tai mikään muukaan valtio ole ottamassa heitä, ja kustantamaan matkat, lennotkin. Lähtivät islamin "pyhättöön." Heidän valinta miesystävineen. Millä keinoin rahoittivat matkansa Syyriaan? Onpa ollut kerrontaa, että otetaan kaikilta tahoilta Suomesta velkaa, koska ei tullut mieleen, että Terrorijärjestö voinee kuihtua. Nyt sitten "äidit" haluavat takaisin synnyinmaihinsa. Pienet lapset vielä ymmärrän, kun eivät ole vielä radikalisoituneet terrorismille. Täytyy saada lääkkeet ja ruokaa leirille sinne, jossa aikuiset näyttävät voivan hyvin. Taitavat syödä lastenkin annokset, ja kauppaahan siellä käydään myös, eli Syyrian leirillä on muodostunut oma kaupunki, noin Hyvinkään kokoinen. Meillä Suomessa otetaan lapsia huostaan, ja osa pakenee huostaanottopaikoista, koska eivät viihdy, niin miten totaalinen muutos tänne pohjoiseen, niin henkisesti, kuin tapojemme opetteleminen jne. auttaa täällä, kun suomalaisia lapsia täällä Suomessakaan ei oikein pystytä auttamaan, siis ongelma perheitä, äitejä, isiä riittää, joten jo täällä Suomessa on suuria ongelmia. Ei niitä tarvitse lisätä, ja hakea Syyriasta. Inka Hetemäki voisi mennä tutustumaan omilla rahoillaan Syyrian leirioloihin, ja miettiä, että missä lasten isät ovat, tai he jotka ovat lapset alkuun panneet...
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.