Mirtatsapiini aiheuttaa vapinaa ja lihottaa

Hurja mömmö tuntuu olevan, pienikin määrä (jopa neljänosa 15 mg tabletista) lyö aineenvaihdunnan jumiin ja koko ajan on nälkä vaikka söisi mitä. Auttaa uneen vähän aikaa,sitten taas pahentaa unta hyvin nopeasti jos jatkaa käyttämistä.

Hermosto laukkaa sata lasissa heti aamusta ja koko ajan on tutisuttava olo, ei uskalla enää käyttää koskaan tuota myrkkyä.

Nuo haitathan johtuvat siitä kun lääke iskee voimakkaasti hermostoon ja vaikuttaa aivojen toimintaan varsin ikävällä tavalla. Elimistö oikein kertoo, että tuo myrkky ei kuulu ihmiselimistöön.

En ole ainakaan kuullut koskaan, että jokin masennuslääke olisi parantanut jotain ihmistä, päinvastoin käyttäjät kulkevat usvassa ja horroksessa vetelinä ja saamattomina.
11472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Minulle Mirtazapin auttoi uneen 10 vuoden ajan. Ainoa sivuvaikutus lievä nälän lisääntyminen.

Äänestä
  • Minäkin nukuin hyvin yli 10 vuotta puolikkaalla mirtsulla ja olin päivisin virkeä. Lääkkeet vaikuttaa eri lailla eri henkilöillä, joten turha täällä moittia, jos itselleen ei sovi.

    Äänestä

Eiköhän se ruoka ole se mikä lihottaa, ei lääke.

Äänestä
  • Mirtatsapiini lisää tunnetusti ruokahalua ja myös turvottaa nopeasti koska kerää nestettä elimistöön

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mirtatsapiini lisää tunnetusti ruokahalua ja myös turvottaa nopeasti koska kerää nestettä elimistöön

    Ei lisännyt minulla ruokahalua, eikä turvottanut. Sekin on yksilöllistä.

    Äänestä

Joskus joku nuori, kokematon lääkäri kauhistui minulle hyvin sopivan ja toimivan Stilnoctin käyttöä. Hän piti ehdottoman tärkeänä, että kokeilen Mirtazapiinia. En edes muista nukuinko yöllä, mutta päivällä pää oli jumitilassa, jollaista en ole koskaan ennen, enkä jälkeen kokenut. Kuljin kuin paksussa usvassa. Ymmärsin, että ympärillä tapahtuu jotain, mutta en ilmeisesti pysynyt asioista oikein jyvällä. Lopetin järkyttävän aivomyrkyn käytön kahden päivän jälkeen.

On käsittämätöntä, että yht´äkkiä joku yliälykkö keksii, että nytpäs julistetaan aiemmin hyvin auttaneet nukahtamislääkkeet pannaan ja korvataan vanhanaikaisilla psyykenlääkkeillä, koska ne muka eivät ole haitallisia! Aivan kuin psyykelääkkeen valmistaja olisi tilannut moisen peliliikkeen ja maksanut jotain tahoille, jotka pystyvät tällaisia päätöksiä tekemään.

Äänestä
  • Nukahtamislääkkeisiin jää koukkuun ja siksi niistä olisi päästävä eroon. Itsekin näyt kaipaavan niitä, kun tyrmäät uuden vähemmän haitallisen lääkkeen jo parissa päivässä.

    Äänestä

Onneksi pääsin eroon tästä myrkystä.
Puoli tablettia illalla uniongelmaan.
Ei ollut ongelmaa jättää tämä myrkky pois.

Äänestä

Minäkin käytin jonkin aikaa satunnaisesti Mirtaa vain yksi neljäsosan yöksi ja minulla oli koko seuraavan päivän ihan sekava olo. Että tuntuu olevan jollain tavalla aika tujua tavaraa. Lopetin käytön juuri sen takia kun se teki ihmeellisen olotilan. Ennen käytin psyykelääkkeitä monia vuosia " kourakaupalla " ja nyt minulla on monihermosairaus jonka epäilen olevan ainakin osittain seurausta niistä lääkkeistä. Tajuaahan sen että ne vaikuttavat hermostoon koska monet tekevät kaiken maailman nykimisiä ja lihaskramppeja sivuoireena. No onneksi olen päässyt kaikista lääkkeistä eroon vuosia sitten.

Äänestä

Minä kokeilin Mirtatsapiinia muutama vuosi sitten ja kokemus heti kättelyssä niin raju ja kamala että lääkäri käski lopettamaan heti.
Otin tabletin illalla kuten käskettiin ja menin maate. Nukahdin melkein heti ja heräsin siihen että päässäni meni ikäänkuin voimakas aalto voimakkaan kohinan kanssa nousten ja laskien. Silmien edessä oli kirkas valo vaikka huone oli pimeä.
Paniikissa sytytin valot mutta en nähnyt mitään muuta kuin sen todella kirkkaan valon edelleen. Sitten olin nukahtanut todennäköisesti uudelleen ja heräsin aamulla. Onneksi kunnossa. Yöllä pelkäsin tulleeni sokeaksi!
En koske enää kyseiseen lääkkeeseen pitkällä tikullakaan! Sen verran pelottava kokemus oli. Sain sen masennuksen hoitoon. Vaihdettiin Fluoksetiiniin joka toimi hyvin ja ilman isompia sivuvaikutuksia paitsi pahoinvointi hoidon alussa. Nyt käytän Sertralinia joka vie ruokahalun. Olen laihtunut vaikka en halua, ennestäään jo alipainon rajalla, nyt varmasti alle. Pakotettava itsensä syömään säännöllisesti vaikka ei maittaisi. Kärsin kuitenkin tämän ennemmin koka jaksan elää ja osallistua elämään aktiivisesti sekä hoitaa työni jota rakastan. Masentuneena mietin vain kuolemaa.

Äänestä
  • Mulle spykiatrinen sairaanhoitaja( täys idiootti) väitti että , niistä ei mitenkään tule riippuvaiseksi ja voin ottaa unettomuuteen (!) isommankin annoksen kuin lääkäri määräsi. Molemmista pitäs tehdä lastensuojeluilmoitus, kun ottivat pois toimivat ja hyvät lääkkeet ja antoivat hengenvaaralliset tilalle, vaikka jouduin tulolloin olemaan yksin pienen lapsen kanssa,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hurja mömmö tuntuu olevan, pienikin määrä (jopa neljänosa 15 mg tabletista) lyö aineenvaihdunnan jumiin ja koko ajan on nälkä vaikka söisi mitä. Auttaa uneen vähän aikaa,sitten taas pahentaa unta hyvin nopeasti jos jatkaa käyttämistä.

Hermosto laukkaa sata lasissa heti aamusta ja koko ajan on tutisuttava olo, ei uskalla enää käyttää koskaan tuota myrkkyä.

Nuo haitathan johtuvat siitä kun lääke iskee voimakkaasti hermostoon ja vaikuttaa aivojen toimintaan varsin ikävällä tavalla. Elimistö oikein kertoo, että tuo myrkky ei kuulu ihmiselimistöön.

En ole ainakaan kuullut koskaan, että jokin masennuslääke olisi parantanut jotain ihmistä, päinvastoin käyttäjät kulkevat usvassa ja horroksessa vetelinä ja saamattomina.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu