Jumala on Rakkaus, ihmisistä sitä ei löydy

Sen tähden en jaksa enkä välitä käydä istumassa missään seurakunnan kokouksessa tai "kerhossa".
Kun sinua ei ole pakanat rakastaneet, turha odottaa sitä uskoviltakaan. Tämä on niin nähty. Vai ovatko sitten feikkejä mukauskovia?
5310
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuossa on vain yksi ero, ihmisiä näkee joka päivä, jumalaa ei koskaan. Ihmisten kanssa voi keskustella, seurustella, olla ystäviä, viettää aikaa monin tavoin, yritäpä tehdä tuo sama näkymättömän jumalasi kanssa, et onnistu siinä koskaan. Siinä näkymättömässä mielikuvitushahmossa ei ole mitään hyvää, täyttä roskaa koko touhu, jolla ei mitään arvoa. Koiran jätöskin näkyy ja on arvokkaampi.

Äänestä

Sinähän pilkkaat nyt Jumalaa ja se on pahin synti mitä ihminen voi tehdä. Kaiken muun voi saada anteeksi.

Äänestä

Itse olen huomannut koko elämäni aikana ihmisten häijyyden ja ilkeyden. Ei kelpuuteta joukkoon jos olet vähäänkään erinlainen. Uskovissakin sitä on aika paljon, ei kelpuuteta joukkoon. Monilla uskovilla on omat piirinsä ja ystävänsä. Jeesus ei opettanut et lahkoitukaa ja olkaa vaan keskenänne

Ihmisistä olen saanut tarpeekseni, Jeesusta en ole kumminkaan elämääni löytänyt. Tuntuu että Jeesus on vain tiettyjen ihmisten puolella. Miten sitten saada synnit anteeksi jos rukoilee ja mitään ei tapahdu odotanko turhaan..

Äänestä
  • >> Jeesusta en ole kumminkaan elämääni löytänyt. Tuntuu että Jeesus on vain tiettyjen ihmisten puolella. Miten sitten saada synnit anteeksi jos rukoilee ja mitään ei tapahdu odotanko turhaan.. <<

    Jos aidosti olet Jeesuksen puoleen kääntynyt, hän on kuullut rukouksesi. Sitä, joka hänen luoksensa tulee, hän ei hylkää, lupaa raamattu.

    Kenties olet unohtanut yhteydenpitosi itse hänen suuntaansa ja hän on siksi hiljaa, eikä puutu elämääsi, jos kerran haluat itseksesi elellä, eikä sinulla koskaan ole mitään asiaa hänelle.

    Äänestä

Jumalaa ei voi pilkata. Ihmiset pilkkaa toisiaan. Se ketä itseään ylentää yrittää alentaa jumalaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sen tähden en jaksa enkä välitä käydä istumassa missään seurakunnan kokouksessa tai "kerhossa".
Kun sinua ei ole pakanat rakastaneet, turha odottaa sitä uskoviltakaan. Tämä on niin nähty. Vai ovatko sitten feikkejä mukauskovia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu