Perussuomalaiset sensuurin ja itsesensuurin kärjessä

Tosiasiaa johon on kertynyt joukko todisteita eri foorumeilta sekä suoraan puolueesta. Jäsenten erottaminen heidän ajattelunsa ja mielipiteidensä perusteella niin puolueesta laittomien toimin kuin kanteleminen mielipiteistä, joita ei perussuomalaiset hyväksy, koska eivät niitä ymmärrä vaikka totuus on mielipiteen puolella!
Tällainen sensuuri menettely on sekä raukkamaista, että paljastaa keskinkertaisuuden puolueen johdossa, että jäsenistössä. Olisipa joukko edes sen verran viisasta, että huomauttaisi johdolleen osastoissa, piireissä ja puolueessa ja kansanedustajistossaan, että omien sääntöjen rikkominen ja sensuuri toiminta sekä kanteleminen ovat sekä rumaa, että epäoikeudenmukaista ja epärehellistä toimintaa.
Puhun asioista jotka tunnen omakohtaisesti ja jonka uhriksi olen puolueen toimesta joutunut jo useamman kerran, mutta en koskaan asiassa, jonka joku, edes puolueen kansanedustaja olisi virheenä kumonnut. He yksinkertaisesti vain jakavat myrkkyä ja pimeyttä, kun pitäisi jakaa sitä valoa!
0160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


HannuRainesto kirjoitti:

Tosiasiaa johon on kertynyt joukko todisteita eri foorumeilta sekä suoraan puolueesta. Jäsenten erottaminen heidän ajattelunsa ja mielipiteidensä perusteella niin puolueesta laittomien toimin kuin kanteleminen mielipiteistä, joita ei perussuomalaiset hyväksy, koska eivät niitä ymmärrä vaikka totuus on mielipiteen puolella!
Tällainen sensuuri menettely on sekä raukkamaista, että paljastaa keskinkertaisuuden puolueen johdossa, että jäsenistössä. Olisipa joukko edes sen verran viisasta, että huomauttaisi johdolleen osastoissa, piireissä ja puolueessa ja kansanedustajistossaan, että omien sääntöjen rikkominen ja sensuuri toiminta sekä kanteleminen ovat sekä rumaa, että epäoikeudenmukaista ja epärehellistä toimintaa.
Puhun asioista jotka tunnen omakohtaisesti ja jonka uhriksi olen puolueen toimesta joutunut jo useamman kerran, mutta en koskaan asiassa, jonka joku, edes puolueen kansanedustaja olisi virheenä kumonnut. He yksinkertaisesti vain jakavat myrkkyä ja pimeyttä, kun pitäisi jakaa sitä valoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu