Joulupukki ja noitarumpu on rasistinen elokuva?

Eräs vauva.fi -sivustolla kirjoitti näin: "Elokuvassahan esiintyy saamelaiseen miehen kansallispukuun sonnustautunut shamaani eli tietäjä, joka loukkaavasti kutsutaan noidaksi ja vieläpä kuvataan irvokkaasti kurittomaksi keppostelijaksi. Lisäksi jo elokuvan nimessa lapintietäjien käyttämää Suomen alkuperäisväestön lyömäsoitinta kutsutaan elokuvassa noitarummuksi ja sille annetaan elokuvassa keskeinen asema mikä täyttää kulttuurisen riiston appropriaation merkit sillä tietääkseni sen enempää tarinan kirjottanut lastenkirjailija Mauri Kunnas kuin elokuvan ohjannut Pekka Lehtosaari eivät tietääkseni ole sen enempää saamelaisia eikä elokuvan tekemiseen tai siinä käytettyihin elementteihin ole annettu saamelaisyhteisön suostumusta. Elokuva on siis aikoinaan tehty luvatta ja sillä rahastetaan röyhkeästi alkuperäiskansan kulrtuurisella omaisuudella. Vielä törkeämpää on että tätä elokuvaa esitetään joka vuosi uskollisesti Ylen kanavalla vaikka koko Joulupukin ympärillä pyörivä turistibisnes on ollut vuosia haitaksi Lapin saamelaisväestölle."
76580
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Voi vee sinun juttuja.

Äänestä

Sama homma kun Esa Pakarinen meitä Savolaisia loukkasi puupäinä elokuvissaan vaikka itse oli pohjois-karjalan miehiä eikä Savon alkuperäisasukkaita.

Äänestä

Voi huoh! Tuskinpa kukaan Frozen 2 tekijöistäkään on saamelainen. Silti siinä elokuvassa kuvattu pohjanväki perustuu vahvasti saamelaisiin. Sitäpaitsi, missään ei mainita onko Vekara Väkkärä saamelaista sukua vai ei. Ja lisäksi hänellä oli ihan hyvä syy aiheuttaa harmia pukille, tämä kun ei ikinä vastannut 5-vuotiaan Vekaran kirjeeseen. Tämä tosin johtui postin toheloinnista, mutta siitähän ei pukki eikä Vekara tienneet mitään. Lopuksi väärinymmärrys saatiin korjattua ja Vekaran lapsuuden haave toteutui. Paransipa hän pukin sopivasti flunssasta ennen aattoa.

Äänestä

Aloittajalle.
Mikä ongelma tässä on en ymmärrä.
Oletko kristinuskoinen kun noin kirjoitat. Jos olet ja vielä saamelainen olet hylännyt saamelaisuuden kristinuskon myötä.

Tuo noidaksi nimeäminen ja noitarumpu nimen käyttäminen on ongelma juurikin kristinuskoisen ajatus maailmassa. Ei esimerkiksi minun ajatusmaailmassa.

Itse olen noitien sukua ja olen erittäin ylpeä siitä, nimen omaan noita nimityksestä. Äidin mummo oli niin sanotusti noita ja äidin äidilläkin oli samoja piirteitä.
Vaikka kristinuskon sen aikaisen kovan painostuksen takia heistä puhuttiin parantajina.

Kehottaisin sinua kulkemaan vain kiltisti kirkossa ja jättämään muut ihmiset rauhaan. Sinä loukkaat minua tuollaisilla kirjoituksilla noidista.

Äänestä

Olen nähny sen elokuvan. Täyttä roskaa, jolla on vain kenties jännä nimi. Mutta eipä se myynti paljoa keinoja kaihda.

Äänestä

Sairasta löytää rasismia joka paikasta. Mene ulos kävelemään ja nauti luonnosta ehkä olosi paranee. 30-luvulla viimeksi poltettiin kirjoja kun niiden sisältö ei ollu sopivaa polttajien ideologian kanssa.

Äänestä

Ihan tyhmä juttu täää taaaas

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eräs vauva.fi -sivustolla kirjoitti näin: "Elokuvassahan esiintyy saamelaiseen miehen kansallispukuun sonnustautunut shamaani eli tietäjä, joka loukkaavasti kutsutaan noidaksi ja vieläpä kuvataan irvokkaasti kurittomaksi keppostelijaksi. Lisäksi jo elokuvan nimessa lapintietäjien käyttämää Suomen alkuperäisväestön lyömäsoitinta kutsutaan elokuvassa noitarummuksi ja sille annetaan elokuvassa keskeinen asema mikä täyttää kulttuurisen riiston appropriaation merkit sillä tietääkseni sen enempää tarinan kirjottanut lastenkirjailija Mauri Kunnas kuin elokuvan ohjannut Pekka Lehtosaari eivät tietääkseni ole sen enempää saamelaisia eikä elokuvan tekemiseen tai siinä käytettyihin elementteihin ole annettu saamelaisyhteisön suostumusta. Elokuva on siis aikoinaan tehty luvatta ja sillä rahastetaan röyhkeästi alkuperäiskansan kulrtuurisella omaisuudella. Vielä törkeämpää on että tätä elokuvaa esitetään joka vuosi uskollisesti Ylen kanavalla vaikka koko Joulupukin ympärillä pyörivä turistibisnes on ollut vuosia haitaksi Lapin saamelaisväestölle."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu