terveys-keskuksen elämän ja kuoleman luukku

nyt täällä joutsan arvauskeskuksessa on tehty uudistus vastaan otossa eli käyt selittämässä vaivasi kopissa sairaan hoitajalle joka sitten päättää menetkö lääkärille, hoitsulle vai kotia. tämä on arveluttava menettely jota kutsun kuoleman luukuksi on aivan mieli valtaista mihin joudut onko pärstäsi tai aiempi historia mikä mihin päädyt,
ja onko tämä hoitaja pätevä muutamassa minuutissa päättämään mitä. ikävä tunne, että eräs tuttu siirtyi rajan taakse tämän luukun takia viime syksynä, kun aina selitettiin , että on tutkimus oli tulokset viipyi ja viipyi eikä tulleet ajoissa vaan potilas kuoli ei päässyt eteen päin luukulta ,kun vedottiin tähän tutkimukseen jonka tulokset eivät valmistuneet. no kai se kuolema olisi tullut jossakin vaiheessa mutta olisi voitu lykätä, ehkä ennen aikaista lähtöä jos olisi tutkittu asiallisesti eikä tyrkäty rennietä.
kaipa tämä keventää henkilökunnan työtä mutta miten potilas,
toinen täältä on vaikea päästä eteen päin vaikka olisi rankka tuntemus , yleinen tieto ennen hyvä pätevä apulais yli lääkäri irmeli räsänen seisoo vastassa taskulaskimen kanssa. EI MUUTA. ???
203109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Taskulaskin kertoo selkeästi kenen kohdalla ylimääräiset eurot käytetään . Reilu peli potilaan pitää vain odottaa osuuko voittopotti häneen vai seuraavaan potilaaseen .

Äänestä
  • Joutsassa pitää uskaltaa aukaista suunsa ,eikä vaan nyökytellä ja myöntää ,jos on itse vähänkin perillä asiasta ,eihän siitä monta vuotta lääkärinä ja nyt apul.lääkärinä työskentelevä hyvää tykkää ,kun potilaskin ,tietää . Turha sitä on ajatella ,kunnan säästö ensin ,sitten potilaan terveys .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joutsassa pitää uskaltaa aukaista suunsa ,eikä vaan nyökytellä ja myöntää ,jos on itse vähänkin perillä asiasta ,eihän siitä monta vuotta lääkärinä ja nyt apul.lääkärinä työskentelevä hyvää tykkää ,kun potilaskin ,tietää . Turha sitä on ajatella ,kunnan säästö ensin ,sitten potilaan terveys .

    Voihan tavallista terveyskeskuslääkäriä kehottaa menemään lukemaan parempaa tietoa ,vaikka terveyskirjastosta,ei hänen kannata ottaa siitä hernettä nenäänsä ja sanoa ei sinne pidä mennä lukemaan

    Äänestä

Aina tämä sama virsi. Potilaallakin oma vastuunsa saada asiansa eteenpäin, eikä odottaa että osaavat ajatuksia lasikopissa lukea. Pitää vaatia , jos ei homma normaalisti onnistu.

Äänestä
  • jolteensakin samaa mieltä kuin edellinen vaatia pitää koska ne ei välitä jos potkaiset tyhjää ododus huoneessa jos et saa suutasi auki ja ei sen jälkeenkään.

    Äänestä

JUUUU vaatiminen on opittua jo 5 weenä . M i n ä haluan . Lasikopista voitaisiin kysyä mitä sitten ?

Äänestä

Tee poliisitutkintapyyntö. Tutkitaanhan täällä pienempiäkin asioita ihan huvin vuoksi. Johtamisessa on ollut ongelmia useita vuosia ja ne eivät parantuneet vaikka sieltä savustettiin hyviä työntekijöitä pellolle. Seututerveyskeskuksen johto vain tiukalle. Antavat varoituksia hoitajille jotka kertovat mikä siellä on pielessä ja pelolla hiljentävät heidät. Oma syysi jos kuolet tai kaverisi kuolee jos et tee asialle mitään. Valitusta kehiin ja johtajajien erottamiselle adressi.

Äänestä

Onhan keskussairaalassakin päivystyksessä sama käytäntö eli TRIAGE. Samoin keuruulla, multialla ja kohta koko suomessa.

Äänestä

Oiskohan niillä tulospalkkaus?

Äänestä

Noin se menee muuallakin . Me olemme vain kuluerä yhteiksunnalle joka on sosialidemokraattien päätösten tulos . Muista heitä iltarukouksessasi .

Äänestä

Arvaillaan..

Äänestä

Voihan sitä mennä muuallekkin lääkäriin jos ei ole tyytyväinen paikalliseen!

Äänestä

Ja jos niin vaikeeta, eihän sinne tarvii mennä. Onhan niit yksityisiäkin lääkäräasemia, jonne pääsee suht nopeesti ja asiat etenee. Ei muuta kuin maksaa jos ei satu vakuutusta olemaan.

Äänestä

Risto hintikka,haluas lääkärin todiskuksen/ajokorttia varten puutäisin jos voisit kirjoittaa, kiitos Risto

Äänestä

Outoahan on että yhteiskunta vaatii erilaisia todistuksia kuten ajokorttiin eikä halua niitä järjestää . Ristiriitainen tilanne , kylällä ei liene yksityistä nylkijää joka kirjoittelisi todistuksen ?

Äänestä

Nyt kun se purkuporukka on siin vieressä niin voisvat lyödä sotekeskuksen samaan läjään,palvelu ei juurikaan huonontuis.

Äänestä

Lisään tämän hsutakivessä lukee kuolin päivä 18.10.2018 no sai vitun huonoa hoitoa no kiitos siitä vaikka kärsi helvetilliset tuskat aika ajoin. Mistä ,kun oli hyvällä mallilla alkuadteella oleva nopeasti etenevä muisti sairaus eipä männyt kovin pahaksi kuoli ennen sitä tuskin kuoli märästykseen taisi olla syöpä. En tunne sukulaisia. No kiitos tapoitte hyvällä aikaa. Vainajan puolesta tuskin tuo pystyy kiittelemään mitään. Hoito alan pohjasakalle.

Äänestä
  • Hyvä noin , uutislehti kertoi naisesta jolle oli kerrottu että elinaikaa ,kuukausi -vuosi . Ajan mentyä hän ei ollut kuollut kun diaknoosi olikin väärä . Hän tekee valituksen virheestä koska jäikin eloon . Ehkäpä on syytä säästää

    Äänestä

Yritin arkipäivänä klo 15 tavoittaa hoitohenkilöä, asiani olisi vienyt muutaman sekunnin. Koko talosta ei löytynyt yhtä ainutta ihmistä. Aikani koputtelin oville — ei ketään. Lähdin pois ja menin seuraavana päivänä Novaan. Homma hoidettu.

1Äänestä

Surullinen homma jos ei kohta enää ole koko terkkaria olemassa Joutsassa

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

nyt täällä joutsan arvauskeskuksessa on tehty uudistus vastaan otossa eli käyt selittämässä vaivasi kopissa sairaan hoitajalle joka sitten päättää menetkö lääkärille, hoitsulle vai kotia. tämä on arveluttava menettely jota kutsun kuoleman luukuksi on aivan mieli valtaista mihin joudut onko pärstäsi tai aiempi historia mikä mihin päädyt,
ja onko tämä hoitaja pätevä muutamassa minuutissa päättämään mitä. ikävä tunne, että eräs tuttu siirtyi rajan taakse tämän luukun takia viime syksynä, kun aina selitettiin , että on tutkimus oli tulokset viipyi ja viipyi eikä tulleet ajoissa vaan potilas kuoli ei päässyt eteen päin luukulta ,kun vedottiin tähän tutkimukseen jonka tulokset eivät valmistuneet. no kai se kuolema olisi tullut jossakin vaiheessa mutta olisi voitu lykätä, ehkä ennen aikaista lähtöä jos olisi tutkittu asiallisesti eikä tyrkäty rennietä.
kaipa tämä keventää henkilökunnan työtä mutta miten potilas,
toinen täältä on vaikea päästä eteen päin vaikka olisi rankka tuntemus , yleinen tieto ennen hyvä pätevä apulais yli lääkäri irmeli räsänen seisoo vastassa taskulaskimen kanssa. EI MUUTA. ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu