Yksityistien kunnostuksen jakaminen

Meillä on pieni yksityistie, johon on tehty kunnostusta talkoilla. Nyt yhden mielestä tielle ei olisi tarvinnut tehdä sen enempää ja hän on haluton osallistumaan kustannuksiin. Asiaan on vaikuttanut varmaan se, kun selvisi, että tien kunnostus tulee maksamaan rahaakin. Aluksi ajateltiin, että tie kunnostettaisin kokonaan talkoilla. Ajateltiin, että tielle ajettaisin vain "soraa" mutta päädyttiin sitten oikeaan murskeeseen pinnalle. Siinä mielessä on menty perse edellä puuhun, että tien kunnostuksesta ei ole sovittu tiekokouksessa, kun se tuumattiin tehdä näin syksyn kunniaksi talkoilla, johon kaikki suostuivat - aluksi. Sittemmin yksi ripesi rintamasta. Osallistui yhden kerran alkuvaiheessa hiukan talkoisiin ja tämän jälkeen häntä ei ole työmaalla näkynyt. Kunnoksessa taas ruokahalu kasvoi työn edetessä.

Nyt pitäisi jakaa kustannukset. Tielle on ajettu soraa ja pintaan mursketta, poistettu kiviä ja pehmeitä paikkoja kaivettu auki, kaivettu ravit ja tehty yksi rumpu. Vain soranajosta ja rumpuputkesta on koitunut maksettavia kustannuksia, noin tonni / osakas, osuuksilla jyvitettynä 800 - 2500 €/tieosuus (tällä luopiolla toisen osakkaan kanssa suurin osuus). Talkootyön arvo paljon enemmän. Kaiken kukkuraksi on saatu kuulla valituksia, kun tie on ollut hetkittäin poikki koneiden ja kaivuun vuoksi. Kun ei ole osallistunut, ei ole ollut kärryllä, mitä milloinkin tapahtuu. Rautaa on ollut tiellä välillä kuin Raatteentiellä.

Yksi on tehnyt pienimmällä osuudellaan merkittävimmän osan konetöistä kaivurillaan ja hänen pienestä montustaan on otettu soraa. Virallisesti pienimmästä osuudestaan huolimatta hän on raskain tien käyttäjä ja sen hyvin itsekin ymmärtää. Suurimmat täytöt koskivat tien aluosaa, jota kaikki käyttävät. Kivet vaikeuttivat suuresti aurausta ja lanausta, josta olen itse huolehtinut. Normaali ylläpito on sujut ennen hyvin, kun budjetti on pysynyt pienenä, suolarahoina lähinnä tien aurauksesta.

Tie on nyt hyvä mutta jälkimaku katkera yhden osakkaan vuoksi.
0116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu