Vihervasemmistolaiset ihailevat sekä kehuvat "rauhanenkeliä" ja Yhdysvaltojen ex-presidentti Barak Obamaa, mutta solvaavat ja haukkuvat nykyistä presidenttiä Donald Trumpia. Mutta vouhotus sekä ylistys loppuu ja tilalle tulee synkkyys kun kerroin heille että tämä herra Obama on maansa historian sotaisin presidentti, Yhdysvallat oli joka päivä hänen kahden virkakautensa aikana sotimassa jossain maailmaa. Vimeisenä virkavuotenaan hän pudotutti 25 000 pommia sekä ohjukset siihen päälle maailman sotakeskuksiin. Vihervasemmisto arvostelee että presidentti Trump koittaa estää Meksikosta Yhdysvaltoihin tulevan halpatyövoiman hyväksikäyttöä. Vihervasemmistolaiset ovat haavi auki kun heille kerrotaan raja-aitaa kasvatettiin nimenomaan Obaman ja muiden presidenttien aika, ei Trumpin. Tästä voi vetää johtopäätösen että trumpfoobiset ovat älyllisesti hieman heikkolahjaisia.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.