Porvarit itsenäisyyden takuumiehinä!

Stallari: "Ajatus Suomen täydellisestä vapaudesta ja itsenäisyydestä esitettiin ensimmäisen kerran julkisesti 31. maaliskuuta 1917 Siperiasta palanneen P.E. Svinhufvudin kunniaksi järjestetyssä kansanjuhlassa."

Ajatus itsenäistymisestä heräsi jo sortokausina Suomen oikeistopiireissä. Seurauksena oli voimakas oikeustaistelu. Maailmansota tuntui antavan mahdollisuuden itsenäistyä. Seurauksena oli mm. jääkäriliike jo 1915.

"Tuolloin Suomen eduskunta kokoontui ensimmäistä kertaa vuoden 1916 vaalien tuloksen mukaisena. Sen asemasta syntyi kiistaa sosiaalidemokraattien ja porvaripuolueiden välille."

"Sosialidemokraattien mielestä korkein valta oli siirtynyt Suomen suuriruhtinaana toimineen keisarin erottua eduskunnalle, porvarien mielestä Venäjän hallitukselle. Porvarit siis vastustivat Suomen itsenäistymistä."

Suomi kuului edelleen Venäjään. Porvarit katsoivat, että se oli liian voimakas vieläkin.
Vasemmisto halusi ensin jäädä jäädä Venäjän yhteyteen autonomiaksi.
Bolsevikkien kaapattua vallan vasemmisto haki siltä tukea ja Lenin lupasi itsenäisyyden, jos työväestö kaappaa vallan jo itsenäistyneessä Suomessa.

Porvaristo siis julisti Suomen itsenäiseksi 6.12. 1917 vasemmiston vastustaessa.
Pian se julisti kapinan yrittäen kaataa laillisen hallituksen aluksi menestyenkin.
10301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Suomen itsenäisyyden kannalta tilanne oli tammikuun -18 puolivälissä hyvin paha.
Onneksi oli Mannerheim, joka määrättiin hallituksen joukkojen ylipäälliköksi. Hän pystyi muodostamaan Valkoisen Armeijan, joka pelasti maamme itsenäisyyden punikkien ja stallareiden ikuiseksi raivoksi.

Äänestä
  • Joko silloin oli"stallareita"? Eihän Stalin ollut vielä edes vallassa, eikä edes tunnettu henkilö.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joko silloin oli"stallareita"? Eihän Stalin ollut vielä edes vallassa, eikä edes tunnettu henkilö.

    Stallarit olivat ja ovat maanpettureita. Niitä on vieläkin mm. tällä palstalla.
    Sama raivo itsenäistä Suomea kohtaan kuin 1918 on edelleen käyttövoimana

    Äänestä

Stallari: "Nimenomaan juuri vasemmisto yhdessä ammattiyhdistysliikkeen kanssa ovat luoneet tämän nykyisen hyvinvointisuomen jossa kaikkiein suomalaisten ihmisten on hyvä ja turvallinen asua ja elää."

Nimenomaan juuri oikeisto pelasti Suomen itsenäisyyden 1918 ja alkoi rakentaa länsimaista Suomea äärivasemmiston vastustamisesta huolimatta.Sillä tiellä ollaan.

"Eivät nyt oikeisto ja porvarit ole koskaan sitä halunneet, että kaikilla suomalaisilla menisi hyvin."

Suomi pelastettiin viime sodissa äärivasemmiston ajamalta sosialismilta porvariston johdolla sosiaalidemokraattien tukiessa.

Äärivasemmisto on kadonnut poliitiselta kartalta tämän palstan valehtelevia stallareita lukuunottamatta.

Äänestä

Stallari: "Tollopoika ei tunne historiaa. Ajanjaksolla 1918-44 oli olemassa piikkilanka-Suomi ja syksy -44 sen lopetti."

Suomi kehittyi 20 rauhanvuoden aikana läntiseksi oikeusvaltioksi ja osaksi Pohjoismaita äärivasemmiston NL:n tukemasta myyräntyöstä huolimatta.

NL keskeytti hyökkäyksellään kehityksen stallarien riemuksi, mutta koko kansan voimin saatiin hyökkäykset torjuttua.

" Siitä vasta alkoi maamme nousu kun koko kansa sai ihmisarvonsa takaisin 26 synkän taantumusvuoden jälkeen."

Huolimatta NL:n alkamien sotien tuhoista seurauksineen, suomalaiset rakensivat yhteiskunnan uudelleen. Kommunistit työnnettiin vähitellen historian roskatynntyriin.
Nl meni edellä ja stallarit perässä.Muutama uskollinen jatkaa Suomen mustamaalausta tällä palstalla.

Äänestä

Stallari: "Kapitalistia sitä on kiinnostanut aina vain se pienen eliitin hyvinvointi johon hän toki itsekin kuuluu. Ei koskaan mikään muu."

Jos kapitalistilla tarkoitetan pääomien käsittelijöitä eli suurliikemiehiä, niin heidän tavoitteensa on järjestää tuotantoa ja työtä kaikille eli hyvinvointia koko kansalle.
Ilman kapitalisteja ei ole hyvinvointiyhteiskuntaa.Toki kapitalisti ottaa korvauksen työstään.

Äänestä

Porvaripuolueiden johdolla mentiin myös EU:n jäseneksi. Tosin Koiviston, Lipposen ja Liikasen kaltaisten oikeistodemarien tuella.
Porvaripuolella vain Paavo Väyrynen pani hanttiin.

Äänestä

Nythän ollaan siinä pisteessä, ettähallituksen vihersosialistit opettavat demokratian alkeita Unkarille ja Puolalle PS:n oikeistoporvareiden pullikoidessa vastaan.

Äänestä

Nykyisin vahvin porvaripuolue on PS, joka vastustaa läntistä yhteistyötä.

Uusi kuvio porvaripiireissä!

Äänestä
  • Eipä juurikaan vastusta. Vastustaa toki maahanmuuttoa ja poikkeaa siinä vihervasemmistista!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sotaratsu kirjoitti:

Stallari: "Ajatus Suomen täydellisestä vapaudesta ja itsenäisyydestä esitettiin ensimmäisen kerran julkisesti 31. maaliskuuta 1917 Siperiasta palanneen P.E. Svinhufvudin kunniaksi järjestetyssä kansanjuhlassa."

Ajatus itsenäistymisestä heräsi jo sortokausina Suomen oikeistopiireissä. Seurauksena oli voimakas oikeustaistelu. Maailmansota tuntui antavan mahdollisuuden itsenäistyä. Seurauksena oli mm. jääkäriliike jo 1915.

"Tuolloin Suomen eduskunta kokoontui ensimmäistä kertaa vuoden 1916 vaalien tuloksen mukaisena. Sen asemasta syntyi kiistaa sosiaalidemokraattien ja porvaripuolueiden välille."

"Sosialidemokraattien mielestä korkein valta oli siirtynyt Suomen suuriruhtinaana toimineen keisarin erottua eduskunnalle, porvarien mielestä Venäjän hallitukselle. Porvarit siis vastustivat Suomen itsenäistymistä."

Suomi kuului edelleen Venäjään. Porvarit katsoivat, että se oli liian voimakas vieläkin.
Vasemmisto halusi ensin jäädä jäädä Venäjän yhteyteen autonomiaksi.
Bolsevikkien kaapattua vallan vasemmisto haki siltä tukea ja Lenin lupasi itsenäisyyden, jos työväestö kaappaa vallan jo itsenäistyneessä Suomessa.

Porvaristo siis julisti Suomen itsenäiseksi 6.12. 1917 vasemmiston vastustaessa.
Pian se julisti kapinan yrittäen kaataa laillisen hallituksen aluksi menestyenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu