Mies joka ei katso teeveetä

Mies joka ei katsele urheilua eikä edes omista televisiota. En omista itsekään, 15 vuotta ollut näin ja tulee olemaan jatkossakin. Rakastan hiljaisuutta. Ihannemies on taiteilijasielu ja viihtyy omissa maailmoissaan niin kuin minäkin, tykkää lukea ja luoda uutta ja on läsnä omassa elämässään. Ei ole Keijo Keskinkertainen, Tavis-Tommi eikä Perus-Pete. En väheksy heitä ihmisinä yhtään, muttei olisi mitään yhteistä heidän kanssaan.
2160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun näkee semmosen television eteen jämähtäneen jorman, joka on heittänyt aivot narikkaan, tulee semmonen olo että pitää äkkiä päästä vittuun. En vaan kestä nähdä ihmisiä jotka tuijottavat suu auki, suunnilleen kuola suupieliä pitkin valuen jotain laatikkoa monta tuhatta tuntia elämästään.

1Äänestä

Vain noin puolet miehistä on kiinnostunut lainkaan urheilusta, vaikka kliseen mukaan kaikki. Kaupunkioloissa ei herätä lainkaan kummastusta, jos ei ole.

Sen sijaan maalla herättää suurta kummastusta, koska on oltava mahdollisimman samanlainen kuin muut. Siellä ihmiset ovat oppineet kiinnostumaan siitä, mikä on normi. Ja siellä penkkiurheilu on normi. Muuten heitetään ulos porukoista.

Täysin kaupungissa syntyneenä ja koko elämänsä kaupungissa eläneenä ei pysty tottumaan maalla vaadittavaan samanmuotoisuuteen, vaikka onkin sitä joskus maalla vieraillessaan käytännössäkin nähnyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mies joka ei katsele urheilua eikä edes omista televisiota. En omista itsekään, 15 vuotta ollut näin ja tulee olemaan jatkossakin. Rakastan hiljaisuutta. Ihannemies on taiteilijasielu ja viihtyy omissa maailmoissaan niin kuin minäkin, tykkää lukea ja luoda uutta ja on läsnä omassa elämässään. Ei ole Keijo Keskinkertainen, Tavis-Tommi eikä Perus-Pete. En väheksy heitä ihmisinä yhtään, muttei olisi mitään yhteistä heidän kanssaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu