Alapäässä rivissä valkoisia näppylöitä

Elikkäs vuosi sitten harrastin suojaamatonta seksiä yhdenillan juttuna, mitään oireita ei tullu eikä mitään muutakaan kutinaa tai sen sellaista. Nyt olen parisuhteessa ( miehellä ei ole sukupuolitauteja) ollut melkein vuoden ja nyt kohdun suun alkuun (ei ihan reijän viereen) tuohon molemminpuolin sivuihin on tullut valkoisia paukamia? molemmin puolin menee ns suorassa rivissä valkoisia näppylöitä ja muutama erillään oleva. Näitä paukamia ei siis ollut 2 kuukautta sitten (olemme siis aikasemminkin harrastaneet seksiä ilman että on sattunut jne) ja ilmestyivät yhtäkkiä kun harrastimme seksiä ja se sattui muutaman kerran aluksi rajusta sormetuksesta, Paukamia ei ensimmäisten kertojen jälkeen näkynyt vain arkuutta ja punoitusta eli varmasti just haavaumia tullut siitä. Muutaman kerran jälkeen tuli nää arven näköiset koholla olevat valkoiset näppylät rivissä (ei minkäänlaista oireilua kutinaa tai kirvelyä) ostin apteekista jotain intiimi rasvaa ja olen sitä laittanut aina suihkun jälkeen ja näytti vähän siltä että ne näppylät olisivat vähän hävinneet kunnes eilen harrastimme seksiä ja haavaumia tuli ja näytti että nuo näppylätkin ois lisääntynyt samalla ja nyt alapää on arka ja sattuu paperilla pyyhkiessä noiden haavaumien takia. olen syönyt monta vuotta ja syön edelleen yaz nimisiä e pillereitä, pieniä taukoja lukuunottamatta. Voisko nuo johtua esim limakalvojen ohentumisesta e-pillereiden takia vai voiko tähän liittyä joku tauti. Olen lukenut kondyloomasta ja katsonut niitä kuvia mutta mikään ei tunnu näyttävän yhtään samalta, ei myöskään herpes. Gyne ajan äsken varasin mutta siihen on vielä 2 viikkoa niin ajattelin oisko täällä ketään kellä ois samallaisia ollut. Olen ottanut HPV rokotteen 15-16 vuotiaana ja olen nyt 19-vuotias
2429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuten itsekin huomaat, ei noin pitkää sepustusta jaksa kukaan lukea.
Kirjoita lyhyempi.

t:MatiasOskari

Äänestä

Eihän sitä voi varmasti tietää onko miehelläsi tauteja. Kaikki eivät kerro eivätkä tiedä itsekään jos kantavat jotain tautia. Itse en luottaisi edes viattomimmankaan miehen vakuutteluun uskollisuudesta. Kondomia kannattaa aina käyttää.
Ovatko visvasyylän näköisiä? Ne esiintyvät usein ryhmittäin, tai sitten voivat olla ärtyneitä talirauhasia. Yritä saada aiemmin lääkäriaika vaikka yksityiseltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Elikkäs vuosi sitten harrastin suojaamatonta seksiä yhdenillan juttuna, mitään oireita ei tullu eikä mitään muutakaan kutinaa tai sen sellaista. Nyt olen parisuhteessa ( miehellä ei ole sukupuolitauteja) ollut melkein vuoden ja nyt kohdun suun alkuun (ei ihan reijän viereen) tuohon molemminpuolin sivuihin on tullut valkoisia paukamia? molemmin puolin menee ns suorassa rivissä valkoisia näppylöitä ja muutama erillään oleva. Näitä paukamia ei siis ollut 2 kuukautta sitten (olemme siis aikasemminkin harrastaneet seksiä ilman että on sattunut jne) ja ilmestyivät yhtäkkiä kun harrastimme seksiä ja se sattui muutaman kerran aluksi rajusta sormetuksesta, Paukamia ei ensimmäisten kertojen jälkeen näkynyt vain arkuutta ja punoitusta eli varmasti just haavaumia tullut siitä. Muutaman kerran jälkeen tuli nää arven näköiset koholla olevat valkoiset näppylät rivissä (ei minkäänlaista oireilua kutinaa tai kirvelyä) ostin apteekista jotain intiimi rasvaa ja olen sitä laittanut aina suihkun jälkeen ja näytti vähän siltä että ne näppylät olisivat vähän hävinneet kunnes eilen harrastimme seksiä ja haavaumia tuli ja näytti että nuo näppylätkin ois lisääntynyt samalla ja nyt alapää on arka ja sattuu paperilla pyyhkiessä noiden haavaumien takia. olen syönyt monta vuotta ja syön edelleen yaz nimisiä e pillereitä, pieniä taukoja lukuunottamatta. Voisko nuo johtua esim limakalvojen ohentumisesta e-pillereiden takia vai voiko tähän liittyä joku tauti. Olen lukenut kondyloomasta ja katsonut niitä kuvia mutta mikään ei tunnu näyttävän yhtään samalta, ei myöskään herpes. Gyne ajan äsken varasin mutta siihen on vielä 2 viikkoa niin ajattelin oisko täällä ketään kellä ois samallaisia ollut. Olen ottanut HPV rokotteen 15-16 vuotiaana ja olen nyt 19-vuotias

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu