https://yle.fi/uutiset/3-11014778
Saksan Hallessa tapahtunut hyökkäys oli selkeä äärioikeiston terrori-isku juutalaisia vastaan. Tekijä yritti suorittaa joukkomurhan, mutta ei päässyt sisään synagogaan. Kuten Saksan oikeusministeri toteaa, Saksan äärioikeistolaisuus "on muuttunut yhä väkivaltaisemmaksi ja aggressiivisemmaksi".
Tällä palstalla on kiitettävästi seurattu myös Saksassa tapahtuvia väkivallan tekoja. Seurannassa on kuitenkin systemaattinen virhe; äärioikeiston ja maahanmuuttovastaisten ryhmien tekemät rikokset ja terroriteot on ohitettu vaivihkaan vaikenemalla.
Terrorismi on aina terrorismia, olivatpa tekijöiden motiivit sitten millaisia vaan. Samalla on myös älyllisesti rehellistä myöntää, että terrorismi ei selity uskonnolla tai tekijän ihon värillä. Kansanedustaja Tynkkysen naamagalleria ei ollutkaan totta. Pahuutta esiintyy jokaisessa uskontokunnassa ja jokaisessa kansanryhmässä.
Älkää nyt taas työntäkö päätänne pensaaseen. Maailmaa on uskallettava katsoa avoimin silmin; on uskallettava nähdä sen hyvyys ja pahuus.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Älkääpä höpöttäkö. Maailmaa täytyy uskaltaa katsoa avoimin silmin. Taas te kyyristelette puskassa, isot miehet. ;)