Kuka pelastaisi Äidin kullannuput hometaloilta

Todella huolestuttaa kun koulu lopuu ja lapset joutuvat palaamaan hometaloihin koko pitkäksi kesälomaksi. Miten he mahtavat kesä pärjätä, toivotaan että tulee kuva kesä jotta voivat olla ulkona paljon.
8206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tai syntymättömän lapsen nikotiiniltä

Äänestä

Todella sairasta huumoria, jos sitä sillä kutsutte. Teillä ei toivottavasti ole lapsia, tai ette ainakaa välitä heidän terveydestä jos niitä on suotu. Kukaan tuskin pystyy kiistämään, ettei tuo koulu ole hometalo. Tai jos pystytte, niin lyökää toki faktat pöytään.

Äänestä

Miten nikotiini mahtaa vaikuttaa lapsiin? Tai vielä syntymättömiin?

Äänestä

Asbesti, radon ja tupakansavu aiheuttavat syöpää, mutta homeen, huonon ilmastoinnin ja pölyn ei ole todettu aiheuttaneen mitään vakavia ja pysyviä sairauksia.
Onkohan turhamaista hysteriaa ja vouhotusta tuon homeen kanssa?

Äänestä

Apua apua. Koulut loppuu ja nuo kelvottomat tyhjäntoimittajat saapuvat jälleen notkumaan ostareille ja kioskeille aikuisten ihmisten riesaksi. Pitäisi kehittää jonkinlainen keskitysleiri näille siksi aikaa kunnes koulut jälleen alkavat. Näin olisi kaikkien elämä mukavampaa ja rauhallisempaa.

Äänestä

Ei huonoon sisäilmaan, homeenhajuun tai pölyyn ole kukaan kuollut. Sen sijaan radon, asbesti ja tupakansavu aiheuttavat syöpää, johon kuolee.

Äänestä

Juu ja altistaa myös syntymättömän lapsen äidin kova tupakointi, tutkittua juttua!

Äänestä

Niinpä, kun ajattelee, että äidit odotusaikana (ja imetysaiskana) vetää kessua niin että toisella sytyttää toisen, niin mikä silloin on syyllinen lasten oireisiin. Eikä tietokoneiden lätkytyskään tenavilla myöhään iltaan/yöhön heidänkään väsymysoireitaan vähennä. Ravinnon määrä ja laatukin olisi syytä tarkistaa, mitä mussutetaan, jos pennut ei pysty juoksemaan lainkaan lihavuudeltaan niin, mikä se yleisvointi on. Näin noin niinkuin sivusta seuranneena..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Todella huolestuttaa kun koulu lopuu ja lapset joutuvat palaamaan hometaloihin koko pitkäksi kesälomaksi. Miten he mahtavat kesä pärjätä, toivotaan että tulee kuva kesä jotta voivat olla ulkona paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu