Kuinka selättää ikävä ja selvitä odotuksesta?

Lienisiköhän kohtalotovereita jakamaan ajatuksia ja ideoita siitä kuinka harhauttaa itseään positiivisemmalle mielelle kun kaukosuhteen haasteet painaa päälle?

Hieman taustatietoina kerrottakoon että välimatkaa on semmonen 1000km joka taittuu kahdella lentokoneella per suunta ja yhdessä ollaan tätä seikkailua talsittu noin 10 kuukautta, tosin kokonaisuudessaan ollaan tunnettu yli vuosi. Meillä on viisi vuotta ikäeroa (minä vanhempi, 30v), mies takaisin opiskeluiden parissa ja on niissä kiinni muutaman vuoden, minä olen puurtanut omaa pientä urakehitystä täällä päässä.
Tapasimme netissä ihan sattumalta, kumpikaan ei ollut etsimässä mitään eikä ketään, mutta yhteinen huumorintaju houkutteli avaamaan keskustelua enemmänkin ja pari kuukautta myöhemmin olikin kova vimma päästä tapaamaan kasvotusten -tosin vielä tällöinkin ajatuksena oli vain ja ainoastaan pitää homma kevyenä ja hauskana, tavataan, nautitaan, ei mitään paineita mihinkään.

Lopputuloksena mieletön kemia joka vetää meitä yhteen, eikä kumpikaan osaa enää kuvitella tulevaisuutta ilman toista mikä on hauska kokemus sinänsä kun molemmat ollaan hyvin rationaalisia, rauhallisia ihmisiä jotka ei tunteile eikä kiirehdi mihinkään. Mies on todella innokas matkustamaan tänne sillä punaisella sekunnilla kun kykenee, mikä on kullan arvoista sillä itse en pysty irtoamaan kovin helposti työkuvioista ja vie itseltä paljon enemmän aikaa suunnitella ja kehittää vapaat. Parhaani toki yrittäen, mutta tapaamiskerrat olisivat huomattavasti harvempia jos mentäisiin vuoroin vieraissa periaatteella.

Tällä hetkellä tapaamisväli on 1-3kk j(a vierailut kestää viidestä päivästä kahteen viikkoon), joten yksinäistä joutoaikaa on paljon. Toisaalta se sopii molemmille hyvin, kun ollaan aika itsenäisiä susia ja arjessa on paljon menoja ja tekemistä, mutta mitä pidemmälle tämä on mennyt, mitä enemmän nähdään ja paremmin tutustutaan, sitä tuskallisempaa alkaa erossa oleminen olla. Luonnollisesti, eihän se yllätyksenä tullut, mutta alkaa olla kekseliäät keinot tarpeen että saa odottelu ajan kulkemaan nopsaan eikä aina murehtisi niin kovin kun eron hetki koittaa.

Milläs muut pitää ikävä-peikkoa kauempana?
Aktiivinen yhteydenpito on toki kaiken alku ja juuri ja se meillä luistaa täysin vaivattomasti, joka päivä viestitellään aamusta iltaan, koko 10 kuukauden ajan on oltu yhtälailla kiinnostuneita toisen päivästä ja kuulumisista, flirttaillaan ja hihitellään.
Mutta mitähän vielä? Itsellä pohdinnassa uuden harrastuksen aloitus.

-Tiuku
087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu