Vihapuheella ei ole sijaa maahanmuutosta puhuttaessa

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006207902.html
HS pohtii ansiokkaassa analyysissään sitä, että myös äärioikeistolainen väkivalta ansaitsisi aiheesta tulla kutsutuksi terrorismiksi.

Ja tottahan onkin, että äärinationalistin tai Isiksen kannattajan tekemän väkivaltaisen teon välillä ei ole eroa. Teon motiivi on poliittinen, sen tarkoituksena on herättää pelkoa ja tyrmistystä sekä horjuttaa yhteiskuntajärjestystä.

HS keskittyi analyysissään paljolti Yhdysvaltain äärioikeistoon ja terrorismin. Totta onkin, että oikeistoterrorismi on Yhdysvalloissa tuhovoimaisempaa kuin konsanaan jihadismi. Mutta oikeistoterrorismia on myös Euroopassa. Meitä lähempänä ovat esimerkiksi äärinationalistien Saksassa suorittamat murhat tai Breivikin suorittamat terroriteot Norjassa.

Vihapuhe synnyttää vihaa ja viha taas aiheuttaa vihan tekoja. En näe suurta eroa siinä, saarnaako Isisin nettitorvi vihaa länsimaita kohtaa vai julistaako etnonationalisti netissä vihaansa maahanmuuttajia kohtaan. Kummankin vihapuheen lopputulos voi olla sama: Nyrjähtänyt yksilö ottaa vihapuheen todesta, kipaisee puukko kädessä kadulle tai heittää polttopullon vastaanottokeskuksen seinään. On sitten vain Herran hallussa, tuleeko kuolonuhreja ja kuinka paljon.

Halla-aho kannattajineen hakee avointa valtakirjaa vihapuheelle. Halla-aho: "Sananvapauden rajoittaminen ”vihapuhetta” jahtaamalla on erittäin huolestuttavaa."
http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161613/SM_23_19_Sanat ovat tekoja Vihapuhe ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostaminen_final.pdf
Sisäministeriön ohjelma "Sanat ovat tekoja" on hyvä. Se pantanee täytäntöön tällä hallituskaudella, vaikka persut olisivatkin asiasta toista mieltä.

Oppositiosta ei maan asioita hoideta. ;)
159129
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 159

Vanhimmat

Oot melko tekopyhä lätinöinesi. Vihapuhut itse päivittäin ja narsistiset avauksesi kertovat karua tarinaansa. Naurettavaa
persuvihaa upotettuna hurskasteluun.
Ihme julistajaheppu.

2Äänestä
  • Näin on tekopyhä-P sanoisin. Persut ainoa järkipuolue!

    1Äänestä

  • pitää varmaa poistaa windows vakoilemasta
    W10 on valtakunan surkein OS.
    Microsoft sanoo suoraan: Käyttäjien puheita tallennetaan ja kuunnellaan

    Microsoft teki tietosuojalausekkeeseensa muutoksen, mutta ei sanonut keskeyttävänsä käyttäjien kuuntelua.
    Yhdysvaltalainen teknologiayhtiö Microsoft on muuttanut tietosuojalausekettaan. Yhtiö kertoi uutistoimisto Reutersille, että syynä on viime viikkoina pintaan noussut eri teknologiayhtiöiden tapa antaa käyttäjiltä tallennettuja ääninäytteitä muiden ihmisten kuunneltaviksi.
    Lue lisää: Microsoft tallentaa Skype-puheluita – avustajat voivat kuunnella keskusteluja
    Kyse on pienestä osasta äänikomentoja, joita käyttäjät ovat antaneet puhetta tulkitseville digitaalisille avustajille. Microsoftin tapauksessa sen nimi on Cortana, mutta samaa kuuntelua harjoittavat myös ainakin Apple, Google, Amazon ja Facebook. Yhtiöitä on arvosteltu muun muassa siitä, että komentojen päätymisestä vieraiden korviin ei ole kerrottu selvästi käyttäjille.

    – Tajusimme viime aikoina esitettyjen kysymysten perusteella, että meidän pitäisi paremmin täsmentää että joskus ihmiset tarkistavat tätä sisältöä, Microsoft totesi Reutersille.

    Tietosuojalausekkeen muutokset näkyvät myös sen suomenkielisessä versiossa. Siinä sanotaan nyt, että "käsittelemme henkilökohtaisia tietoja [...] sekä automaattisilla että manuaalisilla (ihmisvoimaan perustuvilla) menetelmillä".

    Lisäksi Microsoft sanoo, että "tarkistamme manuaalisesti esimerkiksi lyhyitä ääninäytteitä, joiden alkuperän tunnistettavuuden olemme pyrkineet poistamaan. Niiden avulla parannamme puhepalveluitamme, kuten tunnistusta ja käännöstä".

    Microsoft käyttää paitsi Cortanasta, myös Skypestä kerättyjä ääninäytteitä palvelujensa parantamiseen. Näytteitä kuuntelevat ihmiset ovat sekä Microsoftin että ulkopuolisten yritysten palkkalistoilla.

    Yhtiö ei kuitenkaan sanonut keskeyttävänsä näytteiden kuuntelua. Näin ovat luvanneet tehdä esimerkiksi Apple ja Google.

    Äänestä

Trolli parkuu tärkeänä kakkahätäänsä taas.

Äänestä

Arvon Gupta.

Ei ole etiikaltaan ylevää tuomita heitä, jotka puolustavat haitallisen maahantuneutumisen altavastaajia kuten lapsiamme. Tällöin itse olet osa ongelmaa etkä suinkaan ihmisyyden asialla.

Kun hallitukset eivät puolusta enää omia kansalaisiaan vaan alistuvat mm.islamin käytänteiden edessä. niin silloin joku aina tarttuu aseeseen ja alkaa tappaminen, mitä sitten suvakit "kauhistelevat".

Tekopyhyytesi on iljettävää ...

Äänestä
  • Aloittaja

    Äärinationalismi ja Isis ovat sielunveljiä. Miksipä kieltää totuutta.

    PS. Lukekaa tuo HS artikkeli ensin. Fakta puhukoot puolestaan. ;)

    Äänestä

  • Turhaan kauppaat agendaasi unohtaen äärivasemmiston sikailut, joita riittääkin, varmaan tänäänkin tapahtuvaksi. (vauhkoontuneet rummunhakkaajat naamioineen)
    Hesarin lakeijana kirjoitat mitä isäntäsi käskee.

    1Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Äärinationalismi ja Isis ovat sielunveljiä. Miksipä kieltää totuutta.

    PS. Lukekaa tuo HS artikkeli ensin. Fakta puhukoot puolestaan. ;)

    Huonostihan Suomelle käy jos täällä ei ymmärretä vastustaa maahanmuuttoa. Suomi muuttuu islamilaiseksi, ja suomalaiset poistuvat vähemmistönä reservaatteihinsa jos säilyvät hengissä. Suvakismi käy todella kalliiksi. Aika moni täällä on aivopesty monikulttuurisuuspaskalla.

    Muistele sitä toisenlaista propagandaa, jota tuli ehkä 70- ja 80-luvuilla YLE:llä radiosta. Olikohan se ohjelman nimi "Näin naapurissa".

    2Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Äärinationalismi ja Isis ovat sielunveljiä. Miksipä kieltää totuutta.

    PS. Lukekaa tuo HS artikkeli ensin. Fakta puhukoot puolestaan. ;)

    Jos mietit (siis vaikea tehtävä sinulle) ketkä käyttäytyivät sikamaisesti eilen Turussa järjestetyissä mielenilmauksissa kahden vuoden takaisen terroristimurhien vuoksi, niin kerro: miksi sinut tuntien asetut varmasti vastustamaan rauhallisesti ja arvokkaasti uhreja kunnioittavaa isänmaallista kulkuetta?

    Ja sympatiasi saa harhainen anarkistien ja punaviher-suvakkien möykkäväki, joka näkee natseja sänkyjensäkin alla!

    Äänestä

Tässä on se ongelma että käsitteen "äärioikestolanen vihapuhe" alle niputetaan kaikki haittamaahanmuuton arvostelu ja väkivaltaisten iskujen suunnittelu. Jos sananvapauden rajoittamisessa annetaan periksi, kohta "suomalaiskansallisten" lapikkaiden jalassa pito on "vihateko" jolla muka viestitään että kannattaa kansanmurhaa. Isänmaallisuudesta ja rakkaudesta omaa rodullista viiteryhmää kohtaan yritetään tehdä rikos! Valkoiset puolustavat täällä Euroopassa omaa reviiriään ja muslimiterroristit yrittävät vallata tämän maanosan ja alistaa meidät.
Ei siis voi samoilla mittareilla verrata näitä kahta ryhmää.

Toinen asia on että meillä kantasuomalaisilla on moraalinen oikeus vastustaa maamme muuttumista monikulttuuriseksi helvetiksi, koska olimme täällä tuhansia vuosia ennen Afrikan mustia tai lähi-idän sotilaskarkureita. Tietenkään ei pidä ryhtyä terroritekoihin mutta kaikki poliittiset keinot tulee käyttää että Suomi voi irtautua pakolassopimuksista.

Yhdysvallat perustettiin aatteen ympärille, ei kansan. Tämän valtion idea oli vapaus. Vaikka USA:aa syytetään ( ja aiheesta) monesta pahasta, on se sanavapaudessa valovuosia mm. Eurooppaa edellä. Siellä "vihapuheella" on perustuslain suoja.
https://www.kansalainen.fi/yhdysvaltain-korkein-oikeus-vihapuhe-kuuluu-sananvapauteen/

1Äänestä

Tiedoksi sinullekin:

Oman maan, kansan, kulttuurin, uskon ja kielen arvostaminen ja puolustaminen on RAKKAUTTA niitä kohtaan!

Ei suinkaan vihaa muita vastaavia kohtaan, kuten kiihkomamuttajat meille yrittävät väittää ja valehdella.

1Äänestä
  • Olet melkein oikeassa, mutta sitten vetäiset itsesi oman maasi puolustamisesta suoraan muiden vihaamiseen.

    Minä rakastan maatani niin paljon, että toivotan vieraat tervetulleiksi.

    Sinun asenteesi henkii pelkoa ja vihaa. Se on surullinen.

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Olet melkein oikeassa, mutta sitten vetäiset itsesi oman maasi puolustamisesta suoraan muiden vihaamiseen.

    Minä rakastan maatani niin paljon, että toivotan vieraat tervetulleiksi.

    Sinun asenteesi henkii pelkoa ja vihaa. Se on surullinen.

    Minä, toisin kuin sinä, en toivota uskonnollisia terroristeja tervetulleeksi. En käsitä mistä on tullut koko ajatus terroristien hoitolana. Jonkinlainen järki pitäisi saada tähän touhuun, mutta näyttää vaan pahenevan riippumatta siitä mitä rikoksia tapahtuu.

    Vieraat lähtee ajallaan, talo elää tavallaan. Sanoo vanha suomalainen sananlasku.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä, toisin kuin sinä, en toivota uskonnollisia terroristeja tervetulleeksi. En käsitä mistä on tullut koko ajatus terroristien hoitolana. Jonkinlainen järki pitäisi saada tähän touhuun, mutta näyttää vaan pahenevan riippumatta siitä mitä rikoksia tapahtuu.

    Ei niitä kukaan erityisesti toivota. Jos tulijoiden joukossa on promillen murto-osan verran ongelmatapauksia, niin tehtävä on tunnistaa heidät ajoissa ja toimia asiaankuuluvasti.

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Ei niitä kukaan erityisesti toivota. Jos tulijoiden joukossa on promillen murto-osan verran ongelmatapauksia, niin tehtävä on tunnistaa heidät ajoissa ja toimia asiaankuuluvasti.

    Yksikin terroristi on liikaa. Yksikin terroriteko on liikaa. Supon mukaan vaarallisia henkilöitä on satoja. Vielä joku aika sitten kavahdettiin jos maahan tulisi yksikin näin vaarallinen ihminen. Nyt sitä pidetään täysin luonnollisena ja normaalina asiana. Sinäkin annat näin ymmärtää. Näin se punaisten ihminen tekemä mielipiteen muokkaus etenee.

    Se on valitettavasti niin, että ihmisten joukossa on myös mätämunia. Toki niitä on ennestään täällä paljon enemmän, kuin mitä pakolaisten joukossa tulee...

    Mutta olet oikeassa. Yksikin terroriteko on liikaa. Siksipä suvaitsevaisuuden lisääntyminen on toivottavaa. Tutkitusti suvaitsevaisuus on paras lääke terrorismia vastaan. Vastakkainasettelu ja syrjintä kärjistävät tilannetta.

    Äänestä

"Vihapuheella ei ole sijaa maahanmuutosta puhuttaessa "
-Guppa-

Kuka määrittelee mikä on "vihapuhetta"? KKO:n demlat, vai....?

1Äänestä

Mikä se tämä kuppaherra on.
Onko se joku maahantulija joka ei ole sopeutunut?

1Äänestä
  • Fundamentalisti joka puolustaa suomen Islamoimista...

    1Äänestä

Aloittaja

-"suomalaiskansallisten" lapikkaiden jalassa pito on "vihateko"..
Älä nyt viitsi höpöttää ihan pöljiä.

Maahanmuutosta ja sen ilmiöistä voi vallan mainiosti puhua ilman vihaa, ilman sitä tavallista jargonia, että arabit ovat sellaisia ja somalit tällaisia. Ymmärrät varmaan itsekin, että normaalijärkisen ihmisen ei pitäisi päästää suustaan kehotuksia, että sille tai tälle kansanryhmälle pitäisi tehdä niin tai näin. Ketään ei tarvitse lähettää helevattiin tai saippuatehtaalle, kun puhutaan ihmisistä.

Kuten muistamme, Halla-ahon islaminuskoa ja somaleita koskevat väitteet olivat sisällöltään ja ilmaisutavaltaan herjaavia ja häpäiseviä. Niistä myös kopsahti tuomio. Ihminen osaa myös puhua ja kirjoittaa islamista tai somaleista kansanryhmänä ilman herjaamis- tai häpäisytarkoitusta. Persut eivät vaan suostu mitenkään ymmärtämään asiaa.

Husu nimitteli persuja rasisteiksi. Husu esitti väitteensä herjaamistarkoituksessa ja persut ihan asiasta pahoittivat mielensä. Tällöin kyllä persut ymmärsivät ihan oikein, että ihmisiä ei saa tahallisesti häpäistä tai loukata. Se on moraalisesti väärin, vaikkakaan persut eivät mikään kansanryhmä tai etninen vähemmistö olekaan.

Mikä härkäpäinen yksisilmäisyys estää persuja näkemästä sen, että heilläkään ei ole oikeutta herjata muita? Tämä minulle nyt kertokaa.

Äänestä
  • Maahanmuutosta voi keskustella vetämättä pakkomielteenomaisesti persuja mukaan jokaiseen lätinäänsä.
    Ei pappa tahdo ymmärtää?
    Kun tuntuu se pääasia olevan tänäänkin persujen haukkuminen räkyttäjällä.

    Äänestä

  • "-"suomalaiskansallisten" lapikkaiden jalassa pito on "vihateko"..
    Älä nyt viitsi höpöttää ihan pöljiä. "

    Vielä ei olla näin pitkällä kuin ehkä punikkianarkistien parissa, niiden jotka häiriköivät rumpujen säestyksellä tänään Turussa.
    Kuitenkin kaikilla asioilla on taipumus eskaloitua jos niille ei aseteta vastavoimaa. Nykyään on jo suvakkien parissa pohjavirtaus jossa kaikkea suomalaista perinnettä karsastetaan ja pidetään uhkaavana-fasistisena. Jopa juhannuskokkojen polttamista!

    Äänestä

Herran hallussa vaan tullee kunnioittaneeksi Jumalankin omaisuutta.

Äänestä

Kuppa on vaarallinen tauti,jonka pitää tuhota,ennenkuin se tuhoo kansamme.
On korkein aika puuttua asioiden kulkuun maassamme,ja palauttaa kupan
sinne mistä se on lähhtöisin pois kansamme pareista bakteireeneen.

Äänestä
  • Totta. Karvahatulle kuitenkin persut ovat se henkilökohtainen painajainen.
    Kertoo sielunelämästään paljonkin tuo pakkomielteinen päivittäinen parkumisensa.

    1Äänestä

Aloittaja

"...persut ovat se henkilökohtainen painajainen..."
Niin ovat.

Persujen typeryyttä on vaikea sietää. Aiemmin tollot pysyivät syrjäkylillä ihan omissa oloissaan, nyt ne hyppivät netissä näytillä. Voi Jussuf sentään. ;)

Äänestä
  • Voi sentään. Jos persut häviäisivät netistä, niin mistä löytäisit yhtä otollisen kohteen ikuiselle haukkumisellesi?

    On se vaan niin trendikästä nykyään, se persujen haukkuminen. Eikö heistä todellakaan löydy MITÄÄN hyvää?

    Äänestä

  • Suomessa ainakin 9 pidätettyä jihadistia... :(

    Äänestä

Kansallismielisyys on ihailtava piirre, harmi että suuri joukko on jo haudassa, kiitos sotaveteraaneille. Isänmaan puolustaminen on tärkeää, jollei hyvällä sitten pahalla. Tänne ei kannata tulla loisimaan suomalaisten piikiin, siinä voi käydä huonosti ja käykin kun mitta tulee täyteen. Tervetuloa hyvin koulutettu ja itsensä työllä elättävä ja sopeutuva lakeja noudattava ihminen, mies tai nainen. Totuus on kuitenkin että hallitus haalii kerjäläisiä kolmansista maista, kehitysmaista tulee porukaa jotka ei tule koskaan pärjäämään tässä maassa, se jos joku on haitallista maahanmuuttoa. Tätä perustellaan työvoimanvajeella, edelleen te keskuksissa lähes puli miljoonaa suomalaista etsii työtä. Olipa tuossa yksi tutkimus jossa todettiin 2015 pakolaisaallon tuoneen eurooppaan tuhansia radikalisoituneita ja loppu onkin karu tilastoa tähän asti ja jatkumoa tulee kun haitallisen maahanmuuton annetaan jatkua.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Isänmaan puolustaminen on tärkeää, jollei hyvällä sitten pahalla."
    Käy kertomassa tämä Jussille.

    Olen kanssasi ihan samaa mieltä. ;)

    Äänestä

Tuhoisampaa kuin jihadismi?
Jätkä on totaalisesti unohtanut numeron 911?
Aivopesty trolli todellakin.

Äänestä
  • Aloittaja

    "Jätkä on totaalisesti unohtanut numeron 911?"

    Enhän toki. Eau de cologne 911 on ollut myynnissä vaikka kuinka kauan. Sen kaksoisveli oli 4711 eau de cologne. Molemmat ovat myynnissä vielä tänäänkin.

    Rappioalkoholistit käyttivät kasvovedestä nimeä "kolina". Siinä oli viinaa vallan rutkasti, kolinasta sai hyvät humalat ja juoja tuoksui ruusuilta vielä seuraavana aamunakin. Monikäyttöinen tuote.

    Mikä sai sinut muistelemaan asiaa?

    Melko ääliömäinen tuo vastauksesi puujalkavitseineen.
    Taidat olla tynnyrissä kasvanut. Takamus tapinreikää päin tietysti.
    Vai että kolinaakin olet maistellut.
    Hohhoijaa taas.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Jätkä on totaalisesti unohtanut numeron 911?"

    Enhän toki. Eau de cologne 911 on ollut myynnissä vaikka kuinka kauan. Sen kaksoisveli oli 4711 eau de cologne. Molemmat ovat myynnissä vielä tänäänkin.

    Rappioalkoholistit käyttivät kasvovedestä nimeä "kolina". Siinä oli viinaa vallan rutkasti, kolinasta sai hyvät humalat ja juoja tuoksui ruusuilta vielä seuraavana aamunakin. Monikäyttöinen tuote.

    Mikä sai sinut muistelemaan asiaa?

    Jätkä heittää tragedian vitsiksi ja taas naureskelee yksikseen?

    Äänestä

Vihapuhe on ainakin pahansuopaa ja yleistävää.
Väkivaltaisessa jihadismissa ja pahansuovassa nationalismissa ei ole mitään puolustettavaa. En ole käynyt jihadistisivuilla, mutta oletan (!), että siellä yleistetään, että kaikki länsimaalaiset ja kristityt vihaavat islamia ja hautovat ja toivovat muslimien häviämistä maan päältä. Joka näin uskoo luulee tekevänsä palvelun muslimeille, islamille ja Allahille/Jumalalle, kun iskee turmeltunutta ja pahansuopaa vihollista vastaan. Viattomia ei ole.
Me voimme sortua samaan. En ole käynyt suomalaisilla vihapuhesivustoilla mutta olen tälläkin keskustelupalstalla nähnyt hurjia yleistyksiä siitä, että kaikki muslimit vihaavat meitä ja ovat siis syvimmältään jihadisteja. Rehellistä muslimia ei ole.
--
Anders Breivik surmasi Norjan demareiden leirisaarella norjalaisia nuoria. Hän oli uskonut ja imenyt itseensä vihapuheen ja hänen sivuillaan oli lainauksia myös Halla-ahon sivuilta. Halla- aho ei oli Breivikin teoista vastuussa, mutta vihapuheen ja vihamyyttien ja yleistysten toisto sivustoissa ruokkii ja ylläpitää viholliskuvaa ..
Niin kauan joku ruokkii näitä vihakuvia, joku toinen tarttuu toimeen. Joku voi olla äärivasemmisto, - oikeisto, - äärinationalisti-, jihadisti jne. --
--
Ps. Katsoin eilen suomalaisen elokuvan "vodkaa komisario Palmu". Huumorisävytteinen ajankuva, joka toi mieleen, että trollit eivät ole uusi ilmiö. Meitä muokataan jatkuvasti. Pidä varasi, että et usko propagandaa!

Äänestä

"Vihapuhe synnyttää vihaa ja viha taas aiheuttaa vihan tekoja"

On totaalinen vihateko lapata maa täyteen elättejä vieraista maista. Tästä ei saisi edes puhua. Sairas on maailma.

Äänestä
  • Halla-Jussin hallitukselle laatima maahanmuutto-ohjelma vuonna 2015 oli liian löperö.

    Onneksi uusi hallitus on ottanut järkevämmän linjan maahanmuutossa.

    Suomi tarvitsee uusia kansalaisia eikä vihapuheet heitä kohtaan ole muuta kuin myyräntyötä Suomea vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halla-Jussin hallitukselle laatima maahanmuutto-ohjelma vuonna 2015 oli liian löperö.

    Onneksi uusi hallitus on ottanut järkevämmän linjan maahanmuutossa.

    Suomi tarvitsee uusia kansalaisia eikä vihapuheet heitä kohtaan ole muuta kuin myyräntyötä Suomea vastaan.

    Että täh? Tämäkö hallitus ottaisi tiukemman linjan? No kerrohan esimerkkejä tiukemmista toimista.

    Äänestä

Suomi ei tarvitse yhtään kehitysmaamuslimi taustaista haittamaahan muuttajaa..... työperäiset ovat eri asia....

Äänestä
  • Lumi on valkoista.
    Onhan se yhtä selvää kuin sekin ettei ketään tarvitse haittamaahanmuuttajaa.

    Siinä olen kanssasi eri mieltä, että työperäistä haittamaahanmuuttajaa tarvittaisiin.

    Äänestä

Öyhöadressissa 2 aloittajan omaa allekirjoitusta. ;)

Äänestä

Kumpikohan on enemmän listinyt ihmisiä ääri oikeisto vai ääriväsemmisto.Pelkästään isä-aurinkonen poisteli ihmisiä kymmeniä miljoonia ja sitten nämä muut pol poti yms.yms.Aatua en nyt tässä mitenkään yritä puolustella mutta kun suomessakin puhutaan ainoastaan äärioikeistosta ja unohdetaan noiden anttifanttien pahoinpitelyt kokonaan.Ettei vaan nykyinen sisäministerimmekin kuuluisi tähän liimanhaistajien porukkaan liin lisäksi.

Äänestä
Aloittaja

"Melko ääliömäinen tuo vastauksesi puujalkavitseineen."
Amerikka käyttää termiä "ninth eleven" ja usein se kirjoituksissa on muodossa 9/11.
Tollero luulee, että termi kääntyisi suomeksi muotoon 911. Ei näin.

Terroritekoon voi viitata vaikka näin: 9. syyskuuta tai 9/11. Päivämäärän käyttö ei sekään ole oikein vakiintunut suomalaiseen tekstiin, niin amerikkalainen tapa kuin se onkin. Meillä selkein viittaus voisi olla vaikka tämä:
- WTC- terrori-isku

Eihän se niin ole, että tollero keksii omatekemiään termejä ja länkyttää sitten pää punaisena.
Nauretaan taas.;)

PAS. Ota kuule huikka kolinaa. ;)

Äänestä
  • Käänny sinä Islamiin, niin et ole enää niin tekopyhä.

    Äänestä

  • Googleta 911 ja lopeta idioottimainen lässytyksesi. Ei ole muiden vika jos et tajunnut vihjettä. Voe vattu mikä perseilijäsaivartelija määräilemässä miten pitää kirjoittaa tuosta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Googleta 911 ja lopeta idioottimainen lässytyksesi. Ei ole muiden vika jos et tajunnut vihjettä. Voe vattu mikä perseilijäsaivartelija määräilemässä miten pitää kirjoittaa tuosta.

    Karvareuhka on nauttinut herpeksissään liikaa 911 kolinaansa. Kuukkelilla aukesi 911 kirjoitettaessa heti teksti : Syyskuun 11. päivän terroriteot - Wikipedia
    Ihmeellinen nillittäjä termeistä oma päänsä punaisena.
    Mitä väliä tuolla nyt on kun heti tieto löytyi. Ukkorahjus on vain niin fossiili ettei ymmärtänyt.

    Äänestä

  • Kirjoita partahattu nine eleven, aukeaa ihan samat tiedot. Vai 9. syyskuuta tarjoat?? Heh heh....Äläpä öyhötä virheellisen tietosi kera.
    Nämä asiat pitää tietää. Sinä et tiedä. ;)
    911 ei ole omatekemä termi. Hakukoneet kun tunnistavat sen.
    Menehän jo tutimaan.

    Äänestä

  • Tuolla trollilla niitä itse keksittyjä termejä on muutama kymmen ainakin itsellään ollut käytössä. Mutta se onkin ihan eri juttu...onhan hän satojen ammattien taitaja ja ahkera kölninveden siemailija.
    Mistään mitään ei tiedä, pffft!

    Äänestä

  • Kun lopultakin "älysit" mitä 911 tarkoitettiin. Niin kerrohan oliko senkin syy vihapuhe? Vai syyllistyivätkö tekijät tekoon jonkin muun asian vuoksi?
    Kerro vielä onko sinun kirjoituksesi; järkeviä kannanottoja, mielipiteitä, ei vihaa ja negatiivisuutta aiheuttavaa vihapuhetta?
    Ovatko suomalaisiin lapsiin ja naisiin kohdistuneet teot vihapuheista johtuvia?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Googleta 911 ja lopeta idioottimainen lässytyksesi. Ei ole muiden vika jos et tajunnut vihjettä. Voe vattu mikä perseilijäsaivartelija määräilemässä miten pitää kirjoittaa tuosta.

    Selkeä kirjoittaminen kertoo selkeästä ajattelusta. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Selkeä kirjoittaminen kertoo selkeästä ajattelusta. ;)

    No sellaisesta ei sinun tarvitse välittää.
    Sellaista ei itseltäsi löydy.

    Äänestä

Jassoo. Ja milläköhän tavalla ihmisten puhetta aletaan seurata? Ja millaisia rangaistuksia aletaan määrätä ja minkä lain perusteella?

Tämä yhteiskunta on sairaampi kuin olin kuvitellutkaan.

Äänestä

"ansaitsisi"!!!
Katsotaanko teko kunnianosoituksena, kun se uutisoidaan terroriteoksi?!
Terroristiteoiksi on pääasiassa luettu teot, jotka tekijä on huutanut tai kertonut tehneensä uskontonsa nimissä tai terroristijärjestöksi luokiteltu on tunnustanut nimiinsä. Kohdistunut länsimaita/länsimaalaisia kohtaan.
Äärioikeiston tai äärivasemmiston (minkä jätit kertomatta) väkivalta on yhtä tuomittavaa. Tekijät niin, terroristiksi luokiteltukin, ansaitsee aina aivan itse tekijänä tuomion, mikä on rinnastettava teon tahallisuuteen, uhrimäärään ja tapaan.
Jos aletaan laajentaa "terroristiseksiteoksi" luokittelemista. Tulee miettiä onko mm. jatkuvasti lisääntyvät yksittäisen/useamman ihmisen useampiin lapsiin kohdistuvat törkeät seksuaaliset teot terroristitekoja?
Onko tietyllä tavalla tehdyt henkirikokset tai niin sanotut yksittäiset kunnia rikokset. Ne aiheuttavat pelkoa, tyrmistystä, turvattomuutta ja yhteiskunnassa epäjärjestystä eli epäluuloa oikeuden toteutumiseen, epäuskoa tasa-arvon toteutumiseen, epäluuloa rikollisten salailuun.

Joillakin, niinkuin aloittajalla, on kova halu leimata Halla-aho, persut kannattajineen, äänestäjineen alati äärioikeistolaisiksi ja äärikansallismielisiksi. Nyt menit harppauksen vielä törkeämpään suuntaan. Antaen loppukaneetillasi ymmärtää, että heidät tulisi luokitella jopa terroristeiksi. Suomessa ei ole edes terroristijärjestön, kansainvälisestikään tunnustettuun, jäsenyys tai kannattaminen rikos. Niinkuin puolustit isis-vaimoja.
Tekijä, siis itse rikokseen syyllistynyt tekijä, kantaa aina itse vastuun teostaan. Maassa maan lain mukaan. Ei toisessa valtiossa. Ei toisen valtion lakien mukaan.

Mikä sitten katsotaan Suomessa vihapuheeksi? Onko se maahanmuuton ongelmien kartoitus? Negatiiviset vaikutukset? Jos niiden aikaan saaman, ihmetyksen, pelon esille tuominen saa jonkun ihmisen tuntemaan olonsa loukatuksi. Onko Suomessa kaikilla enää samanlaisia oikeuksia, tasa-arvoa, mm. persuilla, oikeutta myös saada tuntea omien tunteidensa tulleen loukatuksi?

Äänestä

Kuppa on hyvä selkeä esimerkki Islamilla aivopestystä viherkommarista. Ruvetaan katsomaan kun Seida Sohrabi ja Ewa Tawasoli taas ”valehtelevat” kunniaväkivallasta ylen aamu tv:ssä..... onkohan niitä älytty silpoa siveiksi....

Äänestä
Aloittaja

Kun saha puoltaa, pölkystä tulee vino. Kun kynä puoltaa, yksisilmäisen kirjoittajan tekstistä tulee rujo. Näin se taas on. Älkääpä tyhjää öyhöttäkö. Oikaistaan taas näitä pahiten vinoja pölkyn päitä.

"Kumpikohan on enemmän listinyt ihmisiä ääri oikeisto vai ääriväsemmisto."
Kaikki kansalaisiin kohdistuva terrori on yhtä tuomittavaa. Ei se, että Josifilla on paalupaikka, tee Adolfin tekoja yhtään sen hyväksyttävämmiksi.

"Kuukkelilla aukesi 911 kirjoitettaessa..."
Niin siellä aukesivat etusivulla myös nämä viitteet:
- Posche 911
-911 on myös amerikkalainen hätänumero, auto ja 1990-luvun brittiläinen poikabändi. (Wiki)... -  
-Linja 911 - Reittiopas
Tästäpä valitsemaan. Voi teitä Kuukkeli-uskovaiset, jotka ette osaa itse ajatella. ;)

"Kerro vielä onko sinun kirjoituksesi..."
Kerronhan minä. Minun kirjoitukseni ovat analyyttisiä katsauksia maailman tilaan ja Perussuomalaisen puolueen viimeisimpiin töppäyksiin. ;)

"Ja milläköhän tavalla ihmisten puhetta aletaan seurata?"
Hyvä olisi, jos seurannan kohteena olisi ainakin rikoslaissa mainitut tekotavat, kuten kunnianloukkaus, kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkominen.

"Terroristiteoiksi on pääasiassa luettu teot, jotka tekijä on huutanut tai kertonut tehneensä uskontonsa nimissä...".
Älä nyt höpötä tyhjää. Lue rikoslaista terroriteon määritelmä.

Oli oikein mukava vastata kysymyksiinne. Se on helppoa, kun osaan. ;)

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä olet tästä mieltä. Eikö tämä olekkin vain heidän omia hommia, ei saa mennä vihapuheineen väliin.

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006208183.html

    Eihän tämäkään liity mitenkään näihin Islamilaisiin ”rauhanuskojiin” ja niiden kulttuureihin. Kyllä mämä ovat äärioikeistolaisten virolaisten, puolalaisten, unkarilaisten, kreikkalaisten jne... lapsia jotka katoilevat ja palaavat sitten ehkä takaisin entistä ”siveempinä” takaisin ja kaikkihan on suomalaisten rasistien ja rasismin syytä....

    Äänestä

  • Sehän poistaa kokonaan näiden lähes kolmentuhannen hengen vaatineen ”Allah akbar” iskun uhrien merkityksen, kun niitähän haettiin väärin googlesta..... naaaauretaan taas yhdessä....

    Äänestä

Niin ” Josifin” hengenheimolaiset ovat tappaaneet vain noin mijardi ihmistä, pääasiassa omia kansalaisiaan. Mutta sillähän ei ole mitään merkitystä.... kun aate on niin hyvä....

Äänestä
  • Onko ne noin paljon tappaneet? Minä olen luullut että sata miljoonaa joka sekin on hirvittävä määrä. Tämä aate elää ja voi hyvin. Eu on kommunismi jonka aate on kulisseissa. Se on vaikuttajana kaikessa politiikassa niin ettei sitä kansat niinkään huomaa. Asioita ajattelevat kyllä tietävät tämän. Ennen kommunismia yritettiin asein, nyt se tehdään huomaamattomasti. Liittovaltiopyrkimys on osoitus tästä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko ne noin paljon tappaneet? Minä olen luullut että sata miljoonaa joka sekin on hirvittävä määrä. Tämä aate elää ja voi hyvin. Eu on kommunismi jonka aate on kulisseissa. Se on vaikuttajana kaikessa politiikassa niin ettei sitä kansat niinkään huomaa. Asioita ajattelevat kyllä tietävät tämän. Ennen kommunismia yritettiin asein, nyt se tehdään huomaamattomasti. Liittovaltiopyrkimys on osoitus tästä.

    Tästä johtuu se että eliitin kritiikki halutaan suitsia vihapuheen varjolla pois. Eliitti haluaa työrauhan unelmansa saavuttamiseen. Ei ole kyse pahoista puheista eikä siitä että eliitti kavahtaisi joidenkin väkivaltaa sinänsä. Sehän sallii tiettyjen porukoiden väkivallan (Turku esimerkiksi) kuitenkin eikä suitsi sitä rajulla kädellä pois. Kyse on siis eliitin unelmasta joka on liittovaltio ja suuremmassa mittakaavassa koko maailman yksi valtio. Näin äärimmäisen utopistisia tavoitteita on eliitillä. Koko maailman valtio ei voi käytännössä ikinä toteutua. Se on absoluuttinen mahdottomuus.

    Kyllä voi jos se on Islamilainen valtio.....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko ne noin paljon tappaneet? Minä olen luullut että sata miljoonaa joka sekin on hirvittävä määrä. Tämä aate elää ja voi hyvin. Eu on kommunismi jonka aate on kulisseissa. Se on vaikuttajana kaikessa politiikassa niin ettei sitä kansat niinkään huomaa. Asioita ajattelevat kyllä tietävät tämän. Ennen kommunismia yritettiin asein, nyt se tehdään huomaamattomasti. Liittovaltiopyrkimys on osoitus tästä.

    Aloita näistä Mao,Josef,Kimit,Fidel jne.... niin löytyy noin miljardi näitä saman bändin jäseniä....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aloita näistä Mao,Josef,Kimit,Fidel jne.... niin löytyy noin miljardi näitä saman bändin jäseniä....

    Luin juuri joku päivä sitten netistä että kommunismi on pilannut elämän miljardilta ihmiseltä. Tuosta kuolonuhrien määrästä en ole kylläkään lukenut.

    Äänestä

Moktar.Gubta '
Sinun kirjoituksesi on keittiöpsykologiaa. Ei mitään oikeaa tietoa. Aika onnetonta yritystä
Analysoida voi vaikka miten paljon ja päätyen ihan mihin tahansa lopputulokseen, mutta todellisuutta se vastaa yhtä todennäköisesti, kuin lottovoitto.

Sinun pitää ensin oppia, miten oikea elämä menee, ennen kuin voit analysoida uskottavasti.. Mutta tuskin sinä pystyt ymmärtämään olevasi jatkuvasti väärässä, koska olet vain mieletön jäärä..

Minä tiedän asioita oman kokemukseni kautta, en muiden kirjoituksista...

Äänestä
  • Kuppaa velvoittaa Islam ja sen kulttuureiden puolustelu, kun suomihan on tuleva Islamilainen valtio...

    Äänestä

  • Aloittaja

    "Analysoida voi vaikka miten paljon ja päätyen ihan mihin tahansa lopputulokseen..."
    Näinhän se on. Maailma on arvaamaton.

    Tärkein asia analyysissä on kuitenkin sen pohjana käytetty faktatieto. Kun faktat ovat oikein, todennäköisyys sille, että johtopäätökset ovat oikeita, on parempi. Suosittelen sinullekin faktoja.

    PS. Kun olemme yhdessä pitäneet täällä oikeakielisyyspalstaa, huomautan, että ole nyt tarkkana noiden välimerkkien kanssa:
    - Aika onnetonta yritystä (lauseen lopussa olisi hyvä olla piste)
    - ...todennäköisesti, kuin lottovoitto. (komparatiivin kanssa ei käytetä pilkkua)
    _ ...uskottavasti.. Mutta... (yksi piste riittää vallan mainiosti)
    - ... olet vain mieletön jäärä.. (yksi piste riittää vallan mainiosti)

    Olisi mukavaa, jos lauseessa olisi myös verbi:
    - Ei mitään oikeaa tietoa. Aika onnetonta yritystä

    Passiivia ei voi kesken lauseen vaihtaa lauseenvastikkeeseen:
    - voi vaikka miten paljon ja päätyen ( tulee olla: päätyä)

    Kuinka paljon tämä vaikuttaa näiden Allahin poikien ja Josefin ( Josifin ) tekoihin miten kielioppi taipuu... Jos muuten näin olisi niin Husu Musun kommentteja ei voisi noteerata mitenkään.... kun on se oikeakielisyys. Onko tämäkin nyt rasisimi!

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Analysoida voi vaikka miten paljon ja päätyen ihan mihin tahansa lopputulokseen..."
    Näinhän se on. Maailma on arvaamaton.

    Tärkein asia analyysissä on kuitenkin sen pohjana käytetty faktatieto. Kun faktat ovat oikein, todennäköisyys sille, että johtopäätökset ovat oikeita, on parempi. Suosittelen sinullekin faktoja.

    PS. Kun olemme yhdessä pitäneet täällä oikeakielisyyspalstaa, huomautan, että ole nyt tarkkana noiden välimerkkien kanssa:
    - Aika onnetonta yritystä (lauseen lopussa olisi hyvä olla piste)
    - ...todennäköisesti, kuin lottovoitto. (komparatiivin kanssa ei käytetä pilkkua)
    _ ...uskottavasti.. Mutta... (yksi piste riittää vallan mainiosti)
    - ... olet vain mieletön jäärä.. (yksi piste riittää vallan mainiosti)

    Olisi mukavaa, jos lauseessa olisi myös verbi:
    - Ei mitään oikeaa tietoa. Aika onnetonta yritystä

    Passiivia ei voi kesken lauseen vaihtaa lauseenvastikkeeseen:
    - voi vaikka miten paljon ja päätyen ( tulee olla: päätyä)

    Miksi yrität opettaa kielioppia?
    Ethän itse osaa kirjoittaa kunnolla.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Miksi yrität opettaa kielioppia?
    Ethän itse osaa kirjoittaa kunnolla.

    Olen ymmärtänyt, että täällä on aktiivinen oikeakielisyysryhmä. Olen itse saanut paljon hyviä neuvoja ryhmältä ja haluan itsekin vastavuoroisesti osalistua ryhmän toimintaan.

    Kuten sosiaaliministerimme Aino-Kaisa Pekonen sanoi niin sattuvasti: Koko kylä kasvattaa. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Olen ymmärtänyt, että täällä on aktiivinen oikeakielisyysryhmä. Olen itse saanut paljon hyviä neuvoja ryhmältä ja haluan itsekin vastavuoroisesti osalistua ryhmän toimintaan.

    Kuten sosiaaliministerimme Aino-Kaisa Pekonen sanoi niin sattuvasti: Koko kylä kasvattaa. ;)

    Narsismia tuo on.
    Tuhlaat omaa ja muiden aikaa öyhötyksilläsi.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Analysoida voi vaikka miten paljon ja päätyen ihan mihin tahansa lopputulokseen..."
    Näinhän se on. Maailma on arvaamaton.

    Tärkein asia analyysissä on kuitenkin sen pohjana käytetty faktatieto. Kun faktat ovat oikein, todennäköisyys sille, että johtopäätökset ovat oikeita, on parempi. Suosittelen sinullekin faktoja.

    PS. Kun olemme yhdessä pitäneet täällä oikeakielisyyspalstaa, huomautan, että ole nyt tarkkana noiden välimerkkien kanssa:
    - Aika onnetonta yritystä (lauseen lopussa olisi hyvä olla piste)
    - ...todennäköisesti, kuin lottovoitto. (komparatiivin kanssa ei käytetä pilkkua)
    _ ...uskottavasti.. Mutta... (yksi piste riittää vallan mainiosti)
    - ... olet vain mieletön jäärä.. (yksi piste riittää vallan mainiosti)

    Olisi mukavaa, jos lauseessa olisi myös verbi:
    - Ei mitään oikeaa tietoa. Aika onnetonta yritystä

    Passiivia ei voi kesken lauseen vaihtaa lauseenvastikkeeseen:
    - voi vaikka miten paljon ja päätyen ( tulee olla: päätyä)

    Ei sinulla ole faktat oikein, sehän tässä rassaakin kun et ymmärrä edes sitä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ei sinulla ole faktat oikein, sehän tässä rassaakin kun et ymmärrä edes sitä.

    - sehän tässä rassaakin kun et ymmärrä edes sitä...
    Pane nyt se pilkku kun-sanan eteen. Nyt ei ole kyseessä rinnastus (komparatiivi) vaan sivulause ja alistuskonjunktio (kun).

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    - sehän tässä rassaakin kun et ymmärrä edes sitä...
    Pane nyt se pilkku kun-sanan eteen. Nyt ei ole kyseessä rinnastus (komparatiivi) vaan sivulause ja alistuskonjunktio (kun).

    Kieliopillisesti tuon lauseen voi myös kirjoittaa noin.
    -äidinkielen ope-

    Äänestä

Vääntäkää nyt rautalangasta kuinka kauniisti pitää puhua ettei joku mielivaltaisella tavallakaan loukkaantuisi. Kertoisiko aloittaja kuinka esimerkiksi islamista saa puhua? Saako sitä ollenkaan kritisoida, ja jos ei saa, miksi ei saa? Onko sillä uskonnolla joku erityinen suoja ettei siitä saisi asiallisestikaan tuoda tosiasioita esiin? Onko se täydellinen uskonto niin ettei olisi kritisoimisen aihetta? Kuinka enkelien kielellä täytyy osata puhua, ettei joku vetäisi hernettä nenään? Eihän kukaan osaa puhua niin enkelien kielellä etteikö joku loukkaantuisi jostain.

Äänestä
  • Tämä tilanne tulee johtamaan siihen että kohta ei kukaan uskalla sanoa yhtään mitään sellaisesta asiasta jota suvakit kannattaa. Ettekö tee tässä rikoksen ihmisyyttä vastaan, kun kiellätte ihmistä ajattelemasta sekä käyttämästä aivojaan? Kiellätte toisinajattelun. Miksi näin kajoatte ihmisyyden erääseen syvimpään asiaan eli itsenäiseen ajatteluun, ajattelun vapauteen? Pitääkö kaikkien ajatella maahanmuutosta samalla tavalla? Pitääkö kaikkien olla yhtä harmaata massaa -tyyliin neukku? Näköjään.

    Äänestä

  • Tämä vaan tullee (ellei hulluudelle saada stoppia) johtamaan siihen mitä suvakit haluaa, eli turvat lopullisesti kiinni, ja palvelemaan nöyrästi mätää eliittiä. Touhu on täydellinen kopia neukkulasta.

    Äänestä

Aloittaja

"Vääntäkää nyt rautalangasta..."
Älkääpä nyt ruikuttako noin säälittävästi.

Normaali järkevä ihminen kyllä ymmärtää vallan mainiosti, mikä on asiallisen puheen ero uhkaavaan, panettelevaan tai solvaavaan puheeseen verrattuna.

Äänestä
  • Sinä et.
    Käyttäydyhän asiallisemmin.

    Äänestä

  • Jokainen kommenttisi on vittuilutyylillä tehty.
    Turhaan muita koetat opastaa siltä pohjalta.

    Äänestä

  • Älä kupta selitä. Mikään puhe ei ole kyllin hyvää jos suvakki sattuu sille päälle. Ikinä ei voi tietää mistä joku herkkähipiäinen vetää herneen nenään. Tämö menee niin hulluksi, että on pakko nipistää että onko tämä painajaista. Ei ole.

    Äänestä

  • Totuus on että asiallistakaan puhetta ei sallita jos se sisältää epämieluisia totuuksia suvakkien kannattamista asioista ja eräästä uskonnosta. Tätä ei kuptakaan voi kumota millään käytännön esimerkeillä sekä perusteilla.

    Äänestä

  • Mä päätin vaihtaa puolta ja alkaa komppaan tuota Gubbaa, kun se on niin yksin täällä pahisten keskellä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Älä kupta selitä. Mikään puhe ei ole kyllin hyvää jos suvakki sattuu sille päälle. Ikinä ei voi tietää mistä joku herkkähipiäinen vetää herneen nenään. Tämö menee niin hulluksi, että on pakko nipistää että onko tämä painajaista. Ei ole.

    Älä ruikuta. Ymmärrät varsin hyvin itsekin, mikä on asiallista puhetta ja mikä taas on solvaamista.

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Älä ruikuta. Ymmärrät varsin hyvin itsekin, mikä on asiallista puhetta ja mikä taas on solvaamista.

    Sinä et näytä ymmärtävän. Älä vingu.

    Äänestä

  • Jumalauta joka paikkaan ne äärioikeistolaiset rasisti persut kerkeekin.

    Äänestä

  • Maantiedon tuntemisesi ei mennyt aivan nappiin.

    Kabul ei sijaitse Oulussa.

    Äänestä

  • Ihanko totta?

    Äänestä

Minkä takia suvakit sitten puhuvat vihapuhetta haittamaahanmuuttokriittisiä kohtaan?

Äänestä
  • Moktarii, selitä tää.

    Äänestä

vihervasemmistolainen väkivaltahan jo on terrorismia.

Äänestä

kohta ei enää puheet riitä kun tämä hallitus toilailee vaan tarvitaan tekoja että suomi pelastuu

Äänestä

Kuppa missä on puolustuspuhe kehitysmaamuslimeiden tyttöjen sivontaan ja pakkoavioliittoihin, kun pääasiassa nuoret kaaputytöt vaan häviää koulusta... Eihän näitä tapahdu suomessa eihän, kun Husu Musuhan oli Ujuni Ahmedille vihainen ja normaali oma ylimielinen itsensä kun syytti lähes valehtelijaksi kun tämä itsekkin siveäksi silvottu toi asian esille, rohkea kuolemaa pelkäämätön nainen. Näitä lisää suomen ”köyhään” impivaaralaiseen kulttuuriin....

Äänestä

Viherpunahallitus on tehokkaasti sekoittanut ja yhdistänyt vihapuheen ja halveksinnan. Nykyisin jos sanon matujen olevan tyhmiä kuin apinat, katsotaan se vihapuheeksi vaikka oikeasti se on halveksuntaa.
Jos sanon persujen olevan ankkaakin tyhmempiä, se on nykykäsityksen mukaan totuuden puhumista vaikka kohdistan sen yhteen kansanryhmään, vähemmistöön, joka on verrattavissa rotuun, kansaan tai muuhun selvästi enemmistöstä eroavaan kansanosaan.

Äänestä
Aloittaja

_ Miksi lietsot
- missä on puolustuspuhe

Sanonpa suoraan. Tällaista samallaista puhetta kuulee nakkarin jonossa- räkäistä rähinää, jossa ei ole järjen hiventä.

Kannattaisi teidänkin olla ihan hiljaa, jos kerran asiaa ei ole. ;)

Äänestä
  • Nyt taisi kolahtaa?
    No älä huoli, ei sinua kukaan usko.

    Äänestä

  • samallaista? nakkarin jono?

    Tuollainen tollukka sitten neuvoo ihmisiä oikeinkirjoituksessa!

    Äänestä

Moktar.Gubta

Tiedätkö, ettei narsisti koskaan voi hyväksyä mitään toisen esittämää faktaa, koska se loukkaa hänen itsetuntoa. Se on oikeasti sairaus, josta kannattaa yrittää päästä eroon.

Äänestä
Aloittaja

"Nyt taisi kolahtaa?"
Olet ihan oikeassa. Ei ole mitenkään miellyttävää kuunnella räkäisiä puheita. Korvahan siinä kastuu. ;)

Äänestä
  • On sinussa psykiatrilla työsarkaa.
    Kuulet ääniäkin.
    Märät korvantauksetkin yhä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On sinussa psykiatrilla työsarkaa.
    Kuulet ääniäkin.
    Märät korvantauksetkin yhä.

    Kommentoi asiaa, älä kommentoi ihmistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kommentoi asiaa, älä kommentoi ihmistä.

    Trolli ei ole ihminen.

    Äänestä

Kauan se on poliittista välinpitämättömyyttä puhunutkin. On aika etsiä elämän sanoja.

Äänestä
  • Aloittaja

    "On aika etsiä elämän sanoja."

    Oletkos syvemmin perehtynyt hurmosliikkeeseen "Elävät Kivet"?

    Äänestä

Tapahtumajärjestyksellä on väliä että kumpi oli ensin, viha vai puhe? Matut vihaa - arvaat mitkä matut lähinnä (no, eivät hyväksy eikä halua hyväksyä) - kantiksia eikä tapoja. Kyseessä on puhdas hyväksikäyttösuhde. Mikä aiheuttaa jyrkästi torjuvaa puhetta kantiksilla. Eli voit laittaa sen vihapuheesi sinne jne.

Äänestä

Täytyy moktarinkin ymmärtää se, että äkäisillä puheilla on aina jokin syy. Kuule kuptari, ne ei tyhjästä tule. Ne tulee ensisijaisesti mädän eliitin kansaa halveksivasta politiikasta esimerkiksi juuri tässä haittamaahanmuutossa. Sitten kun tämän politiikan johdosta suomalaisille tehdään kauheuksia, ei siinä tervejärkinen, normaalilla oikeustajulla varustettu ihminen voi olla tuomitsematta tätä.

Sitten toisekseen kun valtion kassasta loppuvat rahat näiden tulevaisuuden jopa satojen tuhansien tulijoiden elättämisessä, ja joita hallitukset vaan ottavat lisää, tämä ei ole pieni syy antaa kovaa kritiikkiiä ja äkäisiä puheita. On kyse koko kansan olemassaolosta, ja tästäkö ei kuptarinkaan mielestä saisi närkästyä? Menehän peilin eteen siitä ja sassiin.

Kuptari, teillä suvakeilla on lupa laittaa asiat kuntoon ja suomalaisten etu kaikessa ykköseksi. Näin saataisiin vihaiset puheet tehokkaimmin loppumaan. Mikä mättää että ette toimi? Alkakaa vaatia rajoja kontrolliin näin ensialkuun. Toimikaa.

Äänestä
Aloittaja

"...äkäisillä puheilla on aina jokin syy. "

Mihin se ymmärrys loppui silloin, kun kyse oli Husun puheista? ;)

Äänestä
  • Tottakai kehitysmaamuslimi haittamaahanmuutto on politiikkaa. Sitä puolustavat Islamilla aivopestyt viherkommarit, demarit, rkp ja muut suvakit kuvittelevat saavansa kehitysmaamuslimeista ikuisia äänestäjiä toisin kuin kantasuomalaisten asiaa ajavat persut. Nämä viherkommarit, demarit, rkp ja muut suvakit eivät ymmärrä sitä tosiasiaa, kun näiden holtittomasti lisääntyvien kehitysmaamuslimi taustaisten haittamaahan muuttajien populaatio on tarpeeksi suuri suomessa, niin ne perustavat oman muslimiveljeskunta puolueensa, kuten hollanissa oleva DENK. Tätä voi kutsua väestön hyvin väestönvaihdokseksi tai suomen valtaamiseksi tai miksi kukin haluaa, koska lopputulos on sama, Terrorism Wellcome.

    Äänestä

  • Husua kohtaan johtuva kritiikki johtuu valtavasta epätasa-arvosta mitä tulee eri ryhmien saamaan oikeudelliseen kohteluun. Pointti on että toiset saavat tuomion ja syytteen mutta toiset ei - siis samasta teosta. Se on pääpointti rakas moktari.

    Äänestä

Aloittaja

"Terrorism Wellcome"
- as well as -> samoin, lisäksi
- well -> terve, hyvä
- welcome -> tervetuloa

Jos haluaa välttämättä käyttää enkkua, sitä pitää myös osata. ;)

Äänestä
  • Samoin voi sanoa omasta suomen kielen osaamisestasi.
    Sehän se itseäsi jurppiikin melko voimakkaasti. ;)

    Äänestä

  • Voltteja alituiseen heittelevä aivokääpiö
    vallankin purkaa ex-Helinsä persun matkaan lähtöä näsäviisaan tavoin.
    Turhaa miettiäkään miksi akkansa niin teki.

    Äänestä

  • Vau mikä ruudinkeksijä!

    Äänestä

  • Haluatko Kuppa että korjaan kaikki sinun kirjoitus virheesi.

    Äänestä

  • Koska olet kehunut korkealla koulutuksellasi, et saa tehdä toistuvia kirjoitusvirheitä. Ai niin, sehän oli keksittyä koko akateeminen oppimääräsi.
    No sitten onkin ymmärrettävää moinen takkuaminen perusjuttujenkin kanssa.
    Et vaan osaa. ;)
    Olisit ajoissa opetellut, turha vinkua enää. Onhan sinulla sentään ruskeakielisyyskerhon presidentin vakanssi.

    Äänestä

Moktar.Gubta

Anteeksi, meni ohi. Minulla on elämä, joka estää olemasta 24/7 täällä. :)

Mikä sinun mielestä olisi "vihapuheen" aihe tai mistä teosta se voisi nousta huulillesi?

Kävisikö Esim. että poliisi kieltäisi sinua etenemästä eteenpäin täysin suomen lain mukaan laillisella paikalla, vain koska maahanmuuttajat haluavat kieltää sen? Älä vastaa siinä uskossa, etten pystyisi sataprosenttisesti todistamaan tätä asiaa.

Äänestä
  • Toistuvasti näyttää vihansa kantasuomalaisia kohtaan.
    Ei itse ole kantasuomalainen?

    Äänestä

  • No se nyt on ihan itsestään selvä. Olisi vaan hauska, jos hän uskaltaisi itse sen myöntää.

    Äänestä

  • Aloittaja

    "Mikä sinun mielestä olisi "vihapuheen" aihe..."
    Kysymyksesi on kovin kummallinen. Voisitko kysyä selvemmin ja yksinkertaisemmin?

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    "Mikä sinun mielestä olisi "vihapuheen" aihe..."
    Kysymyksesi on kovin kummallinen. Voisitko kysyä selvemmin ja yksinkertaisemmin?

    Kävisikö Esim. että poliisi kieltäisi sinua etenemästä eteenpäin täysin suomen lain mukaan laillisella paikalla, vain koska maahanmuuttajat haluavat kieltää sen? Älä vastaa siinä uskossa, etten pystyisi sataprosenttisesti todistamaan tätä asiaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kävisikö Esim. että poliisi kieltäisi sinua etenemästä eteenpäin täysin suomen lain mukaan laillisella paikalla, vain koska maahanmuuttajat haluavat kieltää sen? Älä vastaa siinä uskossa, etten pystyisi sataprosenttisesti todistamaan tätä asiaa.

    Edelleenkin kysymyksesi on täydellinen nautaeläimen ilmavaiva.

    Jos poliisi kieltää, minä tietysti tottelen poliisin kieltoa. Poliisilain mukaan voi poliisi sekä kieltää että kehoittaa. Tällöin poliisi ei ole edes velvollinen perustelemaan määräystään sen kummemmin.

    Kansalaisen on yleensä syytä uskoa, että poliisilla on pätevä syy rajata kansalaisen vapautta kuljeskella sinne tahi tänne.

    Jos todella uskoo, että poliisi on ylittänyt valtuutensa, niin silloinkaan ei ole syytä huutaa pää punaisena. Silloin on syytä laatia perusteltu kantelu poliisin toiminnasta.

    Näin Migrinkin tulisi lausua turvapaikkaa hakevalle, joka sanoo maansa poliisin olevan uhka hengelleen. Moni Suomeen tulija vaan vastustaa palautusta tämän perusteella.

    Vai koskeeko tämä vain Suomen poliisia ja kansalaisia?

    Äänestä

Vihapuhe tekee rakentavan toiminnan vaikeaksi. Jos mielipiteiseen ja ehdotukseen vastataan vihalla, moni vaikenee. Unkarilainen ystävä kertoi, että vihapuhe ei vaienna vain vähemmistöpuolueita. Viha ja yksinvaltainen johtaminen vaientaa myös sisäpiirin. Pelko hiipii koko yhteiskuntaan. Sitä taktiikka käytti Hitler ja Stalin ja käyttää tänään moni sekä isoissa että pienissä ympyröissä.

Äänestä
  • On olemassa uskonto joka toimii näin kuten noissa esimerkeissä sanoit. Siitä suvakit tykkää kovinkin.

    Äänestä

  • Stalinin heimoveljet ovat perustaneet esim. YK:n ja EU:n. Molemmissa hallitaan ihmisjoukkoja pelolla. Totuuden puhujat leimataan vihapuhujiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Stalinin heimoveljet ovat perustaneet esim. YK:n ja EU:n. Molemmissa hallitaan ihmisjoukkoja pelolla. Totuuden puhujat leimataan vihapuhujiksi.

    Näin toimii koko eurostoliitto tänään. Totuudenpuhuja leimataan vihapuhujiksi. Eu onkin uuskommunismi. Tätä mieltä on neukkulan ex-presidentti Mikhail Gorbatshov. Hän sanoo myös että eu kokee samanlaisen lopun kuin koki Neuvostoliitto.

    Äänestä

  • 'Vihapuheen' pelko tukahduttaa keskustelun. Tiedän itse omasta kokemuksesta että työpaikalla ei uskalleta puhua mm. Maahanmuuttajien tekemistä raiskauksista koska pelätään leimautumista rasistiksi tai jopa potkuja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    'Vihapuheen' pelko tukahduttaa keskustelun. Tiedän itse omasta kokemuksesta että työpaikalla ei uskalleta puhua mm. Maahanmuuttajien tekemistä raiskauksista koska pelätään leimautumista rasistiksi tai jopa potkuja.

    Tätä olen vuosia sanonut. Tavalliset ihmiset eivät uskalla lähteä vastustamaan kaduille marsseihin mielettömyyttä, kun voi lähteä niin paljon alta pois, työt, talot, jopa perhe. Sitten tulevaisuudessa voidaan uskaltaa kun ei ole mitään enää menetettävää, mutta silloin maa on jo raunioina.

    Pitäisi tehdä vaan rohkea päätös kaikkien että nyt saa riittää. Ei ne työnantajat lähde jokaista irtisanomaan - en usko siihen ainakaan. Kun koko kansa lähtisi yhtenä joukkona kaduille vastustamaan hulluutta, ei siinä kukaan saisi mitään seuraamuksia. Se tietäisi työnantajallekin vaikeuksia, jos ihmisiä potkisivat ulos.

    Äänestä

Ei jaksa lukea mitään hesari lässytyksiä.
Minä puhun vihaa jos haluan ja sille on sijaa juuri niin paljon kun haluan.
Hesari lopettakoon toimintansa.

Äänestä

Moktar.Gubta

Kävisikö Esim. että poliisi kieltäisi sinua etenemästä eteenpäin täysin suomen lain mukaan laillisella paikalla, vain koska maahanmuuttajat haluavat kieltää sen? Älä vastaa siinä uskossa, etten pystyisi sataprosenttisesti todistamaan tätä asiaa.

Mikä hiertää tässä kysymyksessä?

Äänestä
  • Aloittaja

    Eihän tässä mikään hierrä. Kysymykseesi on vastattu. ;)

    Äänestä

  • Moktar.Gubta kirjoitti:

    Eihän tässä mikään hierrä. Kysymykseesi on vastattu. ;)

    Kuptalle pitää sanoa kyllin selvästi. Tarkoitettiin, että jos suomalainen ryhmä käyttäytyisi niin, että ottaa jonkin alueen täysin haltuunsa ettei sinne kukaan ryhmän ulkopuolinen voi mennä ilman vakavan väkivallan toteutumista. Mitä sille ryhmälle tehtäisiin? Entä kun tuollainen ryhmä on matuja kuten todellisuudessa? Tätä kysyttiin eikä Kupta vastannut. Kupta kun ei ole kiinnostunut maailman menosta vaan jaakaa puutaheinää suolessa 24/7.

    "Tarkoitettiin, että jos suomalainen ryhmä käyttäytyisi niin..."

    Miksi sinä sitten höpötit ensin, että mitä tehdä, jos poliisi kieltää? Minä vastasin siihen, mitä tehdä, kun poliisi kieltää.

    "...ottaa jonkin alueen täysin haltuunsa...".
    Mistähän sinä nyt puhut? Esimerkiksi puolustusvoimat yleensä ottaa käyttämänsä alueen niin haltuunsa, ettei sinne ole sivullisilla asiaa.

    Äänestä

Vihapuhe on sitä, että maahanmuuttajatytöille ei anneta mahdollisuutta seurustella suomipoikien kanssa.

Äänestä

Sen Halla-ahon tuomioon pohjautuvan kirjoituksen jälkeen ovat tainneet mm. sdp:n edustajat/valtuutetut olla astetta vihaisempia. Kuten itse kirjoitit, on syytä huomioida kaikki väärin toimijat.

Tällä hetkellä taitaa merkittävin vihapuheen muoto olla lehtien palstoilla esiin nostettu kunniaväkivallalla uhkailu. En ainakaan itse ole tuota vakavampaa ilmiötä tunnistanut. Konkreettista. Suoraan perusoikeudet riistävää.

Äänestä
  • rauhoittuuko maa jos kaikki mamumiehet kuljetellaan takas sinne missä syntynyt

    nehän on saanut monta vuotta sivistystä niin opettamaan omaan maahan kun eivät täällä osaa olla kunnolla

    Äänestä

Miten vertaisit keskenään eri pakolaiseriä, jotka ovat tulleet Suomeen? Avun tarve, suhtautuminen Suomeen ja suomalaisiin, näkyvyys rikostilastoissa, nettokustannus tai -tuotto? Ja miksi näin on?

Äänestä

Miten pitäisi luokitella islamistimaahanmuuttajien jatkuva matalan intensiteetin sodankäynti kantaväestöä kohtaan? Vandalismi, ryöstely, pahoinpitelyt, raiskaukset jne?

Äänestä
  • Eilen meillä nähtiin todellinen matu. Pikkumies jolle maailma nauraa kävin yksityiskoneella valehtelemassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eilen meillä nähtiin todellinen matu. Pikkumies jolle maailma nauraa kävin yksityiskoneella valehtelemassa.

    Niin teit.

    Äänestä

Nationalismi sai alkuun suomalaisissa itsenäisyys halut. " Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua, olemme suomalaisia". Joten suomalaisista varmaankin kasvoi vieraan vallan alla äärinationalisteja. Muuten ei Suomi olisi saavuttanut itsenäisyyttä ja tullut yhtenäistä kansakuntaa, suomalaisia, ihmisyhteisöä, jonka jäseniä yhdistää toisiinsa ja erottaa muista kansakunnista esim. yhteinen kotimaa, historia, yhteiset myytit, julkinen kulttuuri ja talous, sekä yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet.

Nationalistinen ajattelutapa ilmenee ihmisillä, jotka välittävät kansallisesta identiteetistään tai pyrkivät säilyttämään (tai saavuttamaan) itsemääräämisoikeuden.
Isis taistelijoilla ei ole yhteistä kansallista identiteettiä (eri kansallisuuksia). Ei yhteistä maata (eri maan kansalaisia), minkä itsemääräämisoikeutta heillä olisi ollut oikeutta säilyttää tai saavuttaa.
Toisaalta persujen sanotaan olevan äärikansallismielisiä.
Mikä tulkinnan mukaan eroaa nationalisteista siten, että heille kansakunta on poliittis-hallinnollinen ja hyväksyvät etnisen erilaisuuden. Siis EU :DDDD

Äänestä
  • Ei se noin mennyt, vaan näin, 'ruotsalaisia emme ENÄÄ ole, venäläisiksi emme ala, olkaamme siis suomalaisia'.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se noin mennyt, vaan näin, 'ruotsalaisia emme ENÄÄ ole, venäläisiksi emme ala, olkaamme siis suomalaisia'.

    Et oo tosissas :DDDD

    Äänestä

Välimereen on hukkunut enemmän hädänalaisia kuin tänne on päässyt. Kaikki syyt on tekosyitä tarkastellen yhtä motiivia.

Äänestä

Kehut Slovenialle. Jotkut seuraavat pörssikursseja. Itse seuraisin kiinnostuneen raportteja siitä kuinka paljon meille kuukausittain tulee uusia turvapaikanhakijoita ja kuinka paljon saadaan poistettua maasta. Asiat menevät oikeaan suuntaan ja poistettujen määrä ylittää saapaujien määrän. Tiedot ovat julkisia ja niitä voisi julkaista vaikkapa SU tai Suomen perusta. ”Siirtyminen palautuslennolle on vain pieni askel somalille mutta valtava harppaus ihmiskunnalle”.

koptar mutka

Äänestä

Kuka voi heittää ensimmäisen kiven?

Äänestä
Aloittaja

"..kerro miten mahdollista?"
Sovitaanko kuitenkin niin, että minä kirjoitan niistä aiheista, jotka koen itse tärkeiksi maahanmuuttopolitiikan näkökulmasta ja kommentoinnin niitä keskusteluja, jotka sivuavat tärkeiksi katsomiani aiheita.

SPR:n ystäväpalvelusta saat itsellesi kaverin, jos olosi tuntuu kovin yksinäiseltä.

Äänestä
  • Ei maahanmuuttopalstan ole tarkoitus olla yhden narsistin hiekkalaatikkona.
    Parkuessaan poliittistakin kakkahätäänsä jää palstan perimmäinen tarkoitus taka-alalle. Pelkästään omien ketjujensa ja niihin sisältyvien kommenttien lukumäärä tuntuu olevan se tärkein pointti.
    Trolli elää saamastaan huomiosta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Ei maahanmuuttopalstan ole tarkoitus olla yhden narsistin hiekkalaatikkona.
    Parkuessaan poliittistakin kakkahätäänsä jää palstan perimmäinen tarkoitus taka-alalle. Pelkästään omien ketjujensa ja niihin sisältyvien kommenttien lukumäärä tuntuu olevan se tärkein pointti.
    Trolli elää saamastaan huomiosta.

    "...jää palstan perimmäinen tarkoitus taka-alalle. "
    Kerro nyt ensin, mikä tämän palstan perimmäinen tarkoitus sitten on?

    Äänestä

Moktar.Gubta
"Et siis pysty kommentoimaan, etkä osaa väistääkään kovin hyvin."

Et taida olla ihan viisas. Enhän minä viitsi kaikki kylähulluja kommentoida. Jos sille tielle lähtisi, muuta ei ehtisi tekemään. ;)

Pakko sanoa, itse halusit asiallisena pitää keskustelun.. :) Et onnistunut.. :))

Äänestä

ps. kiitos

Äänestä

"Sanat ovat tekoja" on hyvä." Se pantanee täytäntöön tällä hallituskaudella, vaikka persut olisivatkin asiasta toista mieltä."

Tätä hölmöläiset saavat, kun olivat tyhmiä ja äänestivät tämän sirkuksen toiminnan.
Pohjois-Koreassa toimitaan samoin mitä viherpunikkimme täällä suunnittelevat ja tietysti tuo rasistinen toimi tulee käytäntöön, kun viherpunikit sen pääsevät toteuttamaan. "Sanat ovat tekoja " onko tulossa vielä parempaa hölmöilyä tältä nykyiseltä hallitukseltamme jossa keskustalaiset on aisankannattajina.
Tuo laki vaatisi jo kansan äänestämistä sillä siinä kohdistetaan vakavaa pakkodiktatuuria kansalaisia kohtaan mikä on jo pahempaa mitä oli entisessä DDR:ssä.

Äänestä

"Minä rakastan maatani niin paljon, että toivotan vieraat tervetulleiksi. "

Niin minäkin, mutta sillä erolla, etten en valitse vieraista niitä jotka ovat terroristeja ja syyllistyneet kansanmurhiin. Tuon monet järkevät ihmiset ymmärtävät jo selvästi sillä kuka joukkotappajia haluaisi kutsua tervetulleiksi kotiinsa.
Ihmisillä on itsesuojeluvaisto eikä tappajat ole tervetulleita.

Äänestä

Kommentointi on suljettu.

Ketjusta on poistettu 45 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Moktar.Gubta kirjoitti:

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006207902.html
HS pohtii ansiokkaassa analyysissään sitä, että myös äärioikeistolainen väkivalta ansaitsisi aiheesta tulla kutsutuksi terrorismiksi.

Ja tottahan onkin, että äärinationalistin tai Isiksen kannattajan tekemän väkivaltaisen teon välillä ei ole eroa. Teon motiivi on poliittinen, sen tarkoituksena on herättää pelkoa ja tyrmistystä sekä horjuttaa yhteiskuntajärjestystä.

HS keskittyi analyysissään paljolti Yhdysvaltain äärioikeistoon ja terrorismin. Totta onkin, että oikeistoterrorismi on Yhdysvalloissa tuhovoimaisempaa kuin konsanaan jihadismi. Mutta oikeistoterrorismia on myös Euroopassa. Meitä lähempänä ovat esimerkiksi äärinationalistien Saksassa suorittamat murhat tai Breivikin suorittamat terroriteot Norjassa.

Vihapuhe synnyttää vihaa ja viha taas aiheuttaa vihan tekoja. En näe suurta eroa siinä, saarnaako Isisin nettitorvi vihaa länsimaita kohtaa vai julistaako etnonationalisti netissä vihaansa maahanmuuttajia kohtaan. Kummankin vihapuheen lopputulos voi olla sama: Nyrjähtänyt yksilö ottaa vihapuheen todesta, kipaisee puukko kädessä kadulle tai heittää polttopullon vastaanottokeskuksen seinään. On sitten vain Herran hallussa, tuleeko kuolonuhreja ja kuinka paljon.

Halla-aho kannattajineen hakee avointa valtakirjaa vihapuheelle. Halla-aho: "Sananvapauden rajoittaminen ”vihapuhetta” jahtaamalla on erittäin huolestuttavaa."
http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/161613/SM_23_19_Sanat ovat tekoja Vihapuhe ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostaminen_final.pdf
Sisäministeriön ohjelma "Sanat ovat tekoja" on hyvä. Se pantanee täytäntöön tällä hallituskaudella, vaikka persut olisivatkin asiasta toista mieltä.

Oppositiosta ei maan asioita hoideta. ;)

Keskustelu on suljettu, eikä siihen voi enää kirjoittaa.

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu