The Walking Dead:n 4. season on paras elokuva mielestäni.

The Walking Deadin 4. season on maailman kaikkien aikojen paras elokuva mielestäni; Voittaa jopa Terminaattori- ja Alien-elokuvat.

Tietenkin pitää ensin katsoa seasonit 1-3 huolella, ennen kuin katsoon seasonin 4. Myös seasonit 1-3 ovat erittäin hyviä elokuvia ja vetävät vertoja mm Terminaattori- ja Alien-elokuviin, joita olen pitänyt suunnilleen parhaimpina elokuvina, ennen kuin katsoin The Walking Deadin neljä ensimmäistä seasonia.

Aion katsoa loputkin seasonit. Viidennestä seasonista olen katsonut alusta joitakin episodeja ja mielestäni viides seasoni on alussa jopa liian raaka. Samanlaista romanttista tunne-elämystä en ole vielä toistaiseksi viidennestä seasonista saanut (kuin varsinkin neljännestä seasonista), mutta en ole vielä katsonut edes puolia episodeista joten arvosteleminen on kokonaisuuden kannalta liian aikaista viidennen seasonin osalta.

Mielestäni neljännen seasonin viimeinen kukkienkatselukohta on paras ja romanttisin tunne-elämys koko elokuvahistorian ajalta.
1179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen katsonut seasonit 1–8. Lainasin ne kirjastosta.

Seasonit 1 ja 2 olen katsonut äsken jo toiseen kertaan ja niin aion katsoa muutkin seasonit myös toiseen kertaan. Varmaan joskus ensi vuonna voi lainata myös seasonin 9 kirjastosta. Toivottavasti tuohon sarjaan tehdään loputtomasti seasoneja.

Tähän mennessä olen tullut siihen tulokseen, että The Walking Dead -sarja on maailman paras elokuva, joka on tähän mennessä tehty.

Aion pian katsoa myös Fear the Walking Dead -sarjan. Se ei varmaan mitenkään liity The Walking Dead -sarjaan, vai kuinka?

Aluksi The Walking Dead -sarjassa seikkaillaan kokoajan tarinan mukaan Georgiassa (mm Atlantassa ja Fairburn Roadin lähellä ja Woodburyssa, mutta missä lienee kuvaukset tehty), mutta viidennessä seasonissa seikkailut siirtyvät Virginiaan ja lähelle Washington DC:tä ja merenrannallekin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

The Walking Deadin 4. season on maailman kaikkien aikojen paras elokuva mielestäni; Voittaa jopa Terminaattori- ja Alien-elokuvat.

Tietenkin pitää ensin katsoa seasonit 1-3 huolella, ennen kuin katsoon seasonin 4. Myös seasonit 1-3 ovat erittäin hyviä elokuvia ja vetävät vertoja mm Terminaattori- ja Alien-elokuviin, joita olen pitänyt suunnilleen parhaimpina elokuvina, ennen kuin katsoin The Walking Deadin neljä ensimmäistä seasonia.

Aion katsoa loputkin seasonit. Viidennestä seasonista olen katsonut alusta joitakin episodeja ja mielestäni viides seasoni on alussa jopa liian raaka. Samanlaista romanttista tunne-elämystä en ole vielä toistaiseksi viidennestä seasonista saanut (kuin varsinkin neljännestä seasonista), mutta en ole vielä katsonut edes puolia episodeista joten arvosteleminen on kokonaisuuden kannalta liian aikaista viidennen seasonin osalta.

Mielestäni neljännen seasonin viimeinen kukkienkatselukohta on paras ja romanttisin tunne-elämys koko elokuvahistorian ajalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu