Lasten ja nuorten mielenterveydelliset häiriöt ovat tosiasia. Näissä puitteissa rokotteisiin tullaan palaamaan ennemmin tai myöhemmin. Lääketieteessä puhutaan mieluummin viruksista kuin siitä, mikä johtaa näiden läsnäoloon ja ihmiskehon heikkouteen. Yksilölliset tekijät ennen kaikkea vaikuttavat siihen, mille sairauksille kukin altistuu ja kansojen suuremmilla epidemioilla on vielä syvemmät ei-fyysiset syynsä. Immuunivastetta manipuloimalla sairaudet siirtyvät ainoastaan uudelle tasolle, kuten nytkin on käynyt.
Mitään kohtaa ihmisessä ei voida manipuloida, ilman että vaikutus kohdistuu myös toisaanne. Puolustusjärjelmän jatkuva ärsyttäminen on iso riski, ja missä tahansa vaiheessa näissä rokottamisten sarjatulissa se voi pettää osittain tai kokonaan. Mutta ei meitä sairauksien muuntuminen pelasta, vaikka rokotteita lisättäessä vauhti kiihtyykin.
Perheitä murehduttavat kovin myös lasten sairastuminen ja menehtyminen erilaisiin syöpäsairauksiin. Ykköstyypin diabetes niin ikään lisääntyy lasten keskuudessa ja sekoittaa perheiden elämää. Samoin monet muut vakavat sairaudet. Jokaisesta syöpään menehtyneestä lapsesta ei kuitenkaan kuule television uutislähetyksessä, vielä vähemmän syöpään sairastuneesta. Tieteellisen tasapuolisuuden nimessä näin pitäisi kuitenkin olla, jotta sairauksien todellinen tilanne ja niiden vaarallisuus tulisivat kansalaisten tietoon. Lapsiahan tässä pitäisi pelastaa, eikä rokotteita.
Mitään kohtaa ihmisessä ei voida manipuloida, ilman että vaikutus kohdistuu myös toisaanne. Puolustusjärjelmän jatkuva ärsyttäminen on iso riski, ja missä tahansa vaiheessa näissä rokottamisten sarjatulissa se voi pettää osittain tai kokonaan. Mutta ei meitä sairauksien muuntuminen pelasta, vaikka rokotteita lisättäessä vauhti kiihtyykin.
Perheitä murehduttavat kovin myös lasten sairastuminen ja menehtyminen erilaisiin syöpäsairauksiin. Ykköstyypin diabetes niin ikään lisääntyy lasten keskuudessa ja sekoittaa perheiden elämää. Samoin monet muut vakavat sairaudet. Jokaisesta syöpään menehtyneestä lapsesta ei kuitenkaan kuule television uutislähetyksessä, vielä vähemmän syöpään sairastuneesta. Tieteellisen tasapuolisuuden nimessä näin pitäisi kuitenkin olla, jotta sairauksien todellinen tilanne ja niiden vaarallisuus tulisivat kansalaisten tietoon. Lapsiahan tässä pitäisi pelastaa, eikä rokotteita.
Vastaukset 12
Vanhimmat
British+Medical+Journalin+(BMJ)+Clinical+Evidence+verkkojulkaisussa+lehden+asettama+tutkijaryhmä+arvioi+kaikkiaan+2500+erilaista+lääketieteellistä+hoitoa+ja+niistä+olemassaolevaa+tutkimusnäyttöä.+RCT-tason+(satunnaistettu+kaksoissokkotutkimus)+vankka+näyttö+katsottiin+selkeäksi+osoitukseksi+siitä,+että+hoidolla+on+muutakin+kuin+lumevaikutus.
BMJ:n+tutkijaryhmän+mukaan+vain+13%:lla+hoidoista+on+vankka+tieteellinen+näyttö+niiden+toimivuudesta,+23+%+:lla+hoidoista+on+todennäköisesti+hyödyllisiä+vaikutuksia,+8+%:lla+hoidoista+haitan+ja+hyödyn+suhde+on+epävarma,+6+%+hoidoista+ei+ole+todennäköisesti+hyödyllisiä,+4+%+hoidoista+on+todennäköisesti+tehottomia+ja+jopa+haitallisia,+mutta+suurimman+ryhmän+46+%+muodostivat+hoidot,+joiden+tehokkuudesta+ei+ole+mitään+varmaa+tietoa.
Tutkijaryhmän+myöntää,+että+hoitojen+jaotteleminen+eri+kategorioihin+on+erittäin+vaikeaa+vaikka+käytettävissä+on+eri+alojen+asiantuntijoita,+vertaisarvioitsijoita+ja+huippututkijoita.+Hoitojen+ryhmittely+eri+kategorioihin+sisältää+aina+jossain+määrin+subjektiivista+arviointia+ja+kiistanalaisia+tulkintoja.+Joka+tapauksessa+oheinen+jaottelu+kertoo+tiedeyhteisölle+sen,+että+paljon+on+vielä+tutkittavaa+ja+useimmat+päätökset+hoidoista+tehdään+lääkärin+henkilökohtaisten+tietojen,+taitojen+ja+asenteiden+perusteella,+myös+potilaan+ja+lääkärin+onnistunut+vuorovaikutus+on+tärkeää.
Kirjallisuusviitteet
http://clinicalevidence.bmj.com/ceweb/about/knowledge.jsp"
P.S.+Kannattaa+tutustua+magneettimedian+sivuihin!+Sieltä+saa+kunnolliset+ilmaiset+ohjeet+kaikkien+tautien+hoitoihin+ja+paranee+varmasti.
Hiljattain on tiedotettu lasten neurologisten oireiden räjähdysmäisestä kasvusta, ja ilmeisesti siksi on päädytty rokottamaan heitä entistä enemmän. Kansalaisille on tiedotettu, etteivät neuvolat kykene rokottamaan lapsia tarpeeksi, minkä vuoksi influenssaa vastaan heitä on mahdollista laajamittaisemmin rokottaa päiväkodeissa. Lapset voivat yhä huonommin, koska heidän immunologinen järjestelmänsä ei toimi siten kuin kuuluisi, ja josta opettajat kouluissa myös ovat huolissaan, mutta ainoa seikka, mihin puututaan, näyttäisi olevan rokotteiden lisääminen. Kuumeisesti keksitään, mitä ihmeellisimpiä syitä lasten pahoinvoinnille ja vaietaan siitä ainoasta, mikä erityisesti tulisi ottaa esille.
Syntyvyyden laskiessa mediassa on päätetty korostaa enemmän työn ja perheen yhteensopivuutta, mikä tarkoittaa sitä, että uraäidin ei ole sopivaa viipyä enempää kuin aivan välttämätöntä jäkikasvunsa luona. Vasemmiston Suvi Anne Siimes pitää myös kotihoidontukea vakavana ongelmana perheen äidille. Lapsen äiti ja tämän ura ovat poliittisen kiinnostuksen tärkein kohde. Rokotteiden ja ylipäänsä lääkityksen kautta lapsestakin toki kiinnostutaan. Kuluttajina lapset ovat ensisijaisen tärkeä kohde, aivan kuten vanhuksetkin. Molempia ryhmiä lääkitään paljon, eikä kummankaan ryhmän lääkityksestä saisi kriittisesti puhua. Ei myöskään rokotekokeiluista, joihin tämän tästä houkutellaan kansalaisia, 65 vuotta täyttäneitä parhaillaan.
Keuhkosyöpäpotilaista on kiusallista uutisoida, jos savukkeita ei voida lukea sairauden pääasialliseksi syyksi. Samoin rasvamaksaongelmia olisi helpompi ruotia, mikäli potilaan alkoholinkäyttöön saisi puuttua. Lääkkeitä on koetettu suojella henkeen ja vereen. Hengästymiseen asti on jaksettu toistaa sitä, kuinka hyödyt ovat haittoja suuremmat, ja silti lääkkeet tuhoavat maksan, keuhkot ja paljon muuta. Vieläpä huomattavasti nopeammin kuin alkoholi tai savukkeet ikinä kykenesivät.
Professori Knuuti jatkaa omaa agendaansa niitä vastaan, jotka eivät varauksetta hyväksy kaikkea sitä, mitä länsimainen lääketiede heille suoltaa. Skeptikot ja pääosin media tukevat häntä, samoin päällenauretut tai nauramattomat lukuisat TV-höpinät.
Vaikka tämä maa käy nyt katastrofista toiseen, ei täällä sittenkään suostuta näkemään. Erityislapset kouluissa, nuorten syrjäytyminen, vanhusten tilanteen huomiotta jättäminen ovat sitä tositeeveetä, jota parhaillaan tulisi opiskella, mutta josta nyt kieltäydytään. Poliittiset päättäjät samoin kuin terveydenhoidon gurut rauhoittelevat kansaa kertomalla, että suurin osa asukkaista voi kuitenkin hyvin, joten no hätä. Diagnosoinninkin väitetään olevan niin nykytarkkaa, ettei hälytysmerkeistä tarvitse piitata. Lääketiede kun huomioi kaiken eri tavoin kuin ennen, jolloin taas ei osattu huomioida kuin vähän, jos sitäkään.
Lääketieteessä voitaisiin taas palata niin sanotusti juurille. Kysyä esim, tuleeko naisen synnyttää selinmakuulla vai olisiko meillä kenties jotain opittavaa villeiltä alkuperäiskansoilta. Kuuluuko elimistön nostaa kuume, jotta se kykenisi taistelemaan tauteja vastaan, vai panikoidaanko heti ja lasketaan lämpöä välittömästi lääkkeillä. Mitä se merkitsee, jos rokotettu jää jatkuvaan alilämpötilaan.
> Hiljattain on tiedotettu lasten neurologisten oireiden räjähdysmäisestä kasvusta, ja ilmeisesti siksi on päädytty rokottamaan heitä entistä enemmän.
Todista tämä väitteesi. Ja vastaa niihin sinulle esitettyihin kysymyksiin vaihtoehtohoitojen vaikutuksen tasosta.
Eikö sinun olisi aika jo päivittää tietosi ja kuunnella vaikkapa uutislähetyksiä. Meillä on nyt sellainen tilanne tässä maassa, että vastauksia odotellaan täysin päinvastaiselta taholta kuin sinä näyt luulevan. Virallisten selitysten aika murenee joka tapauksessa, sillä verotulot eivät millään tähän kaikkeen koheltamiseen riitä.
Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin kiertelemättä ja vetämättä keskustelua sivuun. Vasta sitten asiallista keskustelua kanssasi voidaan jatkaa.
Mitäs asiatonta tässä muka on. Suomalaislapset sairastavat yhä enemmän ja yhä pahemmin. Autoimmuunisairaudet kasvussa. Kouluissa erityislasten kasvuluvut kiinnittävät opettajien huomion. Syntyvyys laskussa. THL käy omaa kamppailuaan lisätäkseen lasten lääkitystä, lasten rokottamista. This is that.
Ei tarvitse vastata, sillä ei tuo vastaamisesta miksikään muutu.
Olet Noob!
STFU
Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin muun muassa siitä hoidon vaikuttavuuden tasosta, jota sinä pidät riittävänä, ennen uusien viestiesi kirjoittamista. Vastaa myös siihen, millä perusteella katsot rokotusten olevan muka syynä luettelemiisi terveysongelmien näennäiseen lisääntymiseen ja anna lähdeviitteet väitteidesi tueksi.
Ilta-Sanomat on aloittanut juttusarjan nuorten mielenterveysongelmista.
Sarjan lukemisen voi aloittaa tapaus Kristiinasta.
Tässä maassa on todellinen hätä, eikä asialle tunnuta voivan yhtään mitään. Valitukset ja kantelut yhtä tyhjän kanssa. Jos yrität muutosta, sinua päivitellään hörhönä, ja suojelu kohdistuu niihin, jotka tätä hulluutta ylläpitävät.
Ei kun kd-lahkossa se on tuo rokotevastaisuudella tällä kertaa hihhuloiva. Ei se ole ainoastaan seurannut vaan torbetoinut tätäkin palstaa.
Myös alkoholi palstalla se provoilee. On muuten S24 pahin provoilija.
Toivo Pöytäviina
eihän tällaista usko kukaan!
Otin flunssarokotteen!
Voinko nyt kuolla tuohon rokotteeseen?