Suvun historia talteen kesän vierailuilla

Hei, muistakaa nyt ihmeessä ottaa sukunne historiaa talteen kesän vierailuilla sukulaisienne luona. Liian paljon hukataan nimiä, kertomuksia ja valokuvien tunnistamisia kun ei oteta puheeksi suvun vaiheita. Itsellenikin on käynyt niin ja kyllä harmittaa , mistään ei tietoa enään saa palautettua kun vanhempi henkilö on kuollut Kannattaa haastatella suvun vanhempia ja käydä vaikka valokuvakansioita läpi (ihan mukava hetki) ja samalla varmistaa että kuvien henkilöiden nimet ja edes vuosiluvut tai paikat ovat merkityt vaikka kuvien taakse.
Vanhempien polvien poistuttua millään kuvilla ei ole enään merkitystä kun ei tiedetä ketä ne esittävät ja se on suuri harmi tuleville jälkipolville . Tarinat myös ovat sokeri ja suola sukujen historiassa jälkipolville.
Olen huomannut että kaikille jossain vaiheessa elämää syntyy kiinostus sukunsa vaiheisiin ja henkilöihin, joten tiedot paperille nyt. Paperilla ja kuvien yhteydessä tiedot säilyvät paremmin kuin digitaalisissa medioissa ajansaatossa .
Eli tehdään palvelus itselle ja tuleville polville kesän sukutapaamisissa, ennen kuin on liian myöhäistä. Rohkeasti yhteyttä pitämään myös uusiinkin sukuhaaroihin.

TV: sukututkimus - palstan aloittaja / JH
1151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yllätysvieraat ja muut kesäilijät. Pysykää poissa nurkista, älkääkä varsinkaan tulko kuulustelemaan talon historista kesken parhaan työaajan. Se kahvipaketti ja nahistuneet kukat ei meitä lohduta, kun kahva saa tarjouksesta ja kukkia kasvaa piha väärällään.
Ja varsinkin jätäkää ne netin sukupuut julkaisematta. Meitä ei vähäänkään kiinnosta tulla kytketuksi johonkin puolijulkimoon seitsemäntenä serkkuna ja kummin tätinä. Sukukaavioiden julkaisemisesta varsinkaan muistoissa olevien henkilöiden kohdalla ei ole muilla mitään muuta kuin pahaa mieltä, kun asialla ovat vielä itseään tutkijoiksi sanovat henkilöt joita ei itsekään tunne.
Ulkopuolisten sukujen kaivelu on jonkinlainen pakkomielle, yrittäkää tervehtyä ja jättäkää meidät rauhaan, nautitaan kesästä muuten.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hei, muistakaa nyt ihmeessä ottaa sukunne historiaa talteen kesän vierailuilla sukulaisienne luona. Liian paljon hukataan nimiä, kertomuksia ja valokuvien tunnistamisia kun ei oteta puheeksi suvun vaiheita. Itsellenikin on käynyt niin ja kyllä harmittaa , mistään ei tietoa enään saa palautettua kun vanhempi henkilö on kuollut Kannattaa haastatella suvun vanhempia ja käydä vaikka valokuvakansioita läpi (ihan mukava hetki) ja samalla varmistaa että kuvien henkilöiden nimet ja edes vuosiluvut tai paikat ovat merkityt vaikka kuvien taakse.
Vanhempien polvien poistuttua millään kuvilla ei ole enään merkitystä kun ei tiedetä ketä ne esittävät ja se on suuri harmi tuleville jälkipolville . Tarinat myös ovat sokeri ja suola sukujen historiassa jälkipolville.
Olen huomannut että kaikille jossain vaiheessa elämää syntyy kiinostus sukunsa vaiheisiin ja henkilöihin, joten tiedot paperille nyt. Paperilla ja kuvien yhteydessä tiedot säilyvät paremmin kuin digitaalisissa medioissa ajansaatossa .
Eli tehdään palvelus itselle ja tuleville polville kesän sukutapaamisissa, ennen kuin on liian myöhäistä. Rohkeasti yhteyttä pitämään myös uusiinkin sukuhaaroihin.

TV: sukututkimus - palstan aloittaja / JH

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu