Brititkin huolissaan suomalaisten kokemasta rasismista

"Suomen kielen heikko asema Ruotsissa on noussut uutiseksi brittilehti The Guardianin sivuilla.

Lehti kertoo suomenkielisten pelkäävän kielellisten oikeuksiensa puolesta ja asiantuntijoiden mukaan suomen kieli saattaa kuolla Ruotsissa.

Suomen kielen kamala tilanne Ruotsissa: ”Tuntuu kuin he haluaisivat tuhota kielemme”

Suomen kielen heikko asema Ruotsissa on noussut uutiseksi brittilehti The Guardianin sivuilla.

Ruotsinsuomalaisten osuus Ruotsin väestöstä on yli 7 prosenttia. Valitusten mukaan vähemmistökieleen liittyviä käytäntöjä ei ole kunnioitettu Ruotsissa.

Tutkija Sari Pesonen Tukholman yliopistosta kertoo lehdelle, että jotain pitää tehdä nopeasti tilanteen parantamiseksi.

"Opettajat kieltäneet suomen puhumista"
Göteborgissa koulua käyvä 9-vuotias Nelli Tiikkaja kertoo opettajien kieltäneen oppilaita puhumasta suomea:

– Tuntuu kurjalta, kun en saa puhua suomea, sillä minulle se on helpoin kieli, Nelli kertoo.

Nellin mukaan muut koulun oppilaat ovat jopa uhkailleet väkivallalla, jotta kukaan ei puhuisi suomea.

– Tuntuu kuin he haluaisivat tuhota koko suomen kielen.

Euroopan neuvosto raportoi viime vuonna löydöksistä, joissa suomen kieltä oli syrjitty Ruotsissa.

The Guardian huomauttaa, että Ruotsissa tilanne onkin lähes päinvastainen kuin Suomessa, jossa ruotsin kielen opiskelu on pakollista kaikille, vaikka vain 5 prosenttia väestöstä puhuu sitä äidinkielenään."

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomen-kielen-kamala-tilanne-ruotsissa-tuntuu-kuin-he-haluaisivat-tuhota-kielemme/6807122#gs.ua6u86
167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aikooko Suomalaisuuden liitto nyt reagoida jotenkin? Eikö olisi SuoLin aika aktivoitua?

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sven-Håkan kirjoitti:

"Suomen kielen heikko asema Ruotsissa on noussut uutiseksi brittilehti The Guardianin sivuilla.

Lehti kertoo suomenkielisten pelkäävän kielellisten oikeuksiensa puolesta ja asiantuntijoiden mukaan suomen kieli saattaa kuolla Ruotsissa.

Suomen kielen kamala tilanne Ruotsissa: ”Tuntuu kuin he haluaisivat tuhota kielemme”

Suomen kielen heikko asema Ruotsissa on noussut uutiseksi brittilehti The Guardianin sivuilla.

Lehti kertoo suomenkielisten pelkäävän kielellisten oikeuksiensa puolesta ja asiantuntijoiden mukaan suomen kieli saattaa kuolla Ruotsissa.

Ruotsinsuomalaisten osuus Ruotsin väestöstä on yli 7 prosenttia. Valitusten mukaan vähemmistökieleen liittyviä käytäntöjä ei ole kunnioitettu Ruotsissa.

Tutkija Sari Pesonen Tukholman yliopistosta kertoo lehdelle, että jotain pitää tehdä nopeasti tilanteen parantamiseksi.

"Opettajat kieltäneet suomen puhumista"
Göteborgissa koulua käyvä 9-vuotias Nelli Tiikkaja kertoo opettajien kieltäneen oppilaita puhumasta suomea:

– Tuntuu kurjalta, kun en saa puhua suomea, sillä minulle se on helpoin kieli, Nelli kertoo.

Nellin mukaan muut koulun oppilaat ovat jopa uhkailleet väkivallalla, jotta kukaan ei puhuisi suomea.

– Tuntuu kuin he haluaisivat tuhota koko suomen kielen.

Euroopan neuvosto raportoi viime vuonna löydöksistä, joissa suomen kieltä oli syrjitty Ruotsissa.

The Guardian huomauttaa, että Ruotsissa tilanne onkin lähes päinvastainen kuin Suomessa, jossa ruotsin kielen opiskelu on pakollista kaikille, vaikka vain 5 prosenttia väestöstä puhuu sitä äidinkielenään."

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/suomen-kielen-kamala-tilanne-ruotsissa-tuntuu-kuin-he-haluaisivat-tuhota-kielemme/6807122#gs.ua6u86

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu