Suositaaan vain suomalaisia kauppoja ja tuotteitta kaupoissa ja jätetään matukaupat matuille.
Boikotoikaa matukauppoja
Anonyymi
7126
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Näin teemme. En ole koskaan ostanut yhtään ainutta kertaa monikulttuurista muonaa, enkä osta. Se on varma. Aina ajan suomalaiseen mestaan.
Toinen matujen kaupparyhmä ovat muutamat vaatekauppaketjut.
Jättäkää myös viinan ja bensan hakeminen ulkomailta, niin tulee uskottavuutta tuohon boikottiinne.
En ole myöskään koskaan hakenut viinaa enkä bensaa ulkomailta.
Saan molempia aineita halutessani ihan kivenheiton päästä.
Paskanmarjat. Voisi boikotoida kaikkia suomituotteita ja -kauppoja niin kauan kuin vastaavia aloituksia viljellään.
On terveellistä boikotoida matukauppoja.
Ensiksikään et voi tietää, onko mukava lähiömatu radikalisoitunut terroristi, joka myrkyttää ruokia ja kerryttää elimistöösi myrkkyjä, jotka vasta ajanoloon vievät hengen.
Toiseksi, jos matu on luku- ja kirjoitustaidoton, hän ei ole voinut suorittaa hygieniapassia ja osaisiko tämä pitää muutenkaan huolta kaikista velvoitteista, joita yrittäjällä on, epäilen.
Kolmanneksi, on tervettä harjoittaa protektionismia ja suosia kotimaista aina, kun mahdollista. Se tuo jatkuvuutta maallemme. Miksi rahoittaisit toimintaa, joka ei halua/osaa noudattaa pohjoismaisia standardeja?
Neljänneksi, täällä on myös paljon mamuja, joita ei saa sekoittaa matuihin.
Moni mamu on ahkera työssään, kuten vietnamit ja kinuskit jne. He eivät ole elintasosurffareita vaan parantavat elintasoaan kovalla työllä.
Itse boikotoinut ulkolaisten pizza ja kebab paikkoja jo vuosia. Hygienian taso on ala-arvoista, ei kuittia, ei veroja. Suosittelen muillekin.