Kuljettajankirja onko siitä enään mihinkään

Kaikki olennainen on tuolla STCW sopimuksessa. Se ei tunne koko kirjaa joten noteerataanko tuota Nyt puhutaan vuokraveneen kuljettajankirjasta jonka saamiseksi ei vaadita koulutusta eikä kokemusta ammattimaisesta merenkulusta. Tunnustetaanko ja tarvitaanko Traficomin kuljettajankirjaa enään edes täällä Suomessa? Laissa on joskus ollut, että alle 100 tonnista saisi ajaa mutta riittääkö se enään edes pienen vesibussin ajamiseen niin, että olisi palkattuna siinä hommassa? Onko se vaihdettavissa johonkin modernimpaan kirjaan? Onka aika tehnyt siitä jo pelkän muistokirjan?
3438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyseinen kirja riittää vain vuokraveneen kuljettamiseen, ei siis ammattimaiseen toimintaan (mm. vesibussin tai venetaksin kuljettamiseen). Kyllä se kirja vielä Suomessa noteerataan myös uudessa lainsäädänöösä. Kansainvälisesti sillä ei tee mitään.

Äänestä

Trafin sivuilla kyllä sanotaan näin:

"Kuljettajankirja oikeuttaa toimimaan päällikkönä

-matkustaja-aluksessa, jonka bruttovetoisuus on alle 100 ja joka liikennöi kotimaanliikenteen I-alueen nimetyllä ja rajatulla alueella
-kotimaanliikenteen I-alueen lastialuksessa, jonka bruttovetoisuus on alle 100."

Eli kyllä tuon perusteella vähän laajempi kelpoisuus kuin pelkkä vuokravene. Vuokraveneen kuljettajakirja on sitten eri juttu.

Äänestä

Entä A-koneenhoitajankirja ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kaikki olennainen on tuolla STCW sopimuksessa. Se ei tunne koko kirjaa joten noteerataanko tuota Nyt puhutaan vuokraveneen kuljettajankirjasta jonka saamiseksi ei vaadita koulutusta eikä kokemusta ammattimaisesta merenkulusta. Tunnustetaanko ja tarvitaanko Traficomin kuljettajankirjaa enään edes täällä Suomessa? Laissa on joskus ollut, että alle 100 tonnista saisi ajaa mutta riittääkö se enään edes pienen vesibussin ajamiseen niin, että olisi palkattuna siinä hommassa? Onko se vaihdettavissa johonkin modernimpaan kirjaan? Onka aika tehnyt siitä jo pelkän muistokirjan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu