten viihtynytkään yksin, palautui kotiin jo tunnin päästä bailausreissultaan ja kertoi kaivanneensa ja kertoi rakastavansa. Ja tämähän riittää minulle, tärkeää on, että tietää tehneensä väärin, pyytää anteeksi ja kertoo rakastavansa. Siitä on hyvä ottaa kaikkien opiksi :)

    Äänestä

Suositus molemmille. Lopettakaa viinan juonti.
Jos kerran otatte vain harvoin, mutta silloin viinaa vedetään kaksin käsin riitelette joka kerran humalatilanteessa, teidän olisi parempi olla ottamatta ja keskittyä muihin, parisuhteenne kannalta terveempiin vapaa-ajan aktiviteetteihin.

Mitä miehen mustasukkaisuuteen, se ei korjaannu millään muulla kuin asenteen muutoksella. Ja sen asenteen muutoksen täytyy tapahtua miehen pääkopan sisällä.

Äänestä

Tiedoksi edelliselle kommentoijalle, että en ollut humalassa tässä viime kerralla :)

Äänestä

ja vielä jatkoksi, että en myöskään vedä viinaa kaksin käsin, miehellä sitä vikaa on silloin kun 2-3 x VUODESSA ottaa, joten ei voi sanoa, että jatkuvasti hänkään sitä harrastaa :)

Äänestä
  • No huh.
    Jos sun omasta mielestä ei kerran ole ongelmaa, tai sitä on vain 2-3 krt VUODESSA, niin mitä ihmettä täällä ruikutat?
    Sinusta ja sun miehestä tulee riitaisia ja mustasukkaisia kännissä, so what, tapelkaa 2-3 kertaa vuodessa, jos kerran kykenette elämään muut ajat sovussa! Ei kai tuo nyt pyllistä enää teidän väleissä suuntaan eikä toiseen, eikä ainakaan parisuhdetta riko.

    Ja jos tää on niin iso ongelma, niin sehän tarkottaa sitä, että te ette kykene elämään muinakaan aikoina sovussa, sillonhan teillä on sitä riitaa muullonkin kuin vain 2-3 krt VUODESSA!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

... ja sen vuoksi kirjoitan tänne, että saisin purettua pahaa oloa :(
Meillä on kahden viimeisen yhteisen bailuillan päätteeksi tullut tosi rankka riita. Alkuilta on mennyt hyvin, mutta kun mies juo varsin rankasti (silloin kun harvoin 2-3 kertaa vuodessa viinaa ottaa) niin ikäviä piirteitä hänessä tulee illan mittaan esille. Esim. mustasukkainen käytös ilman aihetta. Eli viimeksi kun oltiin bileissä niin hän kimpaantui siitä, että en tanssinut ns. hänessä kiinni vaan nopeamman biisin aikana otin hieman etäisyyttä, kädet kuitenkin olivat yhdessä ja katse hänessä. Siitä suivaantuneena hän ampaisi pois paikalta ja minä ihmeissäni perässä. Hän heitti sormuksenkin menemään ja oli sitä mieltä, että vapauttaa minut itsestään niin voin tanssia miten haluan ja kenen kanssa haluan. Siitä olisi todennäköisesti ero tullut ellen minä olisi ollut yliymmärtävä hänen kännisekoiluaan kohtaan.
Tänään sitten olisi ollut mahdollisuus lähteä yhdessä ja lähdöstä oli jo aiemmin puhuttu, mutta silloin en ollut varma lähdöstäni, koska tää päivä ei itselleni ollut oikein sopiva. Hän ei kysynyt enää haluaisinko lähteä vaan oli vaan päättänyt lähteä yksin ja kun sanoin, että voisin minäkin lähteä niin hän ei halunnut minua mukaan. Siinä vaiheessa viinaa oli jo jonkin verran virrannut kurkusta alas. Oli sitä mieltä, että mikäli minä lähden niin hän ei lähde ja arveli, että minä en ole kiinnostunut bändistä vaan olen lähdössä mukaan vain sen vuoksi etten halua hänen lähtevän yksin, Asiasta ei päästy yhteisymmärrykseen, sanoin että hän voi minun puolestani mennä, en ole lähdössä. Pahoitin mieleni tosi rankasti. Hän oli sitä mieltä, että on parempi käydä erikseen kun yhdessä käydessä tulee riitaa. Ihan jees joskus, mutta en tiedä mikä parisuhde se on ellei yhdessä käyminen onnistu eli hänen ajatuksensa estää sen eikä hän edes halua kokeilla mennä yhdessä.
Varmaan jonkun mielestä ylireagoin, varmaan joku ymmärtää miksi pahoitin mieleni. Itse en todellakaan tiedä mitä ajattelisin, alan kyseenalaistaa koko suhteen, vaikka paljon hyvääkin meillä on. Nyt tuntuu, että tämä parisuhde on perseestä ja koko tyyppi on sieltä myös :(
Toivottavasti joku jaksaa lukea paasauksen ja kommentoida.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu