Ohjelmointiputka

Ohjelmointiputka on oppiaineistossa mainittu oppaiden lähteenä. Siellä on myös keskustelupalsta, joka tietenkin vaatii kirjautumisen.
Jopa innokkaana peliohjelmoinnin opiskelijana oppaista on ollut joskus hyötyä. Pari kertaa olen aikonut kirjautua kysyäkseni jotakin.
Siellä näkyy kuitenkin olevan oletus, että kysyjä tietää mitä kysyy ja mielellään tietää myös vastauksen.
Tuntuu erikoiselta että keskustelupalstalla on esimerkiksi tällaisia vastauksia:
"Olet siis toteuttanut virheidenkäsittelyn päin helvettiä, koska et oikeasti käsittele virheitä vaan pelkästään "kaappaat" ja piilotat ne."
En ole tämän kysyjä (minulle ei ole edes tunnuksia), mutta vaikuttaa, että hyvä ja open kehuma palsta ei sovellu enää käytettäväksi aloittelijoille.
Minulla olisi ollut kysymys satunnaisluvuista, mutta onneksi sain vastauksen ulkomaisella keskustelupalstalla kohteliaasti ja heti. Täällä näkyy olevan mikä vaan kysymys linuxin ja Winkan riitelyä.
81199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Täällä näkyy olevan mikä vaan kysymys linuxin ja Winkan riitelyä."

Nämä mellakkaherkät kusitolppadatanomit ovat ainoat jotka täällä rähjää työkseen.

Äänestä

Käyttäytymisvammaiset ovat valloittaneet kaikki foorumit :)

Äänestä

Ohjelmointiputkassakin on ilmeisesti jokin tai muutama tyyppi joka vastaa tylysti.

Aikoinaan eräällä keskustelufoorumilla oli erittäin aktiivinen tyyppi joka tiesi paljon aiheista mihin vastasi, mutta vastaukset olivat monesti tylyjä ja kysyjää kyykyttäviä.
Ilmeisesti henkilö ei edes ollut tietoinen tyylistää kun kukaan ei tohtinut puuttua asiaan. Voi olla oman tietämisen korostamista tai sitten joku autismin muoto. Sellainen henkilö joka ei tunnista tunteita. On vaan taitava omassa erityisalassaan,

Ehkä tuollaisia avuliaita ja osaavia ärhentelijöitä voi hieman sietääkin.

Äänestä
  • Osa foorumeilla roikkuvista vanhoista pieruista jotenkin niin leipääntyy siihen touhuun, heillä jää tavallaan vanha kasetti soimaan, joka soi sitten joka keskustelussa, ja yleensä ihan väärässä paikassa, väärille ihmisille.

    Vaikka heillä periaatteessa olisi tietoa, he eivät sitä enää jaksa antaa.

    Äänestä

Ei kannata ottaa itseensä, vaikka toiset sanoo vähän suoraan. ;)

Voihan sen virheenkäsittelyn toteuttaa päin persettä, vaikka tuo ehkä oli vähän ikävästi sanottu varsinkin aloittelijalle.

Toki kyllä se kärkkäästi sanominen joskus laittaa myös ajattelemaan. Niin, mitenkäs tämä sitten pitäisi tehdä?

Leuka rintaan ja kohti uusia nöyryytyksiä. Ohjelmoimaan oppii ohjelmoimalla. Teet pikku juttuja kokoajan, niin pitkässä juoksussa huomaat kehittyväsi huomattavasti! Älä anna periksi, äläkä välitä vaikka jotkut ovat suorasanaisia, yleensä se on heiltä vain ajattelemattomuutta tai tapa, toki usein se on myös kysyjältä ajattelemattomuutta, jos kysyy asioita jotka on kysytty ja vastattu monta kertaa tai ei näytä että olisi itse yhtään ajatellut asiaa . . .

Monet niistäkin jotka sanoo suoraan, antavat oikein hyviäkin ohjeita tai vinkkejä. Kuten esiinnostettu virheiden kaappaus ja piiloitus. Nostaa kysyjälle mieleen, että mikähän siinä on ideana piilottaa ne?

Äänestä

Ope kehuu putkaa? Eikös opetuksessa yleensä opeteta pysymään poissa vankiloista, putkista yms.? Mutta joo, nettikeskustelu on monesti sellaista, että joku purkaa pahaa oloaan toiseen. Ei kai niistä kannata välittää. Hyvä tapa on oppia ratkomaan ongelmia ilman, että kysyy apua. Toiseksi paras olisi kysyä chatissä tai vaikka nykyään kielimalleilta, niin ei jää sitten tyhmät jutut nettiin ikuisiksi ajoiksi.

Äänestä
  • Tai siis apua saa kysyä ja usein se nopeuttaa kehitystä, jos tiimi kommunikoi sujuvasti, ideoita jaetaan ja jalostetaan. Asioiden kysely netissä ei ole aina ammattimaista. Jossain työpaikoissa voi olla niin tiukka salassapitosopimus, että työasioita ei saa kysyä firman ulkopuolelta.

    Äänestä

Pornobottejako siellä koodataan?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ohjelmointiputka on oppiaineistossa mainittu oppaiden lähteenä. Siellä on myös keskustelupalsta, joka tietenkin vaatii kirjautumisen.
Jopa innokkaana peliohjelmoinnin opiskelijana oppaista on ollut joskus hyötyä. Pari kertaa olen aikonut kirjautua kysyäkseni jotakin.
Siellä näkyy kuitenkin olevan oletus, että kysyjä tietää mitä kysyy ja mielellään tietää myös vastauksen.
Tuntuu erikoiselta että keskustelupalstalla on esimerkiksi tällaisia vastauksia:
"Olet siis toteuttanut virheidenkäsittelyn päin helvettiä, koska et oikeasti käsittele virheitä vaan pelkästään "kaappaat" ja piilotat ne."
En ole tämän kysyjä (minulle ei ole edes tunnuksia), mutta vaikuttaa, että hyvä ja open kehuma palsta ei sovellu enää käytettäväksi aloittelijoille.
Minulla olisi ollut kysymys satunnaisluvuista, mutta onneksi sain vastauksen ulkomaisella keskustelupalstalla kohteliaasti ja heti. Täällä näkyy olevan mikä vaan kysymys linuxin ja Winkan riitelyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu