Onko Eva Biaudet äärioikeistolainen?

Ylen A-Studiossa Eva selittää, että lasten asiaa pitäisi käsitellä nopeasti, mutta sitten taistelee kuin puolustamansa Syyriassa asuvat henkilöt sellaisten tekosyiden puolesta, miksi asiassa pitäisi viivytellä.

Evan mielestä lapsia ei pitäisi noutaa sieltä ennen kuin aikuisten tilanne on selvitetty - todellisuudessa lastensuojelu tietysti edellyttää, että ainakin edetään lasten edun kannalta oikeaan suuntaan silloinkin kun ei vielä tarkkaan tiedetä lapsen etua. Lapsen etu on selvästikin jokaisessa tapauksessa päästä pikaisesti pois sieltä leiriltä, ja sitten myöhemmin ehditään kyllä myöhemmin tarkastella huolellisesti ja tapauskohtaisesti edesauttaako huoltajan läsnäolo lapsen etua vai ei.

Evan mielestä vanhempia ei eroteta lapsistaan - eihän tässä pysyvästi eroteta vanhempia lapsistaan, sillä vanhemmilla on milloin tahansa mahdollisuus hankkia rahat tulla takaisin Suomeen omatoimisesti. Ei se rahasta ole kiinni ja jos sinne sisällissodan runtelemaan Syyriaan itsensä taiteillut aikuinen ei saa yhtälailla järjestettyä itseään takaisin, kun sisällissodan aiheuttamat esteet ovat poistuneet, niin kyllä se on pitkälti tämän henkilön oma valinta. Jos vanhempi joutuu esimerkiksi toisessa valtiossa pitkäksi aikaa sairaalaan niin ei siinä ensimmäiseksi pohdita pitäisikö lapsen olla tämän vanhemman kanssa.

Evan mielestä vanhempia ei saisi erottaa äideistään - lapsella on usein kaksi huoltajaa. Vaikka toinen vanhempi olisi vankilassa epäiltynä terrorismirikoksesta, lähtökohtaisesti tämä vankilassa oleva vanhempi on yhtälailla syytön kuin se leirillä oleva äitikin. Yhtälailla siis se isäkin pitäisi saada kotiin, jos ajatellaan että vanhemmat pitäisi tällaisessakin tilanteessa pitää fyysisesti lähellä vanhempiaan. Jos huostaanottopäätöksiä ei Evan mielestä tällaisissa oloissa voida tehdä, niin miten voitaisiin tehdä päätöksiä huoltajuudesta tapauksissa, joissa lapsella on kaksi elossa olevaa vanhempaa.

Evan mielestä huostaanottopäätöksiä ei voi tehdä tällaisissa oloissa, koska huonot olosuhteet yksinään eivät hänen mielestään riitä vaan huonojen olosuhteiden pitäisi olla jotenkin huoltajan syytä. Vaikuttaa kyllä kovin oudolta tulkinnalta, koska tiedämme ettei esimerkiksi huumeriippuvuutta voida välttämättä pitää omana valintana ja voi johtaa syyntakeettomuuteen juridisesti. Silti huumeriippuvuus on erittäin painava syy huostaanotolle, olipa se riippuvaisen omaa syytä tai ei.

Ja niin edelleen.
2238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onkohan leirin olosuhteet sen pahemmat kuin on monissa paikoin maailmalla lasten olosuhteet "normaalisti". Nälkää, sairauksia, kaltoinkohtelua, orjuutta vaikka millä mitalla useammalla kuin mitä tämän leirin lasten lukumäärä. Mutta kun ei osaa tehdä muuta kuin median asenneterrorin ehdoilla.

Äänestä

Ei mielenterveysongelmaisuus välttämättä ole äärioikeistolaisuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ylen A-Studiossa Eva selittää, että lasten asiaa pitäisi käsitellä nopeasti, mutta sitten taistelee kuin puolustamansa Syyriassa asuvat henkilöt sellaisten tekosyiden puolesta, miksi asiassa pitäisi viivytellä.

Evan mielestä lapsia ei pitäisi noutaa sieltä ennen kuin aikuisten tilanne on selvitetty - todellisuudessa lastensuojelu tietysti edellyttää, että ainakin edetään lasten edun kannalta oikeaan suuntaan silloinkin kun ei vielä tarkkaan tiedetä lapsen etua. Lapsen etu on selvästikin jokaisessa tapauksessa päästä pikaisesti pois sieltä leiriltä, ja sitten myöhemmin ehditään kyllä myöhemmin tarkastella huolellisesti ja tapauskohtaisesti edesauttaako huoltajan läsnäolo lapsen etua vai ei.

Evan mielestä vanhempia ei eroteta lapsistaan - eihän tässä pysyvästi eroteta vanhempia lapsistaan, sillä vanhemmilla on milloin tahansa mahdollisuus hankkia rahat tulla takaisin Suomeen omatoimisesti. Ei se rahasta ole kiinni ja jos sinne sisällissodan runtelemaan Syyriaan itsensä taiteillut aikuinen ei saa yhtälailla järjestettyä itseään takaisin, kun sisällissodan aiheuttamat esteet ovat poistuneet, niin kyllä se on pitkälti tämän henkilön oma valinta. Jos vanhempi joutuu esimerkiksi toisessa valtiossa pitkäksi aikaa sairaalaan niin ei siinä ensimmäiseksi pohdita pitäisikö lapsen olla tämän vanhemman kanssa.

Evan mielestä vanhempia ei saisi erottaa äideistään - lapsella on usein kaksi huoltajaa. Vaikka toinen vanhempi olisi vankilassa epäiltynä terrorismirikoksesta, lähtökohtaisesti tämä vankilassa oleva vanhempi on yhtälailla syytön kuin se leirillä oleva äitikin. Yhtälailla siis se isäkin pitäisi saada kotiin, jos ajatellaan että vanhemmat pitäisi tällaisessakin tilanteessa pitää fyysisesti lähellä vanhempiaan. Jos huostaanottopäätöksiä ei Evan mielestä tällaisissa oloissa voida tehdä, niin miten voitaisiin tehdä päätöksiä huoltajuudesta tapauksissa, joissa lapsella on kaksi elossa olevaa vanhempaa.

Evan mielestä huostaanottopäätöksiä ei voi tehdä tällaisissa oloissa, koska huonot olosuhteet yksinään eivät hänen mielestään riitä vaan huonojen olosuhteiden pitäisi olla jotenkin huoltajan syytä. Vaikuttaa kyllä kovin oudolta tulkinnalta, koska tiedämme ettei esimerkiksi huumeriippuvuutta voida välttämättä pitää omana valintana ja voi johtaa syyntakeettomuuteen juridisesti. Silti huumeriippuvuus on erittäin painava syy huostaanotolle, olipa se riippuvaisen omaa syytä tai ei.

Ja niin edelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu