Arvioimme lähes aina väärin Kiinan kansantaloutta

HS: Kansainvälinen valuuttarahasto heikentää kauppa­sodan vuoksi arviotaan Kiinan talouskasvusta

~ https://www.hs.fi/talous/art-2000006132048.html -

Ilkka Luoma 6.6. 2019 -17:30

Lähinnä läntiset arviointilaitokset ovat arvuutelleet Kiinan kansantaloutta ja Keskushallinnon kykyä hallita maailman suurinta kansantaloutta (2015 lähtien - bkt/PPP - IMF*) - nuo arviot ovat liki järjestään epäonnistuneet ja Kiina on vakaasti noussut maailman vaikuttavimmaksi taloudeksi, suurimmaksi vientivaltioksi ja suurimmaksi sisämarkkinapotentiaaliksi. Joskus tuntuukin siltä, ettei hallussamme ole sitä kokonaisvaltaisuuden näkemystä, mikä Kiinassa vaikuttaa "kaikkeen".

Kiina nosti itsensä suurimmaksi viennillään - tullen maailman liukuhihnaksi - haalien ulkomaalaista valmistusta opiksi ja neuvoksi itselleen. Nyt Kiina ei enää tarvitse mallia, neuvoja eikä lännestä epäiltyä systemaattista kopiointia.

Kiinan joka vuosi valmistuvat 340 000 ylempää insinööriä varmistavat riittävän suunnitteluvoiman tuottaa kohta robotoituvilla liukuhihnoilla sellaisia tuotteita, joita kysytään kaikkialta maailmasta - MUTTA! Kuinka pitkään, sillä jos Kiinan oma sisämarkkina yltyy amerikkalaiseen kulutusvauhtiin, ei sitten muille juuri mitään jääkään - varsinkin, jos Intia - toinen 1,4 miljardinen - lähtee samanlaiseen kulutuskäyntiin!

Mikäli haluaa perehtyä tarkemmin Kiinan kansantalouden lukuihin, on Suomenpankin Siirtymätalouksien laitos erinomainen lähde kokea ja nähdä kiinalaiset numerot - tosin monet tilastointitavat eivät ole yhteismitallisia meidän lukujen kanssa. Silti täältä näet lisäinfoa Kiinasta ~ https://www.bofit.fi/fi/seuranta/tilastot/kiina-tilastot/ -

Arvattavasti Kiina, nyt trumppistisen "uhkaa, kiristä ja pakota" -ilmiön edessä avaa omaa sisämarkkinaa, joka on ympäristöllisesti jopa pelottava tekijä, sillä Kiinan maapalloväkilukusuhde 1,4/7,9 on jyräävä, jos sinne kulminoituu sama per asukas kulutusrytmi kuin Yhdysvalloissa.

Kiina on maailmantehdas, jonka kilpailukyky on murskaava - kts. Huawei case, jonka US on ottanut nyt silmätikuksi syyttein ilman mitään todisteita - ainakaan vielä.

* ~ https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001859078.html -

...
4370
1209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Halpakaupoista voi käydä ostamassa kiinalaisten insinöörien sekundakamaa. Kuluttaja-lehden 25 akkuporakoneen testissä löytyi useita huonoja ja jopa vaarallisia koneita - ne olivat kiinalaisia
Kolmen halvan porakoneen akkukotelo alkoi sulaa oikosulkua jäljittelevässä testissä. Kaikkia turvallisuustestissä reputtaneita yhdistää halpa hinta.
Viisi konetta meni rikki kestävyystestissä. Kaksi näistä hajosi kesken tavallisen akkuporauksen. Kolme iskuporakonetta meni rikki, kun niillä testattiin iskuporauksen kestävyyttä. Laboratoriossa tehty kestävyystesti vastaa nkotikäyttöä.

Myös porakoneiden suorituskyvyssä ja akkujen kestossa on testin perusteella suuret erot. Halvat, alle sadan euron koneet poraavat heikommin kuin yli satasen porakoneet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ilkka.luoma kirjoitti:

HS: Kansainvälinen valuuttarahasto heikentää kauppa­sodan vuoksi arviotaan Kiinan talouskasvusta

~ https://www.hs.fi/talous/art-2000006132048.html -

Ilkka Luoma 6.6. 2019 -17:30

Lähinnä läntiset arviointilaitokset ovat arvuutelleet Kiinan kansantaloutta ja Keskushallinnon kykyä hallita maailman suurinta kansantaloutta (2015 lähtien - bkt/PPP - IMF*) - nuo arviot ovat liki järjestään epäonnistuneet ja Kiina on vakaasti noussut maailman vaikuttavimmaksi taloudeksi, suurimmaksi vientivaltioksi ja suurimmaksi sisämarkkinapotentiaaliksi. Joskus tuntuukin siltä, ettei hallussamme ole sitä kokonaisvaltaisuuden näkemystä, mikä Kiinassa vaikuttaa "kaikkeen".

Kiina nosti itsensä suurimmaksi viennillään - tullen maailman liukuhihnaksi - haalien ulkomaalaista valmistusta opiksi ja neuvoksi itselleen. Nyt Kiina ei enää tarvitse mallia, neuvoja eikä lännestä epäiltyä systemaattista kopiointia.

Kiinan joka vuosi valmistuvat 340 000 ylempää insinööriä varmistavat riittävän suunnitteluvoiman tuottaa kohta robotoituvilla liukuhihnoilla sellaisia tuotteita, joita kysytään kaikkialta maailmasta - MUTTA! Kuinka pitkään, sillä jos Kiinan oma sisämarkkina yltyy amerikkalaiseen kulutusvauhtiin, ei sitten muille juuri mitään jääkään - varsinkin, jos Intia - toinen 1,4 miljardinen - lähtee samanlaiseen kulutuskäyntiin!

Mikäli haluaa perehtyä tarkemmin Kiinan kansantalouden lukuihin, on Suomenpankin Siirtymätalouksien laitos erinomainen lähde kokea ja nähdä kiinalaiset numerot - tosin monet tilastointitavat eivät ole yhteismitallisia meidän lukujen kanssa. Silti täältä näet lisäinfoa Kiinasta ~ https://www.bofit.fi/fi/seuranta/tilastot/kiina-tilastot/ -

Arvattavasti Kiina, nyt trumppistisen "uhkaa, kiristä ja pakota" -ilmiön edessä avaa omaa sisämarkkinaa, joka on ympäristöllisesti jopa pelottava tekijä, sillä Kiinan maapalloväkilukusuhde 1,4/7,9 on jyräävä, jos sinne kulminoituu sama per asukas kulutusrytmi kuin Yhdysvalloissa.

Kiina on maailmantehdas, jonka kilpailukyky on murskaava - kts. Huawei case, jonka US on ottanut nyt silmätikuksi syyttein ilman mitään todisteita - ainakaan vielä.

* ~ https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001859078.html -

...
4370

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu