Suomen pienuus ei ole este globaaleille ongelman ratkaisuille

Pienen Suomen olisi helposti mahdollista ryhtyä sanoista tekoihin ja ratkaisemaan globaaleja ympäristöongelmia silmänlumetemppujen sijaan. Biopolttoaineiden tuottamiseksi on jo olemassa käyttökelpoista teknologiaa ja biopolttoaineet voidaan valmistaa yhteensopiviksi fossiilisten polttoaineiden kanssa. Kaidin kaavailema laitos Kemiin on oikean suuntainen, mutta sopii huonosti yhteen metsäteollisuuden kasvusuunnitelmien kanssa. Metsät ovat Suomessa jo muutamia luonnonsuojelualuita lukuun ottamatta talouskäytössä eikä puunkäyttöä voida enää lisätä merkittävästi. Kaidin biojalostamon raaka-ainepohja on kestämättömällä pohjalla mutta tarjolla on vaihtoehtoja.

Uusiutuvia raaka-aineita biopolttoaineiden tuottamiseksi on kuitenkin maailma täynnä ongelmaksi asti. Liikakansoitus vie elintilaa luonnolta ja hävittää niin eläimiä kuin kasveja sukupuuttoon. Jos yhdestä tämmöisestä ylimääräisestä saataisiin tuotettua 10 kg biopolttoainetta (esim. FAME, Fat Acid Methyl Ester) voitaisiin laskennallisesti arvioida esim. Kaidin Kemin laitoksen 200 000 t kapasiteetille tarvittavan raaka-aineeksi noin 20 miljoonaa ylimääräistä, joille ei ole elintilaa maapallolla. Kuljetusmääränä tämä vastaisi noin 20 milj. x 0,075 t = 1,5 milj t. Määrä olisi kuljetettavissa supertankkerilla kolmessa kuormassa. Kaidin kaavailema biopolttoainelaitos perustuu uuteen kehitteillä olevaan teknologiaan, jonka toiminnasta ei ole kokemusta eikä teollisia sovelluksia. FAME -tuotanto on sitä vastoin jo olemassa olevaa teknologiaa ja kuluttaa vain vähän energiaa pyöriäkseen. Mainittakoon, että 200 000 t vastaisi noin 10% Suomen nykyisestä dieselpolttoaineen kulutuksesta.

Tämmöinen 1,5 milj. t/vuosi raaka-aineen käyttö olisi mahdollista vielä moninkertaistaa ja samalla ratkaista pysyvästi sekä CO2 -ongelma että luonnon monimuotoisuuden häviäminen maailmanlaajuisesti. Totaalinen ekokatastrofi voitaisiin ehkä välttää tai ainakin sitä voitaisiin viivästyttää. Kun ympäristöarvot ovat Suomen hallituksella nyt kovasti tärkeinä listalla, odottaisin esiin tuloja tässä asiassa eikä ongelman lakaisua piiloon maton alle.
10131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tuulella tuotetun sähkön hinta on noin 3 senttiä/kilowattitunti. Suomessa kehitetyn yksinkertaisen mikrobiologisen reaktorin avulla tuulisähkön energia voidaan säilöä synteettisenä biometaanina. Bensalitraa vastaavan kaasumäärän hinnaksi tulee ennen veroja noin 60 senttiä. Autot voidaan muuttaa noin 3000 eurolla kaasukäyttöisiksi. Raskaat ajoneuvot taasen käyvät hyvin nesteytetyllä metaanilla.
Synteettistä metaania tuottava tekniikka on parhaillaan astumassa markkinoille.

Äänestä
  • Polttomoottoritekniikka ei sovi enää edes autoteollisuudelle. Tulos on liian edullinen verrattuna sähköautoon.
    Kannattaa rakentaa sähköautoja ja kieltää polttomoottorit. Näin saadaan enemmän markkina-arvoa tuotteille. Valitettavasti kuluttajaa ei kuunnella, eikä hänestä välitetä.

    Äänestä

No mutta, unohtuiko teiltä se asia, että nuo uusiutuvat luonnonvarat on tältäkin vuodelta kulutettu ?

Äänestä
  • Tuuli ei lopu, sen tuottamalla sähköllä voidaan tehdä rajattomasti synteettistä metaania (maakaasua). Raaka-aineina hiilidioksidi ja vesi.

    Äänestä

MUOVILLA SAMA LÄMPÖARVO KUIN ÖLJYLLÄ!!!!!!

Eli mitä pohjoismaiden tulisi tehdä????
Tietenkin tuottaa muovijätteet tänne poltettavaksi koska täällä lämpöä tarvitaan toisinkuin etelän maissa.
Savukaasusta voidaan tehdä polttoainetta vaikka sähköä tarvitaan paljon. Koska raaka-aine on ilmaista.
Uusiomuovia ei kannata tehdä. Senhän tietää jo siitä etteivät jätemuovin tuottajat tee sitä.
Tietenkin on mahdollista että Suomalaiset ovat keksineet mullistavan keinon uusiomuovin tekemiseen. En ole sellaista kyllä kuullut.

Äänestä
  • Muovi voidaan kaasuttaa, kuten muukin jäte, vedyksi, häkäkaasuksi ja hiilidioksidiksi. Kaasuseos osataan muuttaa mikrobireaktorin avulla metaaniksi (maakaasuksi). Jos halutaan muuttaa kaikki hiilidioksidi metaaniksi, on kaasuseokseen vielä lisättävä tuulisähkön avulla vedestä tuotettua vetyä.

    Tekniikkaa viedään Suomessa käytäntöön. Erilaisista kaasutettavista jätteistä on tulossa rahalähde.

    Äänestä

Jätteitä on kaasutettu jo ainakin kymmen vuotta isossa mittakaavassa. Kaasutettavat jätteet eivät ole kultakaivos, niistäkin jää aina jätteitä
kaasutuksen jälkeen.

Helpointa on polttaa kaasutettu jätekaasu ja tehdä sähköä ja/tai lämpöä. Metaaniksi muuttaminen on kallista eikä edes järkevää. Metaani poltetaan ja taas tulee CO2 päästöjä. Kaikki hiilivedyt tuottavat palaessaan CO2:ta. Metaanin pysyvässä varastoinnissa ei ole mitään järkeä.

Äänestä
  • Sähkön+ulosmyyntihinta+on+alhainen.+Monissa+maissa+ei+lämmöllä+ole+lainkaan+markkinoita+ja+ilmaston+lämpenemisen+vuoksi++suuren+osan+vuotta+tuotetaan+lämpövoimaloilla+vain+hukkalämpöä.++No,+porttimaksuilla+ja+verotuksella+voidaan+tietysti+ylläpitää+kannattamatonta+bisnestä.+Suomessa+kehitetyllä+tekniikalla+voidaan+kaasuttaa+siten,+että+kaasuslaitteesta+ulos+saatava++kaasu+sisältää+noin+30+%+vetyä,+55+%+häkäkaasua+ja+loput+on+hiilidioksidia.+Mikrobien+kiintoainereaktorilla+vety+ja+häkä+osataan+edullisesti+muuntaa+metaaniksi,+joka+puhdas+polttoaine+moneen+käyttöön.+Jokainen+metaanikuutio+vähentää+fossiilisen+polttoaineen+pumppausta+maasta+litralla.+Näin+alenee+hiilen+lisääminen+luonnonnon+kiertokulkuu+n.

    Äänestä

Biopolttoaineen+raaka-aineen+tuotanto+ja+sen+valmistus+kuluttaa+50-100%+sillä+saatavasta+energiasta.

Äänestä
  • Miten+ihmeellä?+Jätteen+tai+puumaisten+sivuvirtojen+kaasutuksessa+lämmöksi+muuttuu+15+%+energiasisällöstä.+Edelleen+metaaniksi+muuttaminen+kiintoainemikrobi+reaktorin+avulla+hyötysuhde+on+85+%.+Kaasumainen+sivuvirta+kuten+esimerkiksi+vety+klooritehtaista+on+suoraan+käyttökelpoista+metaaniksi+85+%+hyötysuhteella.Kun+vesi+on+vetylähteenä++ja+hiilidioksidi+saadaan+suoraan+esimerkiksi+olut-+tai+viinatehtaasta,+kokonaishyötysuhde+on+ainakin+50%.+Lisäksi+hukkalämmölläkin+on+jonkinlainen+arvo.+Kun+tuulisähkön+hinta+on+3+senttiä+kilowattitunnilta+ja+metaanikuution+(joka+vastaa+litraa+öljyä)+energiasisältö+on+10+kilowattituntia,+öljylitraa+vastaavan+metaanikuution+hinnaksi+tulee+ennen+veroja+60+senttiä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pienen Suomen olisi helposti mahdollista ryhtyä sanoista tekoihin ja ratkaisemaan globaaleja ympäristöongelmia silmänlumetemppujen sijaan. Biopolttoaineiden tuottamiseksi on jo olemassa käyttökelpoista teknologiaa ja biopolttoaineet voidaan valmistaa yhteensopiviksi fossiilisten polttoaineiden kanssa. Kaidin kaavailema laitos Kemiin on oikean suuntainen, mutta sopii huonosti yhteen metsäteollisuuden kasvusuunnitelmien kanssa. Metsät ovat Suomessa jo muutamia luonnonsuojelualuita lukuun ottamatta talouskäytössä eikä puunkäyttöä voida enää lisätä merkittävästi. Kaidin biojalostamon raaka-ainepohja on kestämättömällä pohjalla mutta tarjolla on vaihtoehtoja.

Uusiutuvia raaka-aineita biopolttoaineiden tuottamiseksi on kuitenkin maailma täynnä ongelmaksi asti. Liikakansoitus vie elintilaa luonnolta ja hävittää niin eläimiä kuin kasveja sukupuuttoon. Jos yhdestä tämmöisestä ylimääräisestä saataisiin tuotettua 10 kg biopolttoainetta (esim. FAME, Fat Acid Methyl Ester) voitaisiin laskennallisesti arvioida esim. Kaidin Kemin laitoksen 200 000 t kapasiteetille tarvittavan raaka-aineeksi noin 20 miljoonaa ylimääräistä, joille ei ole elintilaa maapallolla. Kuljetusmääränä tämä vastaisi noin 20 milj. x 0,075 t = 1,5 milj t. Määrä olisi kuljetettavissa supertankkerilla kolmessa kuormassa. Kaidin kaavailema biopolttoainelaitos perustuu uuteen kehitteillä olevaan teknologiaan, jonka toiminnasta ei ole kokemusta eikä teollisia sovelluksia. FAME -tuotanto on sitä vastoin jo olemassa olevaa teknologiaa ja kuluttaa vain vähän energiaa pyöriäkseen. Mainittakoon, että 200 000 t vastaisi noin 10% Suomen nykyisestä dieselpolttoaineen kulutuksesta.

Tämmöinen 1,5 milj. t/vuosi raaka-aineen käyttö olisi mahdollista vielä moninkertaistaa ja samalla ratkaista pysyvästi sekä CO2 -ongelma että luonnon monimuotoisuuden häviäminen maailmanlaajuisesti. Totaalinen ekokatastrofi voitaisiin ehkä välttää tai ainakin sitä voitaisiin viivästyttää. Kun ympäristöarvot ovat Suomen hallituksella nyt kovasti tärkeinä listalla, odottaisin esiin tuloja tässä asiassa eikä ongelman lakaisua piiloon maton alle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu