Ihmeellinen, yleistyvä ilmiö. Mikä syynä?

Yksilöllistähän se on, mutta voi olla esim. vanhoja, tiedostamattomia traumoja, jotka nousee pintaan stressin yhteydessä, ja tilanteissa, jotka jotenkin muistuttavat siitä.

Joskus vanhat, jopa lapsuudenaikaiset traumat tulevat paniikkikokemuksina aikuisiällä. Ne saattavat alkaa joillakin vaikka vasta kun elämäntilanne on rauhoittunut ja turvallinen. Pyrkivät käsittelyyn, tietoisuuteen, tilanteessa jossa psyyke on valmis ottamaan tiedon vastaavan vaikka paniikkikohtauksen muodossa. Silloin on terapian paikka, tai muutenkin voi toipua, jos pääsee puhumaan asioista vähitellen jonkun ymmärtävän henkilön kanssa.

Paniikki voi myös olla jotain johonkin tiettyyn tilanteeseen liittyvää pelkoa,esim. jos on epäonnistunut vastaavassa tilanteessa ennen , tai kokenut jotain ikävää. Ja sitten joutuu siitä muistuttavaan tilanteeseen nykyään, hetkenä jolloin ehkä on paljon muutakin painetta ja stressiä samalla. Niin tulee olo, että ei kestä, ärsykkeitä ja tunteita on liikaa mielen käsiteltäväksi kerralla. Traumahan siinäkin on taustalla, mutta helpommin selvitettävissä kuin esim. lapsuuden väkivaltakokemukset, joita ei enää muista.

Lisäksi, jotkut reagoivat paniikilla nykytilanteen ylivoimaisiin paineisiin. Ilman erityistä trauamtaustaa. Esimerkiksi jos olosuhteissa kaikki kaatuu päälle: liian suuret vaatimukset töissä, toimeentulo vaarantunut, ihmissuhteista ei tukea, ja kokonaisuus on sellainen että et pysty vaikuttamaan niin paljon että voisit lähteä pois tai ratkaista asian jotenkin. Olet siis hyvin kokonaisvaltaisesti ja pelottavalla tavalla tilanteen vankina, tai muiden ihmisten vallan alla. Siihen voi tulla vähitelleen uupumista ja myös paniikkikohtauksia. "Ansassa olon" -tunne on paniikkissa yleensä yhteinen nimittäjä. Pitäisi reagoida, on liikaa mihin reagoida, ei pääse pois.

Tilannetta voi purkaa rauhallisessa ympäristössä terapiassa tai muun kuuntelevan korvan läsnäollessa. Miedoista rauhoittavista lääkkeistä voi olla hyötyä, lähinnä bentsoista kuten Diapam, mutta vain satunnaisesti ja lyhytaikaisesti, koska niihin tulee nopeasti iso riippuvuus ja kun se on päässyt tulemaan (esim. jo reilussa viikossa) käytön loputtua paniikkikokemukset ovat entistä pahempia. Tiedän kokemuksesta.

Psykologi ja kirjailija Jussi Valtonen on kirjoittanut mm. paniikkihäiriöstä romaanissaan Vesiseinä. Hyvä kirja mielestäni muutenkin. Kirjan nimi tulee paniikkikokemuksista kärsivästä tytöstä, jolle paniikki ilmenee tunteena että häntä lähestyy "vesiseinä" silloin kun hänen pitää pitää esitelmä tms.

Kaunokirjallisuudessa on psykologisia ilmiöitä mielestäni usein paremmin esitettynä ja selitettynä kuin mielenterveyspropagandassa, jota psykiatria tuottaa.

http://www.kirsinkirjanurkka.fi/2012/04/jussi-valtonen-vesiseina.html